Good morning. Tai huomenta kumminkin, en tiedä kelle se on hyvä ja kelle kamala. Itse heräsin rauhaan ja aikamoisen mukavaan tunteeseen. Sitten todellisuus iski: sunnuntai, taasen.
Tänään on pappani syntymäpäiväjuhlat ja sinne pitäisi suunnistaa. Ei pahalla rakasta sukuani kohtaan, mutta SUKUJUHLAT OVAT PEESTÄ. Niissä pitäisi nätisti istua kahvia litkittämässä (minun tapauksessani mehukattia) ja puhua sivistäviä. "Mites koulu sujuu?" on ehkä maailman yleisin kysymys kahvipöydässä, ja vihaan sitä yli kaiken. Tekisi mieli joskus huutaa koko suvun istuessa pöydässä: "KOULU ON TÄYTTÄ SHITTIÄ! LINTSAAN JOKA TUNNILTA!" tämä ei tietenkään pitäisi paikkaansa, sillä rakastan koulua, enkä voisi ikinä lintsata ilman painavaa syytä. Huudollani voisin vain näpäyttää suhtsiistiä sukuani. Mutta ei, tyydyn varmaan tänäänkin litkimään mehua pikkurilli pystyssä. (Jotkut luulevat että se on sivistävää, omasta mielestäni se on hiukkasen GAY-styleä)
Murehtiessani tulevaa sukuparodiaa havahduin tuntemattomaan, liikkuvaan esineeseen (okei, eliön) silmänurkassani.
Fuck.
FUCK.
FUCK!
Se oli pieni ja musta hämähäkki.
En tiedä tiesittekö maailman suurinta ja turhamaineisinta pelkoani.
Hämähäkit. Nuo karvajalkaiset (en muutenkaan pidä karvajalosita KRÖHÖM Do NOT wear SHORTS, ihan vinkkinä jos sinulla on karvajalat!!!!) mutanttimöröt jotka tunkevat tosimaailmaan pahimmista painajaisistamme! Mönkivät esiin, tepsuttelevat yöllä kasvoillamme tanssien ripaskaa! (Ai että vielä olenko herännyt siihen että hämähäkki on naamallani! YYYh arvatkaa!) Ne ovat inhoja ja tekevät inhoja hämähäkkivauveliineja. Ja sitten hämähäkkejä on enemmän ja enemmän...
Okei, totta että ne ovat pieniä, hiton pieniä ötököitä.
Mutta ne TORAHAMPAAT ja SAPELIT ja KARVAJALAT joita on peräti mutanttimaiset KAHDEKSAN!
No, järkytyin siis hämähäkistä huoneessani. Meinasin jo huutaa pikkusiskoni pyydystämään mörön pois huoneestani, mutta sitten rohkaisin mieleni ja tartuin suureen keltaiseen kippoon ja aloin vaania mörkömutanttia.
Mutta pahuksen pahus miten nopeasti hämähäkit kipittävät! Hiivin ympäri huonetta kauhun vallassa kun en uskaltanut koskea koko mutanttiin. Lopulta ahdistin tuon pahansuovan olennon nurkkaan, tähtäsin sitä tikulla että se tippuisi keltaiseen pyydysastiaan ja...
-
-
-
-
-
-
-
Karjuin ja kiljuin kuin kuristettava hyeena kun tajusin että spideri oli tipahtanut huppariini!!!!
Oli siinä sitten selittelemistä kun koko perhe ryntää huoneeseeni luullen suurinpiirtein että kaadoin kirjahyllyn päälleni. Samalla kun hypin kuin kenguru ja kiljun yrittäessäni löytää mutanttia hupparistani. (Pahus kun se oli niin small!)
Loppujen lopuksi mutantti pääsi karkuun.
Ja nyt tuntuu etten voi nukkua ensi yötä turvassa.
Ja koska kaikkia kiinnosti niin hirveästi, kerronpa tässä samantien lumoavasta tapahtumasta kun tiskasin...
Okei, en. Tylsyysraja rikkoutuisi ja rajusti, enkä sentään halua olla rikollinen bloggaaja.
Adios, yours Marja-Leena
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Who's gonna save the world tonight
You Tuben ihmeellisestä maailmasta löytyi tämäkin. Swedish House Mafia...ei lempimusaani mutta tuo video! SULOISTA! Kuin 101 dalmatialaista! Aloin melkeinpä pillittää. (Johtuu kyllä siitä että olen väsynyt) http://www.youtube.com/watch?v=BXpdmKELE1k HITTO kun ihminen ei osaa lisätä linkkiä. Pahuksen pahus, onkikaa se video tuosta. Tai muuten suutun. >:(
Hmm. Sunnuntai. Typerä päivä, ei tällaista tarvitse. Sunnuntai tarkoittaa automaattisesti rästiin jääneitä läksyjä ja kokeisiinlukua. Ketä kiinnostaa?
No joo. Tuntuu ettei ollut taas erityistä syytä tulla kirjoittelemaan tänne joten pölisenpä taas huvikseni.
Kirjoittaminen onkin aika mielenkiintoinen taitolaji. Itse olen kirjoittanut niin kauan kun olen osannut. Mistäköhän lähti innostus kirjoittamiseen? Olen pitänyt koko pienen ikäni päiväkirjaa jonne olen kirjannut vähän sitä sun tätä. Ala-asteelta lähtiessäni syttyi tarve kirjoitella novelleja, tarinoita ja mielipiteitäkin. Seitsemännellä ja kehdeksannella luokallahan ammattitoiveeni oli toimittaja.
Olen päässyt ohi suurimmasta kirjoittamisinnosta. Rakastan kirjoittamista yhäkin, mutta ensinnäkin tyylini on kehittynyt niin outoihin suuntiin etten tahdo uskoa että tämä teksti tulee päästäni.
Siitä lähtien kun aloin toitottaa aikovani toimittajaksi, kaikki ovat olleet innolla mukana. "Sinähän olet hyvä siinä" ja päläpälä. Opettajatkin minulle toitottavat: "Ala kirjailijaksi!" "Sinusta tulee huippukolumnisti!"
Se oli kivaa silloin, mutta hei:
Ihminen kasvaa ulos unelmistaan ja niin kävi minullekin.
