Yeah

Uusi vuosi tulossa.
2012. Hehei, eikös se ole se maailmanloppu?
No kuitenkin. Uusi vuosi, uudet kujeet.
Uusi ihminen!

Niin varmaan. Nyt tämän tekstin tarkoituksena on toitottaa uuden vuoden lupaukset pippurimaahan ja kuuseen ja kaikkialle muuallekin pahoihin paikkoihin.
Onko sinun uuden vuoden lupauksesi oikeasti pitänyt?
Luulisin ettei. Ja jos on, niin joko valehtelet tai sinulla on äärimmäisen hyvä itsekontrolli!
Minulla ei ole yksikään lupaus pitänyt. IKINÄ.
Aluksi lupailin näitä perinteisiä. Karkkilakko. Panostan kouluun enemmän. Urheilen vielä enemmän!
Karkkilakon kohdalla en kestänyt kahta kuukautta kauempaa, sillä minä yksinkertaisesti TARVITSIN suklaalevyn lohtua ja turvaa angstipäivänä. Alkoi palaa pinna kun pahana päivänä piti järsiä porkkanoita.
Entäs sitten opiskleulupaus? Ei mitään merkitystä. Olen aina opiskellut hikumaisesti ja paljon (joskus jopa liikaa) joten lupauksella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa.
Urheilulupaus? Okei, minä lähdin juoksulenkille kerran jos toisenkin. Sain jopa lenkkiputken päälle, lenkkeilin kaksi kertaa viikossa!
En vieläkään tiedä mihin se putki katkesi. Saattaa olla että rakas ystäväni suklaalevy tuli väliin tässäkin tapauksessa.
Tajutessani etten pysty pitämään materialistisia ja konkreettisia lupauksia, päätin kiertää ne. Aloin lupailemaan enemmän henki&mieli-lupauksia. Niin kuin esimerkiksi viime vuoden lupaukseni. Löysin sen tänä aamuna vanhasta päiväkirjastani. Siellä se komeili omalla, naiviin koukeroisella käsialallani:

Lupaan olla ensi vuonna positiivisempi!

Noh. Tekin lukijat olette varmasti olleet todistamassa tätä minun YLTIÖMÄISTÄ positiivisuuvirtaani! Kuinka olen ollutkaan mahtava, iloinen ja optimistinen joka käänteessä!
En ole ollut oma itseni, negatiivinen, kyyninen loppuunpalanut tökerö sielu joka haukkuu kaiken maan päältä. Olen pitänyt lupaukseni, eikös?

Joten. Tulin siihen tulokseen etten pysty pitämään yhden yhtä lupausta. Vaikka lupaisin taas jotain puuta heinää, kuten "olen oma itseni!"-tulisi tämä lupaus kuitenkin pettämään. Vaikka lupaisin pelkästään olla nimeltäni yhä Pinja, ei sekään lupaus pitäisi!
Tulisin varmaan lupauksen voimasta kesällä siihen tulokseen että Sylvia on kauniimpi nimi.

Vinkkaan nyt teillekin, ettei kannata luvata mitään. Samanlainen se uusi vuosi tulee kuitenkin olemaan. En ole itse ainakaan huomannut uuden vuoden vaihtuessa itsessäni lumoavaa uutta tunnetta kun muutun.
No ei se edes olisi mahdollista, sillä viimeiset kaksi vuotta olen nukkunut vuodenvaihteen ohi.
Ja taatusti nukun tänäänkin! Tunkekaa ne raketit jonnekin minne aurinko ei paista.

Noh. Turha tätä on toivottaa. Facebook TURSUAA "hyvää uutta vuotta pupsut, mupsut, muruset ja mursut"-viestejä. Ajattelin olla taas piristävän erilainen ja toivottaa teille hyvää yötä.

Mutta älkää sitten syyttäkö minua jos juhlitte jossain uutta vuotta parhaitten kamujenne kanssa ja minä nyt pilasin teidän juhlafiiliksenne. Jokaisen on hyvä herätä joskus todellisuuteen!

OKEI, pakkohan se on!

Hyvää uutta vuotta 2012! Olkaamme yhtä outoja lintuja tänäkin vuonna!

Here am I in my little bubble

Oh brother, I can't, I can't get through
I've been trying hard to reach you 'cause I don't know what to do
Oh brother I can't believe it's true,
I'm so scared about the future
and I wanna talk to you

Oh I wanna talk to you

Are you lost or incomplete?
Tell me how you feel
Well I feel like they're talking in a language I don't speak
Do something that's never been done!

So you don't know where your going but you wanna talk
And you feeling like you're going where you've been before
And tell anyone who'll listen that you feel ignored
Nothing's really making any sense no more

Let's talk, let's talk
Let's talk let's talk

One minute I held the key
Next the walls were closed on me
When the future's architectured
By a carnival of idiots on show
If you love me
Won't you let me know?

Your skin, oh yeah your skin and bonesTurn into something beautiful

For you I bleed myself dry

Here am I in my little bubble

You might be a big fish
In a little pond
Doesn't mean you've won
'Cause along may come
A bigger one
And you'll be lost

Massablogi?

Olen tässä jonkun aikaa mietiskellyt bloggailua.
Se on nykyään aika monelle tuttua kauraa, puuroa jota jauhetaan päivästä toiseen. Melkein joka tutullani on blogi!
Ei siinä mitään koska tykkään blogeja lueskella. Tai no riippuu minkälaisia blogeja.
Tällä hetkellä olen jos jonkinmoisten blogien lukija. Ja jos joku ihmettelee nukkeblogeja joita luen, ovat ne pikkusiskoni ja hänen kavereittensa blogeja. Oletteko kuulleet semmoisesta outoudesta ja harrastuksesta kuin Pullipit? Ne ovat jotain nukkeja joita tilataan kaukaa jostain ja ne maksavat todella paljon. Sitten niitä puetaan, tuunataan, koristellaan ja valokuvataan.
Joku saattaa olla nyt
NUKKEJA? ET OO HITTO TOSISSAS?
No olen minä. Pikkusiskoni tätä touhua harrastaa, ja todella intohimoisesti harrastaakin. Se on vähän outoa kun 13-vuotiaat pukevat ja kuvaavat nukkeja, mutta olen tajunnut tässä kuinka kehittävää puuhaa se siskolleni oikeastaan on! Hän on pian etevämpi kamerankäyttäjä kuin minä.
Mutta siis koska haluan olla tukeva voima näille tuleville huippuvalokuvaaja-stailaajille, luen näitä nukkejuttuja.
Luen myös kavereitteni blogeja, jotka ovat aika pitkälti lifestyle-blogeja. Niitä on mukava seurailla. Sitten on pohdiskelublogeja.
Olen kyllä nyt yhdestä asiasta ylpeä.
Kellään kavereistani ei ole muotiblogia.
Ja älkää hyvät ihmiset sellaista perustako. Blogger tukehtuu näinä päivinä varmasti toinen toistaan muistuttaviin blogeihin, blogeihin jotka ovat niin toistensa kopioita että ne pian oksentavat massateiniyttä ulos kertaheitolla.
Mikä muotiblogeissa viehättää? Olen nyt puolen tunnin ajan kahlannut läpi oman ikäisteni blogeja (yllätys yllätys muotiblogeja) jotka täyttyvät (anteeksi vain) roskalla. Mikä into siinä on että saa katsella jonkun yltiönätin ja laihan ihmisen pärstää ja uusia vaatteita? Ei minua ainakaan kiinnosta että ihku H&M:n toppi oli 9,95 ja DinSkon kengät löytyivät superhalvalla! Minua ei myöskään pahemmin kiinnosta minkävärinen rusketus tuli tuubista tai mistä ostit irtoripsesi.
Ne blogit ovat täynnä valokuvia bloggaajasta itsestään, plus ihanasta poikaystävästä (kysyn vaan miten kukaan itseään kunnioittava pojanrääpäle on suostunut poseeraamaan ihkutusmuotiblogissa? Sitä se rakkaus (seksi) teettää!)
Ai niin, nyt joulun jälkeen olen törmännyt joulupostauksiin!
"Tässä stringit ja hajuvesiä mitä sain joululahjaksi."


