maanantai 27. tammikuuta 2014

Don't come any closer

 
 
Ihmisiä jaotellaan intro- ja ekstrovertteihin. (Tämän aika neron jaottelun teki lempipsykologini Sigmund Freudin kollega Carl Jung, joka kehitteli psykoanalyysia vähän omiin uomiinsa, mm. kehittämällä arkkityypit erityyppisille henkilöille)
 
Introvertit ovat sisäänpäinkääntyneempiä kuin ekstrovertit. He tarvitsevat omaa aikaa, yksinäisyyttä ja mietiskelyä itsekseen. He ovat usein vetäytyviä ja hiljaisia.
 
Ekstrovertit ovat sitten päinvastaisia. He saavat energiansa sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa. He ovat eläväisempiä ja seurallisempia kuin introvertit.
 
Miksi nämä introekstroertointrioeksat ovat jotenkin tärkeitä, että piti tuoda esille?
Noh.
 
Olen havahtunut tässä lähiviikkoina niihin lukuisiin ONGELMIIN, mitkä kasaantuvat kahden erilaisen ihmisen, introvertin ja ekstrovertin välille. Ne kuluttavat energiaa, kasaantuvat, pölyyntyvät, purkautuvat. PUFF. Räjähtää.
 
Ensiksi, kun kaksi ihmistä tutustuu, luonteiden ero ei oikeastaan merkitse paljoa paskaakaan. Se saattaa jopa olla kiehtovaa, kun on toinen, joka on niin erilainen. Ihmisellä on taipumus kuolata sitä, mitä itsellä ei ole, joten introvertit huokailevat ekstroverttien sosiaalisuutta kun taas ekstrovertit tahtoisivat samanlaisen syvällisen pohdiskelutaidon kuin introverteilla.
 
Kuitenkin, ystävyyden, parisuhteen, ties minkä suhteen edetessä sitä havahtuu ongelmiin. Jos toinen puhuupuhuuupuhuu ja haluaa olla ihmisten seurassa, haluaa olla seurallinen hela tiden, siinä tulee ujohkolle ahdistujalle paskat housuun aika nopeasti.
 
Äärimmäisiä introvetteja ahdistavaa liika läheisyys. Ekstrovertit voisivat taas elää koko elämänsä olematta yksin hetkeäkään, kärjistettynä.
 
Pointtini? Oliko sitä? Introvertit ja ekstrovertit aiheuttavat pientä päänvaivaa. Loppujen lopuksi, onko täysin vastakkaisten ihmisten ihmissuhde järkevä ollenkaan?