Jokin muu, tärkeämpi, henkilökohtaisempi syrjäytti kirjoittamiseni vimman.
Tarvitseeko edes mainita. Kuvataide.
Kirjoitteleminen jäi yhä kytemään mieleeni, jatkoin päiväkirjan rustaamista, novelleja, mielipidekirjoituksia ja blogia. Mutta pointti joka ärsytti, oli muiden suhtautuminen unelmani vaihtoon.
"Sinähän halusit toimittajaksi! Sinähän olet siinä hyvä, jatka sitä!"
mvipehvubegnvöew oieÄ 395UVM HNÖFVKNYWgl!!!!!!!!!!!!
"Älä nyt luovuta, toimittaja on sinulle juuri sopiva ammatti!"
knvOUWHNEVpoj yut83742ytrfh!!!!!!!!!!!
Eikä ole.
Kirjoittaminen on ihanaa. Siinä saa purkaa tunteita. Se miten kirjoittaa, kertoo itseasiassa aika paljon kirjoittajasta. (Tekstini eivät silti tarkoita että olisin aivokuollut)
Let's keep writing! Ehkä minä joskus sivutyönä julkaisen kirjan. Tai alan kirjoittaa kolummeja lehteen. Siis taiteilijatöideni ohella.
Adios.
T: Piilosarkastinen tekstintuhoaja. Hassua vaikka kirjoitan kirjakielellä, on tekstini silti paljon pinnallisempaa kuin muiden tekstit. Öäh, osaan minä syvällinen olla mutta niitä asioita en jaa yleisesti. Tai no syvällinen ja syvällinen. Yhtä syvä kuin lätäkkö.
Hmm. Sunnuntai. Typerä päivä, ei tällaista tarvitse. Sunnuntai tarkoittaa automaattisesti rästiin jääneitä läksyjä ja kokeisiinlukua. Ketä kiinnostaa?
No joo. Tuntuu ettei ollut taas erityistä syytä tulla kirjoittelemaan tänne joten pölisenpä taas huvikseni.
Kirjoittaminen onkin aika mielenkiintoinen taitolaji. Itse olen kirjoittanut niin kauan kun olen osannut. Mistäköhän lähti innostus kirjoittamiseen? Olen pitänyt koko pienen ikäni päiväkirjaa jonne olen kirjannut vähän sitä sun tätä. Ala-asteelta lähtiessäni syttyi tarve kirjoitella novelleja, tarinoita ja mielipiteitäkin. Seitsemännellä ja kehdeksannella luokallahan ammattitoiveeni oli toimittaja.
Olen päässyt ohi suurimmasta kirjoittamisinnosta. Rakastan kirjoittamista yhäkin, mutta ensinnäkin tyylini on kehittynyt niin outoihin suuntiin etten tahdo uskoa että tämä teksti tulee päästäni.
Siitä lähtien kun aloin toitottaa aikovani toimittajaksi, kaikki ovat olleet innolla mukana. "Sinähän olet hyvä siinä" ja päläpälä. Opettajatkin minulle toitottavat: "Ala kirjailijaksi!" "Sinusta tulee huippukolumnisti!"
Se oli kivaa silloin, mutta hei:
Ihminen kasvaa ulos unelmistaan ja niin kävi minullekin.
Jokin muu, tärkeämpi, henkilökohtaisempi syrjäytti kirjoittamiseni vimman.
Tarvitseeko edes mainita. Kuvataide.
Kirjoitteleminen jäi yhä kytemään mieleeni, jatkoin päiväkirjan rustaamista, novelleja, mielipidekirjoituksia ja blogia. Mutta pointti joka ärsytti, oli muiden suhtautuminen unelmani vaihtoon.
"Sinähän halusit toimittajaksi! Sinähän olet siinä hyvä, jatka sitä!"
mvipehvubegnvöew oieÄ 395UVM HNÖFVKNYWgl!!!!!!!!!!!!
"Älä nyt luovuta, toimittaja on sinulle juuri sopiva ammatti!"
knvOUWHNEVpoj yut83742ytrfh!!!!!!!!!!!
Eikä ole.
Kirjoittaminen on ihanaa. Siinä saa purkaa tunteita. Se miten kirjoittaa, kertoo itseasiassa aika paljon kirjoittajasta. (Tekstini eivät silti tarkoita että olisin aivokuollut)
Let's keep writing! Ehkä minä joskus sivutyönä julkaisen kirjan. Tai alan kirjoittaa kolummeja lehteen. Siis taiteilijatöideni ohella.
Adios.
T: Piilosarkastinen tekstintuhoaja. Hassua vaikka kirjoitan kirjakielellä, on tekstini silti paljon pinnallisempaa kuin muiden tekstit. Öäh, osaan minä syvällinen olla mutta niitä asioita en jaa yleisesti. Tai no syvällinen ja syvällinen. Yhtä syvä kuin lätäkkö.
lauantai 21. toukokuuta 2011
At the world's end
Oh God, se taitaisi olla sitten maailmanloppu käsillä vai?
Eivätkös Mayat ennustaneet maailmanlopun vasta vuodelle 2012? Miten joku hörhö sitten nyt on keksinyt että maailmanloppu tulee tänään kuudelta? Mutta eikös sen toisaalta pitänyt tulla jo eilen...
Aivan järjetöntä ennustaa maailmanloppua Raamatusta. Siis tottahan toki Raamatussa puhutaan maailmanlopusta, Jumala voittaa Saatanan yms. Mutta se, että tutkittaisi Raamatun suurinpiirtein sivunumeroja ja kappalejakoa saamalla maailmanlopun päivämäärä...Herranen aika.
Anteeksi vertaukseni mutta sama kuin otettaisiin Nalle Puh ja laskettaisiin Puhin hunajapurkkien päivämäärästä että maailmanloppu on tuleva vaikka ensi maanantainan. Ai miksi? Puhin purnukoiden takia, tottakai. Ettekö näe niiden syvällistä viestiä?

Loppu tulee. Be warned....
Aloin kumminkin ajatella että joskus tämän kaiken on pakko loppua. Mikään ei ole pysyvää, tottahan se on. En kyllä sitten tiedä loppuuko kaikki meteoriittiin, ilmastonmuutokseen, auringon sammumiseen vai Jumalan ja Saatanan taisteluun. Ei sitä tiedä, ei ikinä.