OOKOO.
Olen niin kiinnostunut.


Anteeksi. Oma blogini ei varmasti ole sen kiinnostavampi kuin tyhjäpäisten tyttöjen muotiblogit, mutta ainakaan en joka kirjoituksen yhteyteen hivuta kuvaa itsestäni. (Voi sitä rumuuden määrää).
Mutta kuinka kauan kestää ennen kuin bongaa ärsyttävien massablogien keskeltä oikean, sisältöä täynnä olevan blogin jossa....ööö...kirjoitettaisiin jotain? Siis valokuvat ovat ihania, ja minähän jumaloin hyviä kuvaajia (ja kameralaukkuja) mutta kuinka kaipaisinkaan tekstiä täynnä olevia blogeja.

Olenko minä massabloggaaja?
Sitä on syytä miettiä. Olen teini-ikäinen joten aivan hyvin tämä blogi hyvin voisi olla.
Kysykää tätä kysymystä tänään itseltänne. Toivottavasti vastaus on ei.

Keinoja lyödä itsensä läpi uniikkina urbaanina taiteilijana

En saanut yöllä unta tuon kamalan hyrskynmyrskyn takia mikä tuolla ulkona riehuu, joten tartuin kirjastosta lainaamaani Helene Schjerbeckin elämänkertaan. Uppouduin sitten siihen aivan kokonaan, että melkein unohdin kuinka jättikokoisia puunoksia paiskautui kattoikkunaa vasten. (Nukun kattoikkkunoiden alla).

Okei, rehellisesti sanottuna luin kirjaa aina välillä kun en ollut rukoilemassa etten kuolisi tuohon myrskyyn.

Nyt kuitenkin ihanana, aamuvirkeänä ihmisenä olen kirjaa enemmän lueskellut ja törmännyt hyvin ajankohtaiseen kysymykseen.

Helene Schjerfbeck(On muuten aika tapponimi kirjoittaa. Taistelen aina noiden c, j ja h-kirjainten järjestyksen kanssa) eli aikaa, jolloin Suomi kuhisi tulevia, mahtavia lahjakkuuksia taiteen saralta. He matkustivat Pariisiin, tutustuivat ajan suurin nimiin, näyttivät tietä taiteen kulkusuoralla. Me muistamme heidät, heidän teoksensa koristavat Ateneumia ja luemme heidän elämänkertojaan.

Tajusin, että heidän tekemänsä läpimurto, tulo kuuluksi taiteilijaksi ei onnistu enää vanhoin, kunnollisin keinoin.

Nykyyän kun taiteilijoita valmistuu joka piipusta, jää työttömäksi ja maalailemaan taivaanrantaa. (Sanonnan molemmissa merkityksissä)

Joka pikku gallerioissa on uusia lupauksia, hyviä ja lahjakkaita taiteilijoita.

Mutta heitä on niin paljon, ettei kenestäkään voi tulla Schjerfbeckin veroisia tai Edefeltejä.

Mutta täytyyhän sitä olla jotain jolla pääsee maailmankartalle nykyajan suurena modernistina?

Koska listaus on superhauskaa, on vuorossa lista by Pinja

Keinoja lyödä itsensä läpi uniikkina urbaanina taiteilijana

1. ELOKUVAT-tulevaisuuden sijoitus

Elävät kuvat ovat nykyajan SE JOKIN jolla voit saada nuoren ja luovan lahjakkuuden palkinnon ja maineen. Tässä ei välttämättä edes tarvitse olla kauhean uudistuksenhaluinen, miettiä vain hyviä elokuvia ja matkia parhaansa mukaan. Sen pitäisi riittää, jos olet tarpeeksi nuori, sillä Hollywood varmasti rakastaa tuiki tuntemattomuudesta pompannutta teiniä joka tekee elokuvia.

Tässä on myös vaaransa. Yleensä hyvätkään ohjaajat eivät saa aikaan mitään roskaa parempaa. Houkutus hylätä taiteellinen näkökulma ja siirtyä paljon rahaa tahkoavalle LässynLääKomedia-saralle on hyvin houkutteleva.

Niin ja tässä listankohdassa pitäisi oikeasti osata kuvata ja käsikirjoittaa. Se, että kuvataan käsivaraisesti hauska pätkä Hauskoihin kotivideoihin, ei aivan riitä.

2. TILA-avaruudellinen mahdottomuus

Tämä listankohta on HYVIN pettävä. Voit tila-taideteoksia tehdessäsi mennä hyvin helposti metsään, mutta myös aivan yhtä helposti kuuluisuuten ja kunniaan.

Yleensä riippuu siitä miten muotivirtaukset kulkevat.

Ei kannata luottaa siihen, että kun otat vain tyhjän huoneen ja tökkäät sinne vessapaperirullan ja sakset kauniisti aseteltuna, se olisi avantgardistinen hupputeos.

Sinulla täytyy olla vessapaperirullan ja saksien lisäksi selitys niille.

Sössötät vain kuinka ne kuvaavat nykyajan huikentelevaisen ihmisluonteen taipumusta kaupungistumiseen ja tuhlaukseen. Ja vielä isket väliin pari mitääntarkoittamatonta sivistyssanaa, niin BRAVO. Olet maailmankartalla.