Mitäköhän se maailmanloppua ennustanut höperö nyt puuhaa? Kuvitelkaas nyt. Jos maailmanloppu hänen mielestään tulee, onko hän kauhusta jäykkänä, pelosta suunniltaan ja tärisee kauttaaltaan. Piilottelee sängyn alla. Vai ottaako hän viimeiset hetket elämästä kaiken irti? Tekee kaiken sen mitä on halunnut.
Samalla tuli mieleeni että mitä itse tekisin? Jos oikeasti jostain syystä maailmanloppu saapuisi, miten viettäisin päiväni?
Haluaisin sanoa ihmisille joista pidän ja rakastan, sanoa heille jotain kaunista. Haluaisin julkaista nopeasti kaikki novellini että ihmiset lukisivat ne ja tajuaisivat elämästään jotain tärkeää. Haluaisin maalata, piirtää jokaisen paikan täyteen kuvia. Haluaisin kiittää ihmisiä jotka ovat opettaneet minulle jotain tärkeää. Haluaisin pitää kuvaamataidon tunnin. Haluaisin tanssia hetken, haluaisin olla hetken yksin. Haluaisin itkeä, haluaisin elää. Haluaisin maailman jatkuvan ja olevan edelleen kaunis.
Onni on, kun saan elää. Harvoin sitä edes ajattelen. Jos minun tilallani hengittäisi ja ajattelisi joku muu.
Voi voi. Tarkoitukseni oli piristää teitä kirjoittamalla sarkastiseen sävyyn maailmanlopusta. No joo, tämä kääntyikin siihen että aloin hieman synkistellä.
MUTTA EI SAA SYNKISTELLÄ, päivä on uusi, nyt on vasta aamu. Olen menossa kirjastoon, olen menossa illalla nuorteniltaan. Päivä on nuori, ja kello kuusi EI TULE MAAILMANLOPPUA. Tai muuten minä suutun >:(
Eivätkös Mayat ennustaneet maailmanlopun vasta vuodelle 2012? Miten joku hörhö sitten nyt on keksinyt että maailmanloppu tulee tänään kuudelta? Mutta eikös sen toisaalta pitänyt tulla jo eilen...
Aivan järjetöntä ennustaa maailmanloppua Raamatusta. Siis tottahan toki Raamatussa puhutaan maailmanlopusta, Jumala voittaa Saatanan yms. Mutta se, että tutkittaisi Raamatun suurinpiirtein sivunumeroja ja kappalejakoa saamalla maailmanlopun päivämäärä...Herranen aika.
Anteeksi vertaukseni mutta sama kuin otettaisiin Nalle Puh ja laskettaisiin Puhin hunajapurkkien päivämäärästä että maailmanloppu on tuleva vaikka ensi maanantainan. Ai miksi? Puhin purnukoiden takia, tottakai. Ettekö näe niiden syvällistä viestiä?

Loppu tulee. Be warned....
Aloin kumminkin ajatella että joskus tämän kaiken on pakko loppua. Mikään ei ole pysyvää, tottahan se on. En kyllä sitten tiedä loppuuko kaikki meteoriittiin, ilmastonmuutokseen, auringon sammumiseen vai Jumalan ja Saatanan taisteluun. Ei sitä tiedä, ei ikinä.
Mitäköhän se maailmanloppua ennustanut höperö nyt puuhaa? Kuvitelkaas nyt. Jos maailmanloppu hänen mielestään tulee, onko hän kauhusta jäykkänä, pelosta suunniltaan ja tärisee kauttaaltaan. Piilottelee sängyn alla. Vai ottaako hän viimeiset hetket elämästä kaiken irti? Tekee kaiken sen mitä on halunnut.
Samalla tuli mieleeni että mitä itse tekisin? Jos oikeasti jostain syystä maailmanloppu saapuisi, miten viettäisin päiväni?
Haluaisin sanoa ihmisille joista pidän ja rakastan, sanoa heille jotain kaunista. Haluaisin julkaista nopeasti kaikki novellini että ihmiset lukisivat ne ja tajuaisivat elämästään jotain tärkeää. Haluaisin maalata, piirtää jokaisen paikan täyteen kuvia. Haluaisin kiittää ihmisiä jotka ovat opettaneet minulle jotain tärkeää. Haluaisin pitää kuvaamataidon tunnin. Haluaisin tanssia hetken, haluaisin olla hetken yksin. Haluaisin itkeä, haluaisin elää. Haluaisin maailman jatkuvan ja olevan edelleen kaunis.
Onni on, kun saan elää. Harvoin sitä edes ajattelen. Jos minun tilallani hengittäisi ja ajattelisi joku muu.
Voi voi. Tarkoitukseni oli piristää teitä kirjoittamalla sarkastiseen sävyyn maailmanlopusta. No joo, tämä kääntyikin siihen että aloin hieman synkistellä.
MUTTA EI SAA SYNKISTELLÄ, päivä on uusi, nyt on vasta aamu. Olen menossa kirjastoon, olen menossa illalla nuorteniltaan. Päivä on nuori, ja kello kuusi EI TULE MAAILMANLOPPUA. Tai muuten minä suutun >:(
perjantai 20. toukokuuta 2011
Put your records on
Huaaaah. Määkäisin aamulla oikein kuuluvasti alkavan perjantain kunniaksi. Perjantai, elikkäs viikonloppu alkaa. Pahuksen pahus. Vihaan tuota kaksipäiväistä kidutusta. -.-
Kuitenkin vielä oli päivää jäljellä joten marssin kouluun. EngelsmanninMatkimistunnille, jossa taas peloteltiin kamalalta lukiolta. Siellä kuulemma ei opi mitään ja numerto laskee kuin lehmän häntä. Taisin näyttää sillä tunnilla säikähteneeltä jänikseltä kun mietin tulevaa lukioaikaani. Ainakin opettaja taisi katsoa minua kuin olisi muutamakin ruuvi löysällä tytöllä. And that's true.
Koulupäivä kului, minä mökötin, osoitin mieltäni, nauroin, hymyilin, örisin Burgustaniaa ruokatunnilla.
Laahustin kotiin, istun nyt koneella tappamassa aikaa. Mikä päivä, huhhuh, eiköhän bilettämään! :D
Elis siis suomeksi sanottuna
bilettämään: seurakuntatalolle kerhokokoukseen. Niin, jos ette tienneet, olen maineikas ja menestynyt näytelmäkerhon ohjaaja. Repikää siitä keskenkasvuiset dorkat. Meikä pitää kerhoa lapsille, NIIN!
Sinne pitäisi kohta suunnata. Ennen sitä haluaisin vetää perinteisen Perjantain tribyyttini: Jätskiä ja Serranon perhettä. Lovely.
En kumminkaan ajatellut puhua Serranoista ja vadelmajäätelön ihanuudesta, vaan maailmaa liikuttavasta voimavarasta, joka on minulle aika tärkeää. Se ei ole pakkomielle kuin taide ja kuvis, vaan pikemminkin edellytys luovaan ajattelutoimintaan tai järjenvaloon.

Musiikki. Oh God, olen siitä riippuvainen, enemmän kuin ihmiset tietävätkään. Nytkin kuuntelen musiikkia. Koneellahan tulee muuten orpo olo ilman sitä. :)
Joku kivikautinen valopää joka tajusi että kun kepillä hakkaa kalliota syntyy ääni, OLEN HÄLLE IKUISUUDEN KIITOLLINEN! Ilman sinua, rakas kivikautinen Uga-Uga ei ehkä olisi musiikin lumoavaa voimaa!
Musiikki on minulle jokapäiväistä. Aamulla herään, nappaan ipodini tai kännykkäni ja laitan musaa soimaan. Lähden kävelemään bussipysäkille, musiikkia. Bussissa: musiikkia. (Okei, bussikuskien valitsemaa mutta mitäs väliä sillä on? Paula Koivuniemi on kova jätkä, daa)
Koulun aamunavaus: musiikkia. Lallalalalaaa lovely.
No koulussa en musiikkia kuuntele muuten koska haluan olla kumminkin kiltti oppilas. En se musariippuvainen jolta kuulokkeet revitään korvilta ja pistetään tohjoksi.
Koulun jälkeen musiikkiriippuvuus jatkuu. Läksjenteko: musiikkia. Kokeisiinluku: musiikkia. Vapaa-aika: musiikkia. Illalla nukkumaanmenoaikanani: iltamusiikkia. (Eräänlainen tuutulaulu, jos rehellisiä ollaan)
Musiikki takaa hataralle päälleni keskittymiskyvyn. Ja fiiliksen. Tunteen. Mielenterveyden.
Minkälaista musiikkia kuuntelen? Fuck, vaikea määritellä mitään tiettyä genreä. Oikeasti, menee melkein laidasta laitaan.
Voisin iskeä tähän että vihaan heviä, mutta oikeastaan en. Kyllä se kuulostaa ihan mielialaan sopivalta samalla kun hakkaa päätä seinään.
Iskelmä? Totuus on, että se on suuri rakkauteni. Kuuntelen AINA iskelmää kun piirrän, maalaan ja taiteilen. Ilman iskelmää is no ART.
Purkkapoppi? Voisin juuri nyt sylkäistä inhosta sanoen sen olevan pissismusaa. Mutta sori, purkkapoppi on aika kivan energistä.
Poppi Poikabändit joita olen ennen kertonut vihaavani? Nääh, ei mitään maailmanluokan musiikkia mutta kyllä menee.
Klassinen? Suorastaan upeaa, polttakaa minulle joku levy täynnä klassista musiikkia.
Oikeasti, melkein kaikki menee. Saatan kyllä inhota joitan artisteja ja bändejä, mutta ei se tarkoita ettenkö heidän musiikkiaan kuuntelisi.
MUSE. Little Boots. Lady Gaga. Newsboys. Kaija Koo. The Sounds. Selena Gomez. Madonna. Beyonce. Jason Derulo. Dead by April. The Veronicas.
Massamusa. Aivan tuntematon musa.
Who cares, until I can listen to it.
Kuitenkin vielä oli päivää jäljellä joten marssin kouluun. EngelsmanninMatkimistunnille, jossa taas peloteltiin kamalalta lukiolta. Siellä kuulemma ei opi mitään ja numerto laskee kuin lehmän häntä. Taisin näyttää sillä tunnilla säikähteneeltä jänikseltä kun mietin tulevaa lukioaikaani. Ainakin opettaja taisi katsoa minua kuin olisi muutamakin ruuvi löysällä tytöllä. And that's true.
Koulupäivä kului, minä mökötin, osoitin mieltäni, nauroin, hymyilin, örisin Burgustaniaa ruokatunnilla.
Laahustin kotiin, istun nyt koneella tappamassa aikaa. Mikä päivä, huhhuh, eiköhän bilettämään! :D
Elis siis suomeksi sanottuna
bilettämään: seurakuntatalolle kerhokokoukseen. Niin, jos ette tienneet, olen maineikas ja menestynyt näytelmäkerhon ohjaaja. Repikää siitä keskenkasvuiset dorkat. Meikä pitää kerhoa lapsille, NIIN!
Sinne pitäisi kohta suunnata. Ennen sitä haluaisin vetää perinteisen Perjantain tribyyttini: Jätskiä ja Serranon perhettä. Lovely.
En kumminkaan ajatellut puhua Serranoista ja vadelmajäätelön ihanuudesta, vaan maailmaa liikuttavasta voimavarasta, joka on minulle aika tärkeää. Se ei ole pakkomielle kuin taide ja kuvis, vaan pikemminkin edellytys luovaan ajattelutoimintaan tai järjenvaloon.

Musiikki. Oh God, olen siitä riippuvainen, enemmän kuin ihmiset tietävätkään. Nytkin kuuntelen musiikkia. Koneellahan tulee muuten orpo olo ilman sitä. :)
Joku kivikautinen valopää joka tajusi että kun kepillä hakkaa kalliota syntyy ääni, OLEN HÄLLE IKUISUUDEN KIITOLLINEN! Ilman sinua, rakas kivikautinen Uga-Uga ei ehkä olisi musiikin lumoavaa voimaa!
Musiikki on minulle jokapäiväistä. Aamulla herään, nappaan ipodini tai kännykkäni ja laitan musaa soimaan. Lähden kävelemään bussipysäkille, musiikkia. Bussissa: musiikkia. (Okei, bussikuskien valitsemaa mutta mitäs väliä sillä on? Paula Koivuniemi on kova jätkä, daa)
Koulun aamunavaus: musiikkia. Lallalalalaaa lovely.