Siis ehkä.

3. INTERGALAKSINEN KYBERAVARUUS-bittihuumaa

Jos kuulut siihen sukupolveen joka ei pysty elämään ilman Facebookkia ja konetta, niin oletko koskaan miettinyt että voisit tällä tiedonkäsittely- ja jakamistaidollasi sulostuttaa maailmaa taiteella?

Minä en tiedä tietokoneista yhtään mitään, joten tyydyn vain kuvittelemaan minkälaisen huumaavan teoksen teknologialla saisi aikaan.

...

Tai no jos siirrytään seuraavaan todeten että tekniikka kusee! GREAT!

4. SEKAMETELISOPPA-ja taitoa ei tarvita!

Otetaan kaikki samalla kertaa. Tila, musiikki, maalaus, veistos, teknologia yms... ja tökätään ne kaikki samaan syssyyn! Syntyy korviahuumaava soiva huone joka on täytetty kaikella sotkuisella, olevinaan taiteellisella hömpällä. Tai kenties esikoilulutasoinen "Leikkaa ja liimaa kaikki yhteen"-kökkö.

Tässäkin on vaaransa, että jos sinulla ei ole vedenpitävää selitystä oksennuksenomaiselle hökötyksellesi, olet vaarassa leimautua WANNA BE-taiteilijaksi. Pidä huoli että alibi kulkee aina mukana!

5. IHMINEN SOMMITTELUKEINONA-lupaus sadoista tyytymättömistä statisteista ja avustajista

Voithan olla moderni ja käyttää ihmistä miellyttääksesi perimmäsistä:

Ihmistä itseään.

Ihminen on kautta aikojen rakastanut velloa itsessään ja omassa lajissaan siihen kyllästymättä. Joten mikäs sen mukavampaa kuin ihmisen katsella elävää ihmistä!

Voit pienelläkin vaivalla järjestää tästä listankohdasta näyttelyn ja periä hitonmoisen pääsymaksun hulppeasta ideastasi.

Anna näyttelyllesi hieno nimi. Kerää erilaisia ihmisiä vaikka Trion kulmilta ja lupaa heille huumaavan suuri vaivanpalkka taiteen tukemisesta. (Älä paljasta että huumaava palkka on taiteilijan säästöillä Twix-patukka kaikille jaettavaksi)

Tuo ihmisiä näyttelyyn mainostaen, kuinka perisyntisen ihmisen tulisi kohdata suurin vihollisensa, ihminen itsessään! Koe taivaallinen, syvällinen elämys tuijottaessasi omaa sieluasi silmästä silmään näissä taideteoksissa!

Sitten istutat huoneen täydeltä ihmisiä vastapäätä toisiaan yhä sössöttäen mainoslauseitasi. Ihminen versus ihminen, kohtaa inhimillisyytesi ja muuta potaskaa.

Jos kohdeyleisösi on tarpeeksi vähäjärkistä, he haltioituneina kiittelevät näyttelyäsi, kun siavat tuijottaa pöydän toiselta puoleta jotain randomeita silmiin. Jos se ovat täysjärkisiä, valmistaudu juoksemaan karkuun tyytymättömiä ihmisiä. JA KOVAA.

Mutta!

Siihen loppuivat listaukseni tällä kertaa. Telkasta tulee Disney Channel elokuva, joka on aivan pakollista nähdä.

Antoisia taiteentyöstämishetkiä!

Kutsukaa minut näyttelyihinne! ;)

I used to rule the world

Olen hurahtanut etsimään netistä kaikenlaista. Esimerkiksi
a) Coldplay-fanikamaa ja Coldplay-uutisia, haastatteluja jne jne.
b) Omituisia, epätunnettujen laulajien biisejä
c) Harry Potter videoita, mutta se ei kyllä ole mikään uusi juttu. Mutta voiko tästä olla tykkäämättä!

(Juu, olen niin pro tietokoneen ja bloggerin kanssa että opin lisäämään videon. :P)

Noh, kuten arvata sattaa se minun jouluni ei mennyt ihan niin kuin piti. Sukulaiset ryntäsivät iloisin mielin meille. Äiti karjui minulle "Pinja hae radio niin kuunnellaan kauneimpia joululauluja!"

No minä kuuliainen ja ihana ihminen hain radion ja pistin päälle-tosin unohdin mikä levy sinne oli jäänyt.

Okei, ei minulla ollut mitään sitä vastaan että kuunneltiin ruokaa syödessä Coldplayta, mutta äidin ilme oli aika koominen kun hän tajusi, ettei Vesa Matti Loiri laulanutkaan Sydämeeni Joulun teen vai mikä se nyt onkaan. Olin ottanut vapauden järjestää parempaa kuunneltavaa, mutta mummut ja papat oli toista mieltä. Vanhanaikaiset ruppanat, pah. Go Chris Martin!

Lumoava sukulaisrumba jatkui tänään kun matkasimme mummolaan syömään jouluruokaa. Ja, tottahan toki, laulamaan joululauluja.

Tämän reissun jälkeen en ihmetellyt enää yhtään miksi joulu ei ole lempijuhlani.

Mainittakoon ettei kukaan suvussa osaa laulaa. Ja mainittakoon että suku silti luulee osaavansa.

Kaikista koomisinta oli kun mummo, pappa ja äiti kaikki lauloivat yhtä aikaa. Ja se meni sillä kertaa ihan sävelelleen, mutta juttu oli siinä että mummo lauloi Sylvian joululaulua, pappa Joulupuu on rakennettu ja äiti Varpunen jouluaamuna. Eivätkä he edes tajunneet asiaa.

Sitten mummo sai päähänsä että isäni on lapista.

"Eikös siellä lapissa ole tapana joikata!"

Sitten meni puoli tuntia kun kaikki yrittivät opetella joikaamaan. Mummo etunenässä jodlasi ja tanssi. (Joikaaminen ja jodlaus ovat siis kaksi eri asiaa, mutta mitäpä nuo tajuaisivat)

AARGH. Suku on pahin, eipä tässä muuta.

Ja Coldplay on ihanin ikinä! Lähden tiistaina metsästämään vanhoja levyjä ja viettämään laatuaikaa itseni kanssa. Se on välillä ihan jees mennä kaupungille yksin pyörimään (vaikka ei ihan vapaasta tahdosta. Syy on siinä ettei minulla ole sen vertaa kavereita lähtemään mukaan. I am lonely wolf!) koska silloin ei tarvitse ottaa huomioon toisen ihmisen tunteita. Voi vain ypöillä yksin. JIIHAA!