No koulussa en musiikkia kuuntele muuten koska haluan olla kumminkin kiltti oppilas. En se musariippuvainen jolta kuulokkeet revitään korvilta ja pistetään tohjoksi.
Koulun jälkeen musiikkiriippuvuus jatkuu. Läksjenteko: musiikkia. Kokeisiinluku: musiikkia. Vapaa-aika: musiikkia. Illalla nukkumaanmenoaikanani: iltamusiikkia. (Eräänlainen tuutulaulu, jos rehellisiä ollaan)
Musiikki takaa hataralle päälleni keskittymiskyvyn. Ja fiiliksen. Tunteen. Mielenterveyden.
Minkälaista musiikkia kuuntelen? Fuck, vaikea määritellä mitään tiettyä genreä. Oikeasti, menee melkein laidasta laitaan.
Voisin iskeä tähän että vihaan heviä, mutta oikeastaan en. Kyllä se kuulostaa ihan mielialaan sopivalta samalla kun hakkaa päätä seinään.
Iskelmä? Totuus on, että se on suuri rakkauteni. Kuuntelen AINA iskelmää kun piirrän, maalaan ja taiteilen. Ilman iskelmää is no ART.
Purkkapoppi? Voisin juuri nyt sylkäistä inhosta sanoen sen olevan pissismusaa. Mutta sori, purkkapoppi on aika kivan energistä.
Poppi Poikabändit joita olen ennen kertonut vihaavani? Nääh, ei mitään maailmanluokan musiikkia mutta kyllä menee.
Klassinen? Suorastaan upeaa, polttakaa minulle joku levy täynnä klassista musiikkia.
Oikeasti, melkein kaikki menee. Saatan kyllä inhota joitan artisteja ja bändejä, mutta ei se tarkoita ettenkö heidän musiikkiaan kuuntelisi.
MUSE. Little Boots. Lady Gaga. Newsboys. Kaija Koo. The Sounds. Selena Gomez. Madonna. Beyonce. Jason Derulo. Dead by April. The Veronicas.
Massamusa. Aivan tuntematon musa.
Who cares, until I can listen to it.
torstai 19. toukokuuta 2011
We don't wanna go home
Kaksi viikkoa.
Kaksi pitkän pitkää ja lyhyen lyhyttä viikkoa.
Sitten se olisi ÖVER.
Peruskoulu.
Enkö vasta ollut se hermostunut seiskaluokkalainen yläkoulun aulassa pähkäilemässä missäköhän se kotiluokka oli. Näpräillen hupparin nauhoja sitten alkoi vuosi pelottavan isossa koulussa. Ja voi kamala kun pelkäsin niitä isoja oppilaita.
Kahdeksas luokka meni vähän jotenkin ja jollain lailla. Mitäköhän ihmettä edes tein? Kasvoin ihmisenä, sen olen tajunnut. Pääsin eroon taakoista ja kiviriipoista joita mukanani raahasin. Hullaannuin lopulta kuvikseen.
Yhdeksäs luokka oli viimeisimmän rutistuksen aika. Sekopäisyyden ja tulevaisuuden selkeytymisen vuosi.
VOI HITTO. Joudun puhumaan jo imperfektissa joten KÄÄK. Taitaa se totta olla, peruskoulu loppuu kohta. Pian. JÄTTE SOON!
Ja mitä teen minä? Hyppelen ja kirmaan laulellen suvivirttä ja lopulta hypähtäen järveen kesän auringosäteiden kutitellessa niskaani?
Nej. En kyllä. Taitaapi olla niin että kesälomamasennus.
Kevätjuhlapäivänä kahlitsen itseni opettajanhuoneen oveen ja vaadin kakkua plus kesäasunnon koululta. Näin peruskoulun loppumisen kunniaksi.
Toivon tosiaankin etten päättäjäispäivänä pillitä kuin smurffivauva. Haloo, pitäisi juhlia ja lähteä kännissä törttöilemään. MUTTA KUN EI, pitää olla Eppu Epänormaali.
WE DON'T WANNA GO HOME
T: pikapostausten asiantuntija
Kaksi pitkän pitkää ja lyhyen lyhyttä viikkoa.
Sitten se olisi ÖVER.
Peruskoulu.
Enkö vasta ollut se hermostunut seiskaluokkalainen yläkoulun aulassa pähkäilemässä missäköhän se kotiluokka oli. Näpräillen hupparin nauhoja sitten alkoi vuosi pelottavan isossa koulussa. Ja voi kamala kun pelkäsin niitä isoja oppilaita.
Kahdeksas luokka meni vähän jotenkin ja jollain lailla. Mitäköhän ihmettä edes tein? Kasvoin ihmisenä, sen olen tajunnut. Pääsin eroon taakoista ja kiviriipoista joita mukanani raahasin. Hullaannuin lopulta kuvikseen.
Yhdeksäs luokka oli viimeisimmän rutistuksen aika. Sekopäisyyden ja tulevaisuuden selkeytymisen vuosi.
VOI HITTO. Joudun puhumaan jo imperfektissa joten KÄÄK. Taitaa se totta olla, peruskoulu loppuu kohta. Pian. JÄTTE SOON!
Ja mitä teen minä? Hyppelen ja kirmaan laulellen suvivirttä ja lopulta hypähtäen järveen kesän auringosäteiden kutitellessa niskaani?
Nej. En kyllä. Taitaapi olla niin että kesälomamasennus.
Kevätjuhlapäivänä kahlitsen itseni opettajanhuoneen oveen ja vaadin kakkua plus kesäasunnon koululta. Näin peruskoulun loppumisen kunniaksi.
Toivon tosiaankin etten päättäjäispäivänä pillitä kuin smurffivauva. Haloo, pitäisi juhlia ja lähteä kännissä törttöilemään. MUTTA KUN EI, pitää olla Eppu Epänormaali.
WE DON'T WANNA GO HOME
T: pikapostausten asiantuntija
maanantai 2. toukokuuta 2011
Oh darling put the pants on!
Te varmaan mietitte että minulla on oikeasti jonkinmoinen tyttöviha. Olenhan jo puinut jos jonkinmoisetsi kauniita naisia ja lissuja.
Aha. No minä en aio lopettaa, sillä lissut ja pissikset ei maailmasta lopu vaikka mitä tekisi. Se on kuin uusiutuva voimavara; koko ajan syntyy lisäää....YOU CAN'T STOP THEM!
Ennen kuin alan jankata vihaani ja ärsytystäni noita luonnottomia pakkelinaamoja kohtaan, pitäisi kai pysähtyä miettimään miksi en pidä heistä.
Tätä yritin mietiskellä eilen. Olin nimittäin elokuvissa kaverini kanssa, kun manasimme mielessämme ettei elokuvateatteriin marssisi ketään tuttua. (Eräs monista fobioistani; Too Much People You Know. Erittäin vakava, hoitona toimii siedätyshoito ja rauhoittavat) Kuitenkin, tarkkailimme ihmisiä jotka marssivat leffateatteriin ja saatoimme välillä puuskahtaa: "Lissuja, yyh"
Miksi? Oikeasti, mikä oikeus minulla on tuomita ihmisiä joita en tunne?
Syyllistyn tässä nyt oikeasti pahanmoiseen ennakkoluuloiseen käytökseen.
Saatanhan minäkin olla jonkun mielestä lissu. Mistä sitä tietää jos joku tyttönen on tokaissut minun kompuroidessa sisään: "FUCK, THAT BITCH AGAIN!"
Mikäköhän tekee meistä lissuja? Tai siis heistä. Siinäpä asioita pohdittavaksi, sillä eihän pelkän meikin käytön ja kivojen vaatteiden käytön pitäisi tehdä lissua, sillä muutenhan ITSEKIN olisin lissu.
Mutta ehkä juju on siinä että ketään ei saisi tuomita lissuksi ennen enempää tutustumista. Se olisi järkevää eikös?
Anteeksi, olen tuota edellä mainittua keinoa yrittänyt, mutta olen vain ihminen.Ja ihminen ei tule toimeen kaikkien kanssa. Ja minulla on mennyt LissujenKanssaKommunikointi-viisarit vinoon. Ja pahasti. Pyhimmät anteeksipyyntöni.
Kaiken kaikkiaan vaikka ilkeä ei saisi olla, minulla olisi pari asiaa/tuntomerkkiä jotka voisivat tehdä lissuista ehkä maybe kenties ihmisiä. Mukavempia?
NUMBER 1

Vesirajatopit.
Tähän otsikkokin viittaa. Voin kuvitella olevani jonkun peruslissun äiti joka rukoilee tytärtään pakkasaamuna portailla.
-RAKAS ANNA MINÄ PYYDÄN!
-(syö purkkaa)
-VOI ANNA HYVÄ PUE NÄMÄ HOUSUT JALKAAN; OLE NIIN KILTTI!
-(syö purkkaa)
-ANNA MINÄ RUKOILEN! SIELLÄ ON 30 ASTETTA PAKKASTA!
-(puhaltaa purkkapallon)
-ANNA HYVÄ JUMALA SINULLA EI OLE HOUSUJA JALASSA! HALUATKO VILAUTELLA KAIKKEA IHMISILLE?
-(purkkapallo puhkeaa)
Tämä surullinen tarina päättyy siihen kuinka teinityttö lähtee kipittämään kouluunsa ihkuissa legginseissä ja minituubitopissa. Itkettää ajatellakin.
Uh Ah perse vilkkuu: viehättävyyden perikuva.
NUMBER 2

Hups. Väärä kuva, ei tuo sentään pissis ole. Liikaa meikkiä silti.

Too much make-up. En nyt tiedä onko tämäkään lissu... :DD
Pakkelikerros. Ripasaria, rajauskynää, luomiväriä, poskipunaa ja huulikiiltoa sillä mitalla ettei alkuperäistä ihmistä edes tunnista. Not nice.
En väitä etteikö meikkaus olisi kivaa. Kyllä minä meikkaan, kyllä kaverini meikkaavat.
Juju on vaan siinä
a) kun sen osaa
b) meikkaa vain vähän
Se ei ole siis
c) Pakkelia niin paljon kunnes saan ihottuman. Ihkua.
NUMBER 3

Todellakin it's a bad thing.
Bitch Attitude
Se asenne.
Saattaa kyllä olla että itsellänikin tämä asenne joskus on. TOIVON ETTEI
Esimerkkinä:
"Let's walk. This is OUR school. Not yours, get out of my way you ugly people!"
Olen niin monesti joutunut sietämään lissujen kuuluisaa ohikävelyä.
Pikkuvinkki:
Väistöoikeus on keksitty. Meitä muita ei tarvitse RAIVATA kumoon.
Yhteenvetona taas. Vihaanko kaikkia kauniita ihmisiä joista voisi olla minulle haittaa?
EN. En ole niin törppö ja itsekeskeinen.
Vihaanko lissuja jotka eivät pukeudu kunnolla, vilauttelevat tissivakoa ja persettään, käyttävät liikaa meikkiä ja kuvittelevat omistavansa maailman?
KYLLÄ.
Adios, amigos. Pukekaa kunnolla päälle, siellä ei ole vielä kesä!
Aha. No minä en aio lopettaa, sillä lissut ja pissikset ei maailmasta lopu vaikka mitä tekisi. Se on kuin uusiutuva voimavara; koko ajan syntyy lisäää....YOU CAN'T STOP THEM!
Ennen kuin alan jankata vihaani ja ärsytystäni noita luonnottomia pakkelinaamoja kohtaan, pitäisi kai pysähtyä miettimään miksi en pidä heistä.
Tätä yritin mietiskellä eilen. Olin nimittäin elokuvissa kaverini kanssa, kun manasimme mielessämme ettei elokuvateatteriin marssisi ketään tuttua. (Eräs monista fobioistani; Too Much People You Know. Erittäin vakava, hoitona toimii siedätyshoito ja rauhoittavat) Kuitenkin, tarkkailimme ihmisiä jotka marssivat leffateatteriin ja saatoimme välillä puuskahtaa: "Lissuja, yyh"
Miksi? Oikeasti, mikä oikeus minulla on tuomita ihmisiä joita en tunne?