Hei, Patrick Wolf on btw aika kiva. Tuli tosta sudesta mieleen... : D

I guess it's christmas

Lumikin antoi periksi ja satoi maahan. Tuolla se kimaltelee kauniina kerroksena. Ehkä maailmankaikkeus tajusi viimein että Suomeen on tulossa joulu.
Noh, oma joulufiilisprosenttini on kylläkin nollassa. Ei se mitään, olihan siinä lokakuun lopussa jo fiilistelty tarpeeksi! Nyt voin siirtyä juhlimaan vaikka ystävänpäivää tai juhannusta. Haha, huumorini on yhtä kuiva kuin hiekkamyrsky Saharassa. Vertaukset ja metaforat samaten.
Tiedän tämän joulun vähän kuivaksi lahjojen takia. Olen ollut hyvin nuuka ja pihi niitä ostelemaan, ja hävetti sairaasti kun kaverini koulussa tulivat ojentelemaan pienoisia, kiilteleviä paketteja. Minä nieleskelin nolona ja sanoin että lahjat unohtuivat kotiin jostain sattuneesta syystä jne jne. Saatte sitten joulunjälkeislahjoja! Hei. Olen minä vielä yhä hyvä ihminen.
Okei, puolestani kaikki lahjat voitaisiin heivata jonnekin Jonkun selän taa. Joululahjat ovat mainio stressinaiheuttaja (Ei sillä että minä niistä stressaisin. Tänäkin aamuna kaivelin kaappeja ja nakkasin lahjapakettiin pari kemian työkurssilla itse tekemääni saippuaa. Turvallisuudesta ei takuita.) Eikä kukaan edes halua ostaa rehellisesti hyvän mielen puolesta lahjoja. Ainakaan kovin monelle. Tämä kaupallinen krääsä. Pah.
No Jeesuksen syntymäjuhla? Äh. Itseäni ainakin vain hävettää ja ahdistaa kun äiti paasaa Oikeasta Joulusta. Miten ilman Jeesusta, Jeesus sitä ja tätä...Jeesus teki, Jeesus oli, syntyi, meidän syntimme.....
Voi Ziisus. Suljen korvani ja hoilotan Musen Supermassive Blackholea. Äiti syyttää tunnelman pilaamisesta.
Hei. Traditiot. Onko aivan pakko tunkea meidän taloon? Minä haluaisin viettää joulun ilman kinkkua, kuusta, koristeita ja jouluhoilotusta. Ja Jeesusta, sori nyt vain.
Joulusta on tullut pakkopulla nyt vasta ensimmäisten parien tuntien aikana. Älkää käsittäkö väärin-minä voisin kunnioittaa joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa, ellei sitä tuputettaisi kuin mummo tähtitorttuja. C'moon. Vaihtelua. Ei mitään pakkopullaa.
Minun unelmajouluni olisi seuraavanlainen:

Heräisin siihen kuinka radiosta raikaa Coldplayn Christmas Lights. (En minä sentään joulunvihaaja ole, vaikka sitä kritisoinkin. Pari joulujuttua hyvällä maulla kyllä kelpaa) Nousisin siihen, että isä EI karju kuka koristelee kuusen. Heräisin talo ilman kuusta. Huoneessani, seinälläni nököttäisi enintään yksi joulukoriste. Joku kaunis ja yksinkertainen. EI siskoni siihen järjestämää joulukoristepataljoonaa jonka kimallukseen meinaa tukehtua.
Söisin koko päivän lempiruokaani. Lasagnea, Ben&Jerry's jäätelöä. Aamupalan jälkeen menisin takaisin nukkumaan, ENKÄ heräisi taas siihen kun äiti hoilottaa että on joulu, hereillä siitä, sukulaiset ovat tulossa!
Viihtyisin joulun lempipyjamassani. EN missään helkutin hameessa jonka äiti on minulle ostanut. Majailisin yksin huoneessani luukuttaen Musea ja Coldplayta, kirjoittaen erittäin kyynistä romaaniani. Lukien hieman maantietoa. Lukien keskeneräistä Edefeltin elämänkertaa. Katsoen telkasta Putoksen uusintoja ja Voicelta puhkikulutettuja videoita. EN viettäisi päivää juttelemalla sukulaisille siitä, jännittääkö minua kun pukki tulee. (Minä olen 16. Ainoa pukki mihin uskon on kilipukki)
Illalla dataisin ja juttelisin kaverien kanssa. ENKÄ laulaisi siskon kanssa Joulumaata äidin synttäreiden kunniaksi. Yhä Coldplay soiden. God Put A Smile Upon Your Face. Ah, niin ihanaa.
Menisin nukkumaan ILMAN että minua pakotetaan katsomaan Samu Sirkan joulutervehdystä.
Ulkona sataisi lunta.
Herätessäni joulupäivään olisin saanut oman taideateljeen.



No, Aina saa toivoa.
Merry Christmas. Oikeasti. Sopivissa määrin.

In my place

I hope it will rain.

Olisi helpotus jos sade huuhtoisi senhetkiset tunteet mennessään. Jos se huuhtoisi pois pettymyksen ja katkeruuden, ilkeyden, yksipuolisen kiintymyksen ja muut inhimilliset, ikävät tunteet.

Se voisi puhdistaa ihmissielun, että lopulta kaikki kamala huuhtoutuisi pois ja valuisi harmaille, loskaisille kaduille.

Sade voisi huuhtoa pois turhat kyyneleet. Myöskin turhan toivon.

Sade voisi muodostaa virran, joka veisi kauas. Jonnekin Ei-Nastolaan ja Ei-Lahteen.

Sade voisi hakata päästä pois typerän jossittelun. Jos tekee niin tekee, jos ei niin sitten jättää tekemättä.

Sade voisi olla meille kaikille yhteinen.

Sade voisi myös välittää anteeksipyynnön.

Sade voisi kertoa kun jo riittää. Ei tarvitse enää tapella.

Niin, hitto siellä sataa räntää ja lunta.

Missä kaikkivoipa puhtoinen vesi?

Kyllä. Kirjoitan yhä nyyhkytinyyhkytiminäangstin-tekstejä. Toistaiseksi.Toivottavasti kasvan pian.