Syyllistyn tässä nyt oikeasti pahanmoiseen ennakkoluuloiseen käytökseen.
Saatanhan minäkin olla jonkun mielestä lissu. Mistä sitä tietää jos joku tyttönen on tokaissut minun kompuroidessa sisään: "FUCK, THAT BITCH AGAIN!"
Mikäköhän tekee meistä lissuja? Tai siis heistä. Siinäpä asioita pohdittavaksi, sillä eihän pelkän meikin käytön ja kivojen vaatteiden käytön pitäisi tehdä lissua, sillä muutenhan ITSEKIN olisin lissu.
Mutta ehkä juju on siinä että ketään ei saisi tuomita lissuksi ennen enempää tutustumista. Se olisi järkevää eikös?
Anteeksi, olen tuota edellä mainittua keinoa yrittänyt, mutta olen vain ihminen.Ja ihminen ei tule toimeen kaikkien kanssa. Ja minulla on mennyt LissujenKanssaKommunikointi-viisarit vinoon. Ja pahasti. Pyhimmät anteeksipyyntöni.
Kaiken kaikkiaan vaikka ilkeä ei saisi olla, minulla olisi pari asiaa/tuntomerkkiä jotka voisivat tehdä lissuista ehkä maybe kenties ihmisiä. Mukavempia?
NUMBER 1

Vesirajatopit.
Tähän otsikkokin viittaa. Voin kuvitella olevani jonkun peruslissun äiti joka rukoilee tytärtään pakkasaamuna portailla.
-RAKAS ANNA MINÄ PYYDÄN!
-(syö purkkaa)
-VOI ANNA HYVÄ PUE NÄMÄ HOUSUT JALKAAN; OLE NIIN KILTTI!
-(syö purkkaa)
-ANNA MINÄ RUKOILEN! SIELLÄ ON 30 ASTETTA PAKKASTA!
-(puhaltaa purkkapallon)
-ANNA HYVÄ JUMALA SINULLA EI OLE HOUSUJA JALASSA! HALUATKO VILAUTELLA KAIKKEA IHMISILLE?
-(purkkapallo puhkeaa)
Tämä surullinen tarina päättyy siihen kuinka teinityttö lähtee kipittämään kouluunsa ihkuissa legginseissä ja minituubitopissa. Itkettää ajatellakin.
Uh Ah perse vilkkuu: viehättävyyden perikuva.
NUMBER 2

Hups. Väärä kuva, ei tuo sentään pissis ole. Liikaa meikkiä silti.

Too much make-up. En nyt tiedä onko tämäkään lissu... :DD
Pakkelikerros. Ripasaria, rajauskynää, luomiväriä, poskipunaa ja huulikiiltoa sillä mitalla ettei alkuperäistä ihmistä edes tunnista. Not nice.
En väitä etteikö meikkaus olisi kivaa. Kyllä minä meikkaan, kyllä kaverini meikkaavat.
Juju on vaan siinä
a) kun sen osaa
b) meikkaa vain vähän
Se ei ole siis
c) Pakkelia niin paljon kunnes saan ihottuman. Ihkua.
NUMBER 3

Todellakin it's a bad thing.
Bitch Attitude
Se asenne.
Saattaa kyllä olla että itsellänikin tämä asenne joskus on. TOIVON ETTEI
Esimerkkinä:
"Let's walk. This is OUR school. Not yours, get out of my way you ugly people!"
Olen niin monesti joutunut sietämään lissujen kuuluisaa ohikävelyä.
Pikkuvinkki:
Väistöoikeus on keksitty. Meitä muita ei tarvitse RAIVATA kumoon.
Yhteenvetona taas. Vihaanko kaikkia kauniita ihmisiä joista voisi olla minulle haittaa?
EN. En ole niin törppö ja itsekeskeinen.
Vihaanko lissuja jotka eivät pukeudu kunnolla, vilauttelevat tissivakoa ja persettään, käyttävät liikaa meikkiä ja kuvittelevat omistavansa maailman?
KYLLÄ.
Adios, amigos. Pukekaa kunnolla päälle, siellä ei ole vielä kesä!
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Have to do before the summer
Jotenkas näin. Asiat jotka haluan hoitaa ennen kesälomaa. Se on sitten eri asia hoidanko vai enkö... :D
MUST-jutut ennen kamalaakin kamalampaa kesälomaa
1. Pyöräile kouluun
Tämä on aikamoisen helppo nakki. Ainakin viime vuonna oli, koska pyöräilin aika monesti kouluun vaikka bussikortillakin sinne pääsisin. Mutta syyt tälle HAVE TO DO-jutulle ovat a) KUNTO KOHENEE ja b) SE ON KIVAA
Joten easy one.
2. Osta mekko
Joo-o. Peruskoulu loppuu niin kyllähän sitä haluaisi jotain nättiä päälleen pistää. Se on sitten eri juttu näyttääkö se enää päälläni nätiltä. (Esimerkkinä hassunnäköinen mekko H&M:stä joka näytti vaatetangolla söpöltä mutta kun laitoin sen päälleni, se näytti raskausmekolta. YYH)
Olisi vain niin mukavaa ostaa musta mekko. Musta sopii kaikkeen, on sopivan synkkää, kertoo mielialani kun koulu loppuu...mutta toisaalta "HERRANJUMALA ETSÄ NY MUSTAA MEKKOA VOI PISTÄÄ!" Pyh. Mutta kun musta on niin ihana väri....
3. Hanki saksasta kelvollinen numero
Rakastan koulunkäyntiä. Jopa matikkaa. Ainoa piikki lihassa on saksan kieli. Miksi ihmeessä edes valitsin sen? Se on suoraan sanottuna P*****STÄ. Opettajakin höpäjää mitä ikinä mieleen tulee, liittyy se sitten saksaan tai ei.
Ja siinä pitäisi oppia jotain?
Hei, ei nyt olla liian pessimistisiä.
Olen oppinut kuitenkin seuraavia sanoja ja ilmaisuja; suonikohjut, finni, ryhmäseksi, huora, kakkaa lumella (Schaisse im der schnee) ja monia muita. AH, tämä kieli. Suhteeni siihen on pelkkää vihaa. Urgh
4. Hanki joku stipendi
Aiiivan, tämä on pakkomielle, mutta en voi sille mitään että olen hieman täydellisyyteen pyrkivä ja hieman kunnianhimoinen.