Onneksi on aina Coldplay

Pipo päässä, taustalla kaikuu kaunis Chris Martinin laulu. Violet hill ja kunnon murheilla mässäys. Mikäs sen parempaa sen jälkeen kun olet palannut seurakunnan nuorten joulujuhlasta ja syöksynyt oikopäätä sohvalle mutisemaan tyynyyn kaiken ärsytyksen. Seurakunta. Ja pah.
Olen nykyään niin kyyninen, että jos itsestäni olisi kopio, joka istuisi nyt tuossa vieressäni, tekisi mieli lyödä sitä. Se kun aivan varmasti marmattaisi huonosta päivästä, tyhmästä joulujuhlasta, paskoista ihmisistä ja ennen kaikkea, paskasta minusta.
Minua vain ja ainoastaan suututtaa. Tiedän että on turha velloa murheissa, mutta kun hei, jonnekin tämä on pakko purkaa! Ja älkää luulkokaan että aikoisin käyttää hienoja metaforia ja kuvauksia tässä fiilikseni kuvauksessa. Minulla on vain yksi sana:
Yksinäinen.
Se ihana olo, kun on keskellä ihmismerta, eikä ole paikkaa mihin mennä, ei missä istua ja rupatella mukavia. Kukaan ei katso sinua "Hei tule tänne". Kukaan ei edes katso. Se on aivan se ja sama, olisitko siinä vai et.
Minä kuulen usein mukavia ystävyystarinoita. Kuinka kivaa meillä oli kaupungilla! Kuinka mahtavaa siellä oli! Tyydyn yleensä nielemään sen, etten ollut paikalla. Ikkunaa voi onneksi aina tuijottaa kun muuttuu Näkymättömäksi Ninniksi.
En myöskääna aio teeskennellä, että minulla on hiton hauskaa. Koska kaikki tietävät että tekohymy paistaa kirkkaammin läpi kuin aurinko.
Mukavaa on myös se, kun saan kuulla kaiken toistensa bestiksistä. Juu, mukavaa että olette ystäviä aina vain, mutta minä en aio kuunnella.

Mutta onneksi minulla on aina Coldplay. Ja itsesyytös. Sääli. Tekemättömät kouluhommat ja perfektionismi. Perfektionismi on kyllä varmaan paras kamuni ikinä. Se ei hellitä vaikka haistattaisi paskat päin naamaa.

Ainiin. Älkää pahastuko tästä tekstistä, jos joku sattuu lukemaan. Huomenna ajattelen aivan erilailla asioista. Se on tämä teiniys.

Inspiraatio hukassa

Lost.
Kokonaan.
Keskiviikko.
On.
Tuomionpäivä.
Katkera.
Olen.
Minä.
Fuck. You.

Mutta minulla on aina elinikäiset frendit! Tv:ssä kukaan ei koskaan vanhene, vaikka tosiasia olisi hiukan erilailla....

Niin. Ross.



Mash-ups

Glee-kuumetta!

Se dorka joka ei ole KEHDANNUT sivistää itseään Gleellä, tulee katumaan sitä vanhana mummona. Kun me muut Gleestä viisastuneet hymisemme Gleen tahdissa vanhainkodissa ja rokkaamme rollaattoreidemme kanssa, ovat ne gleettömät jo haudoissaan. (Ja joku väittää että minä KÄRJISTÄN. Phah)

Minulla ei ole mitään erikoista kirjoitettavaa. Okei, olisihan sitä aina jotain kirjoitettavaa, mutta juuri nyt en jaksa pukea sanoiksi niitä monimutkaisia ajatuksiani. Joten, paasaan Gleestä! Ja parista muusta hieman turhanpäiväisestä ihkutus-jutusta. :)

Gleen parhaimpiin juttuihin kuuluu...

Sue Sylvester

Sue on ihana! Okei, myönnetään että Suella on hieman vihanhallintaongelmia ja pakkomielle tuhota Glee, mutta muuten hän on kaiken kaikkiaan hurmaava! Oikeastaan Suen inhimillinen aggressiivisuus tekee hänestä niin ihanan hahmon. Sue on sydämetön julmuri, joka yrittää kaikin mahdollisin tavoin tuhota Gleen ja kuorolaisten elämän, mutta tiukan paikan tullen hänellä on kuin onkin sydän. (Joskus. Joskus. Harvoin. Mutta siellä se on!)

Will Schuester

Kun laitoin googlen kuvahakuun Will Schuester, se ihanainen hakupalvelu yritti syöttää minulle ensimmäisenä paidattomia kuvia Matthew Morrisonista(Willin näyttelijä) nousemassa vedestä. Pakko sanoa, oli kova houkutus olla lisäämättä niitä kuvia tänne, mutta ajatttelin kuitenkin olla säädyllinen bloginpitäjä, ja hylkäsin ne kuvat. Sitä paitsi jos blogini tursuaisi paidattomia miehiä, te pari lukijaani saisitte minusta eivan vääränlaisen käsityksen!

Will on kuitenkin Gleessä espanjanopettaja, joka johtaa kuoroa. Ja niin. Tuota. Will on avulias ja ystävällinen hahmo, siksihän minä hänet tähän laitoinkin...

Kurt ja Blaine

Niin. Gleehän sijoittuu lukioon, joten voitte todellakin kuvitella, että sinne mahtuu jos jonkinmoista suhdekiemuraa ja parinvaihtoa. Heterot vaihtavat parejaan kuin sukkia. Lisäksi näissä perushahmoissa, kuten Finnissä, Puckissa, Rachelissa ja Quinnissa ei ole tarpeeksi särmää, että jaksaisin hirveästi heidän "Omg, who's my boyfriend/girlfriend"-juttujaan. Ne ovat niin pinnallisia ja kevyitä.

Sen sijaan sarjan ihana homo Kurt ja kakkoskaudella sarjaan sukeltanut Blaine, tekevät yhdessä ihanan parin! Oikeasti, näissä kahdessa on paljon enemmän särmää ja kemiaa kuin sarjan heteroissa yhteensä! (Ei Will, ei Will, Willissä on särmää!!!!)

Näitä kahta on niin suloista seurata.

Vakuutin teidät varmasti siitä, kuinka erikoisista hahmoista pidän. Sarjan "pahis", opettaja ja homopari.

Mutta hei! Huomenna kahdeksalta, subilla! Ei tule Kokki Kolmosen perunapiirakkaohje, vaan jotain paljon parempaa! Katsokaa ja rakastukaa! (Tai sitten ei.)

Vielä vähän aikaa Lucianpäivään....

Something funny! (or shocking)

Niin se elämä rullaa. Se rullaa ilman lupaa, rullaa ilman oikeuksia eteenpäin. Vaikka sille yrittäisi sanoa, että herrantähden hidastaa, niin ei se kuuntelee. Elämästä on niin kiva vain rullailla eteenpäin samalla kun nuori, typerä lukiolainen yrittää päntätä jotain ydinfysiikkaa päähänsä viimeisenä iltana ennen koetta. Silloin olisi niin hirmuisen kiva, jos aika pysähtyisi, ja voisi HENGITTÄÄ.
Noh. Huomenna viimeiset elämänrippeet raahataan matikankokeeseen, jonka pitäisi kyllä olla helppo. Ainakin ne laskut ovat tunnilla tuntuneet naurettavan helpoilta. Lyhyt matikka <3
Ei sillä että minä sen kokeen jälkeen LAUANTAINA kotiin pääsisin. Minulla on kemian työkurssi! Kuusi tuntia koululla kokeen jälkeen, tykkään kertaa ziljoona! >: (

MUTTA PIENTÄ ILOA MAAILMAAN!

EIKÖ OLLUT IHANA! Pelasti perjantaini!

Tämä seuraava on kuvataidetyöni. Tarkoitus oli kritisoida suomalaisia, Suomen kulttuuria. Yllätys yllätys, päätin oikein kunnolla irvailla suomalaisten "tosimiesten" ja poikien kustannuksella. Idea ei ole mikään häikäisevä, mutta voitte kuvitella minkälaista oli kävellä ympäri koulu täpötäysillä käytävillä parta piirrettynä ja tekomaha roikkuen. Ihan sairaan mahtavaa. Ihmiset jopa kompuroivat portaissa kun kääntyivät katsomaan mikä mutantti siinä meni ohi. Tämä on siis tehty keskellä kirkkainta päivää rakkaassa lukiossani. Nolottaako, no ei!

(Niin minä siis OLEN tyttö. Uskokaa pois, vaikka niin kovin miehiseltä näytänkin.)

Hyvää yötä, vielä kerran, kokeet kutsuu.

Mistään ei tule mitään

Vihaan koeviikkoja.
Vihaan tätä.
Vihaan sitä etten pääse kuvista läpi.
Vihaan sitä etten saa vastausta viestiini, pääsenkö läpi.
Vihaan sitä kun luvataan asioita jotka kierretään.
Vihaan sitä kuinka ihmiset muka uskovat Jumalaan kun kaikki on hyvin.
Jumalaan pitäisi uskoa kun maailma on paska.
Vihaan sitä kun muutoksia tehdään viime tingassa.
Vihaan kun asioita perutaan.
Vihaan tätä kun raivostuttaa näin paljon.
Vihaan itseäni.
Yllätys?
Ei.
Elämä on.
Anteeksi kaikille jotka sattuvat kärsimään koeviikon tuskasteluistani.

Varaslähtö jouluun!

Jos joku silmälaseja tarvitseva ei sattunut huomaamaan, rakastuin jouluun.
Viime vuonna vihasin sitä silmittömästi.
Nyt hoilaan joululauluja ja rukoilen lunta satavaksi.
Joulu aina vaanii joka kulman takana!
:)

PALJON MELUA TASA-ARVOSTA

Ja tätä melua pidän yllä minä.

Meillä on kiva koulu siinä mielessä, että saamme ilmaiseksi varastaa joka aamu hesarin omaan käyttöömme (ensisijaisesti luettavaksi, toissijaisesti niistä rypistellään lennokkeja). Kuitenkin, minä olen yksi näistä tietoa janoavista tulevista kansanedustajista joka sen näpistää aamutuimaan, kukonlaulun aikaan. Aikainen lintu madon nappaa ja muuta samanlaista.
Perjantaina tulee hesarin mukana Nyt-liite. Se on oikeastaan aika mahtava, siinä on tv-ohjelmat seuraavalle viikolle ja kaikkea ajankohtaista, joka kiinnostaa nuoria aikuisia. Siinä on myös jotain kolumneja, jotka yleensä vain silmäilen hätäisesti ennen matikantunnille kipittämistä. Nyt silmäni tarttui otsikkoon "Naisuutisia" joka oli kirjoittanut Anu Silfverberg. Lukaisin sen kerran jos toisenkin ja totesin sen olevan mahtava, ja ilmentävän omaa kantaani tasa-arvosta, feminismistä ja sukupuolista miltei täydellisesti!
Jutussa eniten pilkahti silmään lause

"Kerran eräs minua vanhempi feministi(nainen) sanoi minulle: en tarvitse mihinkään miehiä, en naisia, tarvitsen feministejä. Hän tarkoittaa ihmisiä jotka kyseenalaistavat sukupuoliroolit kaikkinensa."

"Siinä missä naisliike on etujärjestötoimintaa (ja usein tarpeellista sellaista), feminismin pitäisi tarkoittaa koko sukupuolijärjestelmän horjuttamista"

Yleensä mielletään, että naiset ovat historian aikana kokeneet kamalasti epätasa-arvoa, vääryyttä ja kipua vain ollakseen naisia. En kiellä tätä, koska maanviljelijäyhteisöistä lähtien nainen työnnettiin kyökin ääreen ja miehen vallan alle. Nykyäänkin naisia sorretaan, ja kehitysmaissa tytöillä on huonot oltavat. Joissakin uskonnoissa nainen oikeasti ON miehen omaisuutta, ja moniavioisuus on sallittua. Niin, siis miehillä tietenkin. Ne nuoret 12-vuotiaat tytöt, jotka on naitettu vanhoille pervoille ja rikkaille, kärsivät ja elävät koko elämänsä sen miehen talutushihnassa, elleivät karkaa ja leimaa samalla otsaansa "Tapa minut"- merkkiä. Raakaa, mutta elämä on aina ollut.
Ja miehillä on kaikki hyvin. Eikös sitä näin yleistetä?
Tosiasiassa jos miettii, on nykyaikana käynnissä eräänlainen "miesten sortokausi". Se ei liity siihen, että miehiä pidettäisiin vähemmän älykkäämpinä, vähemmän vahvoina tai huonompina kuin naiset. Se littyy vertailuun toisia miehiä vasten- naisellinen mies on jotain kammoksuttavaa. Eräiden mielestä.
Naisen identiteetin muodostaminen on paljon vapaampaa kuin miehillä. Jos tyttö on poikamainen, sitä pidetään pikemminkin hauskana ja hyvänä. "Meidän Tiina se on lapsesta asti ollut tuommoinen vahva ja tempperamenttinen"
Jos poika olisi heikko rääpäle, joka ei koskaan laittaisi kiusaajille vastaan, itkisi vain, kohdeltaisiin häntä....no rääpäleenä. Isä kenties yrittäisi opettaa poikaa pitämään puolensa "kunnon miesten malliin".
TÄSSÄ on se murtuva luu, joka pitäisi katkaista.
Sukupuoliroolit.
Nainen on kaunis, pelaa kaiken elämässään ulkonäöllä ja ei ole vahva. Ei älykäs. Synnyttäjä, keittäjä, tekee kotityöt.
Tästähän on kiva vaahdota. "Naisia syrjitään ja sorsitaan! Nainen ei kuulu kyökkiin!"
Mutta jos tarkalleen miettii, nämä yleistykset ovat murtumassa aika vahvasti. Poikamainen tyttö on oikeastaan yhtä siisti ja arvostettu kuin tyttömäinen. Lyhyestä tukasta ja boyfriend-lookista on tullut naisille muoti-ilmiö. En usko että heti ajatellaan kun nähdään hieman poikamainen tyttö: "Vittu, lesbo"
SEN SIJAAN "Vittu, homo" on liian typerän yleinen. Jos mies kulkee pikkusormi pystyssä ja huivi väärällä lailla kaulaan sidottuna, hän on yltiöpäisen gay.
Miehet kasvatetaan vielä tiukempaan muottiin kuin naiset. "Ole mies, ole isäsi poika!"
Miehen täytyy nykypäivänä koko ajan todistaa miehisyytensä ja se, ettei varmasti ole homo. Näin syntyvät ääliöt, joita kutsumme miehiksi.
Ei ihme, että kaiken "isänsä poika" ja "ole kuin mies" lausahdusten keskellä kukaan ei uskalla tulla kaapista ulos.
Eikä "neitimäisyys" ja pienet heikkoudet ja tunnekypsyys osoita hetimmiten että mies on hintti. Se vain luullaan niin. Oikeastaan nämä "neitimäiset" miehet ovat parhaita keskustelukumppaneita ja uskollisempia kuin machoilijat.