Mutta voi että olisi kivaa kun joku kuuluttaisi päättäjäisjuhlissa minun nimeni. AH, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Paitsi olen kyllä harkinnut pyytäväni opettajia tekemään varalleni ylimääräisiä stipendejä?
Esimerkkeinä:
"Mielipuolisin ja innokkain kuvataiteen opiskelija"
"Hyväkäytöksisin EI FEIKKI oppilas"
"Innokkain fysiikan ja kemian opiskelija"
"EINSTEIN-palkinto"
"PITKO-palkinto" (ParasIkinäTässäKoulussaOllut)
"OSCAR"
Hmm. Menikö vähän yli?
5. Ammu kaikki lissut (siis ritsalla)
Tähän on syitä vaikka triljoona biljoona, mutta ne kaikki kyllä kiteytyvöt yhteen sanaan: LISSU.
Olisi niin mukavaa edes päättäjäispäivänä vaikka kampata ne mutalätäkköön että niiden ihkut vesiraja-topit menisivät aaaaaivan kakkaisiksi. MUHAHAHAHAAAA olenpa ilkeä. Muta AH kuinka rakastan tätä ajatusta.
6. Käy opettajanhuoneessa
Taas ollaan eräässä pakkomielteessäni. Opettajienhuone...
On kai se ihan luvallista. Haluan opettajaksi. Ja ne syö siellä kakkua. Riittikö syyksi?
Mutta todennäköisyys tähän on aika vähäinen. Ellen sitten kesken koulupäivän esitä pyörtyväni ja huuda haluavani opettajanhuoneesta jääpussin. Tai sitten voisin tehdä vain yksinkertaisen terrori-iskun opettajienhuoneeseen. Kommandopipo päähän ja ritsa käteen. MUHAHHAAAA olenpa pahis.
Tämä lista nyt loppuu tähän. Adios, huomenna koulua ja tänään leffaan katsomaan Red Riding Hood.
Se on ehkä liian pelottava minulle, mutta laitan silmät kiinni :))
Heissasaaa
MUST-jutut ennen kamalaakin kamalampaa kesälomaa
1. Pyöräile kouluun
Tämä on aikamoisen helppo nakki. Ainakin viime vuonna oli, koska pyöräilin aika monesti kouluun vaikka bussikortillakin sinne pääsisin. Mutta syyt tälle HAVE TO DO-jutulle ovat a) KUNTO KOHENEE ja b) SE ON KIVAA
Joten easy one.
2. Osta mekko
Joo-o. Peruskoulu loppuu niin kyllähän sitä haluaisi jotain nättiä päälleen pistää. Se on sitten eri juttu näyttääkö se enää päälläni nätiltä. (Esimerkkinä hassunnäköinen mekko H&M:stä joka näytti vaatetangolla söpöltä mutta kun laitoin sen päälleni, se näytti raskausmekolta. YYH)
Olisi vain niin mukavaa ostaa musta mekko. Musta sopii kaikkeen, on sopivan synkkää, kertoo mielialani kun koulu loppuu...mutta toisaalta "HERRANJUMALA ETSÄ NY MUSTAA MEKKOA VOI PISTÄÄ!" Pyh. Mutta kun musta on niin ihana väri....
3. Hanki saksasta kelvollinen numero
Rakastan koulunkäyntiä. Jopa matikkaa. Ainoa piikki lihassa on saksan kieli. Miksi ihmeessä edes valitsin sen? Se on suoraan sanottuna P*****STÄ. Opettajakin höpäjää mitä ikinä mieleen tulee, liittyy se sitten saksaan tai ei.
Ja siinä pitäisi oppia jotain?
Hei, ei nyt olla liian pessimistisiä.
Olen oppinut kuitenkin seuraavia sanoja ja ilmaisuja; suonikohjut, finni, ryhmäseksi, huora, kakkaa lumella (Schaisse im der schnee) ja monia muita. AH, tämä kieli. Suhteeni siihen on pelkkää vihaa. Urgh
4. Hanki joku stipendi
Aiiivan, tämä on pakkomielle, mutta en voi sille mitään että olen hieman täydellisyyteen pyrkivä ja hieman kunnianhimoinen.
Mutta voi että olisi kivaa kun joku kuuluttaisi päättäjäisjuhlissa minun nimeni. AH, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Paitsi olen kyllä harkinnut pyytäväni opettajia tekemään varalleni ylimääräisiä stipendejä?
Esimerkkeinä:
"Mielipuolisin ja innokkain kuvataiteen opiskelija"
"Hyväkäytöksisin EI FEIKKI oppilas"
"Innokkain fysiikan ja kemian opiskelija"
"EINSTEIN-palkinto"
"PITKO-palkinto" (ParasIkinäTässäKoulussaOllut)
"OSCAR"
Hmm. Menikö vähän yli?
5. Ammu kaikki lissut (siis ritsalla)
Tähän on syitä vaikka triljoona biljoona, mutta ne kaikki kyllä kiteytyvöt yhteen sanaan: LISSU.
Olisi niin mukavaa edes päättäjäispäivänä vaikka kampata ne mutalätäkköön että niiden ihkut vesiraja-topit menisivät aaaaaivan kakkaisiksi. MUHAHAHAHAAAA olenpa ilkeä. Muta AH kuinka rakastan tätä ajatusta.
6. Käy opettajanhuoneessa
Taas ollaan eräässä pakkomielteessäni. Opettajienhuone...
On kai se ihan luvallista. Haluan opettajaksi. Ja ne syö siellä kakkua. Riittikö syyksi?
Mutta todennäköisyys tähän on aika vähäinen. Ellen sitten kesken koulupäivän esitä pyörtyväni ja huuda haluavani opettajanhuoneesta jääpussin. Tai sitten voisin tehdä vain yksinkertaisen terrori-iskun opettajienhuoneeseen. Kommandopipo päähän ja ritsa käteen. MUHAHHAAAA olenpa pahis.
Tämä lista nyt loppuu tähän. Adios, huomenna koulua ja tänään leffaan katsomaan Red Riding Hood.
Se on ehkä liian pelottava minulle, mutta laitan silmät kiinni :))
Heissasaaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)