Joskus sitä vain ajattelee, että hitto vieköön. Ihminen on ihminen, mitä väliä onko sillä penis vai ei. Väliä onko sillä peitepuikko vai salikortti takataskussa. Sukupuoliroolit ja stereotypiat ovat jostain Jumalan selän tuolta puolen. Oikeasti.

Neuvonani miehille.

SWEEEEET

I'm sixteen now. Fuck yeah. I've Coldplay's Mylo Xyloto. Double trouble fun!

This life, once again

Tällaista tänään. Turha juttu. Kuvat kumminkin. No. Öitä. Aamua. Yyh. Kohta on maanantai. :(

Mahtipontinen surullinen

Kirjoituksen taustalla soi Oopperan kummitus. En ole vieläkään saanut metsästettyä sitä dvd:nä, mutta Spotify on keksitty, joten voin virittäytyä tunnelmaan mahtipontisella laulannalla. How cool is that.
Spotifysta ja musiikista puheen ollen, olen hyvin pettynyt Youtubeen ja siihen ettei Coldplayn uudesta albumista MyloXylotosta ole vuotanut jo laitonta piraattikopiota nettiin. Missä se viipyy? Odottelen kamalassa Coldplaynpuutteessa albumia saapuvaksi, mutta niin pihi ja rikollinen ihminen olen etten viitsi sitä oikeasti ostaa. Tahdon vain ilmaista musaa. Nyt. Heti.
Arvatkaa mitä. Minulla on aivan kohta synttärit. Arvatkaa vielä toinen juttu.
Minä en tykkää synttäreistäni.
Kuulostaa taas vaihteeksi Kyyniseltä Pinjalta, joka hakkaa kaiken hauskan maassa lattianrakoon. No sori, jos ette kestä REALISTEJA ja PESSIMISTEJÄ niin vaihtakaa blogia ja suunnatkaa vaikka johonkin "Linnut laulaa ja aurinko paistaa"-blogiin. Niitä varmasti mahtuu kolmetoista tusinaan. (En nyt sano että edustaisin angstiblogeja. Kai? Toivottavasti!)
Muiden synttärit ovat mukavia. En vain pidä omistani. En tykkää siitä että kaikki kyselevät lahjatoiveita, eikä minulla ole mitään järjellistä pyydettävää. Kaikki mitä tahdon on utopistista ja mahdotonta. Sitten äiti päätyy ostamaan hiustenhoitotuotteita kahmalokaupalla. Mmm, mikäs siinä, minulla vain kun ei ole nykypäivänä kamalasti hiuksia...
Tai sitten sitä ostetaan jotain pakkopullan maku suussa. Sama juttu joululahjojen kanssa. C'mon, materialistit! (Minä myös lukeudun näihin) Onko intoa metsästää hiki hatussa lahjoja ihmisille joista ei oikeasti pidä? Tai edes niille joista pitää? Eikös olisi kiva ilahduttaa läheistä jollain enemmän....hengellisellä? En tarkoita että pitäisi toinen toisillemme virsiä hoilata, pikemminkin jakaa lämpöä ja valoa tässä pimenevässä maailmassa!
Onhan se ihan jees avata krääsäpaketti ja löytää sieltä vaikka superit villasukat. Mutta kun tuota ikää karttuu (Huomatkaa kuinka kokenut ikäluokka puhuu) ei enää villiinny lahjakorteista ja samppoopulloista.
Lahjoja joka paikassa. Miksi pitää työntää niitä joka ikiseen siilinkoloon mitä maailmasta löytyy?
Esimerkkinä nimipäivät.
Kuka tollo keksi että omaa nimeä pitää julhia? Eikö se ole ihan sama onko sitä Pekka Puupää vai Tauno Palo? Ei nimi tee ihmisestä erilaista, vaikka kuinka pitäisimme omaa nimikultsipuppeliamme muita tärkeämpänä. SE ON NIMI, kasa kirjaimia siinä järjestyksessä missä joku dorka sattui ne oksentamaan!
Voihan sitä jotenkin juhlistaa. Mutta miksi siitä pitää antaa lahja?
"Hei, hyvää nimipäivää Justiina. Sulla on niin hiton tyhmä nimi että ole hyvä, villasukat!"
Tiesittekö että nimen voi sitä paitsi vaihtaa?
Palataan synttäreihin. Siis. Lahjat. Tottakai minulla kuitenkin ON olemassa lahjalista.

Pinjan lahjalista

- Maailmanrauha (kyseenalainen)

- Paljon omaa aikaa ja yksinäisyyttä (mahdoton)

- Vähemmän äkkipikainen luonne (HAHAHAH)

- Sosiaalisuutta (alennuksessa K-marketissa)

- Paljon rakkautta (lähimmäksi pääsee ostamalla sydänkonvehteja)

- Juoruja


Niin. Siitä saa vapaasti valita. Tai sitten vaihtoehtoisesti ostaa villasukat.
Joten unohdetaan lahjojen ostot. Kukaan ei osta mitään kellekään. Fine by me!

Lomailu is like this

Tylsää.

Joten?

Teenpä matikan läksyt.







Opettakaa minut lomailemaan. Voisi olla ihan tervettä.

Hei olen jätkä!

Iltaa. Päivää. Huomenta. Miten sen nyt ottaa, syysloma ja sitä rataa.
Tulin juuri seurakunnan leiriltä. Oli sanoinkuvaamattoman sekopäistä. En tiennyt kuinka yli sitä voi väsyneissä jutuissaan mennä puoli yhdeltä yöllä... :D
Kaikki tutut ja tuttujen tutut ovat hehkuttaneet leiriä Facebookissa. Minä en, koska en kirjoita sinne IKUNA mitään. Viimeksi kirjoitin statuspäivityksen yli vuosi sitten. Nyt kumminkin kun hupaisalta leiriltä tuli, teki NIIIIIIIIN mieli hehkuttaa sitä! Ihmisille, kelles muulle. Teki mieli laittaa epäkorrektia kieltä statukseeni ja paljon huutomerkkejä. On nimittäin niin paljon hehkutettavaa!
Mutta koska en tykkää Facebookista yhtään, en suonut itselleni iloa jakaa sen, että minulta on ääni pois ja kädet täynnä mustelmia.
No. Facebook on siis NO GO.
No. Minulla on vielä huima blogini jota luetaan yhtä ahkerasti kuin koulukirjoja syyslomalla.
Noilla leireillä syntyy outo yhteishenki. I know, ei ole kivaa tällaiselta ikikyynikolta myöntää että tunsin kuuluvani porukkaan. Okej, en porukkaan. Minulla on omat porukkani. No, tuntui kuitenkin ettei minua työnnetty pois eikä käsketty lopettamaan.
...
Tai no joo.
...
PENSUO! Mahtava leirifiilis heti päästyäni rakennukseen ja raahattuani lukuisat kamani Pensuolle. Leirifiilis parani nähdessäni kaksi hiton mahtavaa ystävääni, öööö sanotaanko nyt vaikka neiti X:n ja neiti Y:n. (En katsokaas tiedä saanko paljastaa nimiä. Ei sillä että väliä olisi, tästä kuvasta kun ei voi erehtyä kenestä on kyse)

ANTEEKSI! Oli aivan pakko neidit X ja Y!

Kuvan aihe saattaa ensikatsomalta jäädä hämärän peittoon, mutta kuten kaikella muullakin, myös tällä kuvalla on tarkoituksensa.

GREETINGS FROM SAUDI-ARABIA!

Joo. Mutta niin. Valiolaatuporukalla viettämään viikonloppua vieläpä oikeiden (kristillisten. Se onkin hankala juttu miten siihen suhtaudun) asioiden äärellä. How cool is that.

Leirin huiipujutuiksi osottautuivat saudi-arabialaiset, homot ja banaanit ja ninjailut. Ei saa myöskään unohtaa...

PÖYTÄFUTISTA!

Herranjestas, siinä on minun rakkauteni ainut kohde. Jos ette ole ikinä pelanneet, niin VOEVOE, olette jääneet paljosta paitsi. Se on kunnon miesten peli, ja kunnosta puheen ollen se käy kunnon päälle!

Vietimme suuret voitonhetket karjuen neiti X:n kanssa kuin raa'at mieskarjut. Joo ja saimme palautetta desibelitasosat, kuuroutumisesta yms. mutta heiii. Kerrankos sitä saa heittää esteet pois ja olla MIES!

(Niin. Mies. Tuli semmoinen olo, kun hakkasimme pöytäfutista karjuen ja huutaen ja hikoillen kuin pienet, punaiset possut. Aina maalin tullessa: "SIELLÄ LEPÄÄ, OEEEE! JEEEE!, LUUSERIT!, MAAALIIII!" tai jotain muuta yhtä kypsää. Voitontansseista puhumattakaan.)

...

Haluan takaisin. Siellä oli hauskaa.

Mutta taidan tyytyä syyslomaan ja laukun purkamiseen ja hullunhauskojen(tyhmien) valokuvien katseluun. Sillä noita kuviahan riittää...

Niin joo. Ääni on pois karjumisen takia, ja käsi mustelmilla hakkaamisen jäljiltä. Rakastan näitä mustelmia, ne ovat VOITON MERKKEJÄ!

Sillä mehän hakattiin KAIKKI! Muut olivat suoranaisen neitejä meihin verrattuna. HAHA.

Hyvää lomaa. Asiallista ja pyhää lomaa. Siunausta sekoiluun.

Pehmoleluja leijumassa blogini taustalla

Joo. Blogin. Ulkoasun. Muokkaus. Kesken. Vain. Väliaikaista.
Mutta eikö muka ole söpöä???

SEKAMUKAVA

Voisin haluta kirjoittamisen inspiraationi takaisin, koska se on jäänyt tässä koeviikon jälkeen ja uuden jakson aloituksen jälkeen uupumaan. Noniin, kuka ketale sen ryösti?

Oloni on mitä mukavakamalin. Sekava on typerä sana, siitä saa kuvan kuin olisi hullu tai aineissa, joten käytänkin sanaa mukavakamala. Se ken väittää sen olevan epäsana, poistukoon.
Mukavakamala on aika jees fiilis. Silloin kyllä yhä tekee mieli hakata päätä seinään ja itkeä tihrustaa auton alle jääneita siilejä, mutta samalla on hieno olo, suorastaan great.

Joku hiihtäjän idiootti on tulossa maailmaani varastamaan sovinistisen suosikkini paikan. That's wrong.

I'm inside my head. How do I get out of it?

KOEVIIKKO LOPPU.

PINJALLE TULI HOPPU.

SE HUKKAS OMAT AIVONSA.

NE JÄI KONSEPTILLE LOJUMAAN.

ONNEKAS* HUOMASI, AIVOT VARASTI.

PINJA PÄÄTYI MOKAAMAAN.

KOKEENSA JOUTUU UUSIMAAN.

SIINÄ KÄVI HUONOSTI.

Mutta OMG. Koeviikko on ainakin ohi. Jeeajee, party up.
Eli jäätelö + frendit!

*Tämän onnekas -kohdan voi käsittää miten haluaa. Onko se nyt onnea saada minun aivoni vai ei....veikkaisin sittenkin jälkimmäistä :D

Pysykäämme pinnalla!

Voi Luoja, toi ei tiiä mikä on runway

No niin. Sanokaapa minulle mikä muotijättiläinen on kyseessä? Varmasti hirmuisen vaikea tehtävä, varsinkin kun nimi lukee kuvassa. No kuka osaa sanoa nykyisen pääsuunnittelijan?

Kuka tietää Huippumallien voittajat viimeisten kuuden vuoden ajalta?

Kuka tietää kuka on Nigel Barker?

Kuka tietää minkälainen on Burberryn logo?

Kuka tietää kenen suunnittelemia ovat Material Girl ja L.A.M.B?

Ovatko nimet Lanvin, Yves Saint Laurent, Armani, Emilio Pucci ja Valentino tuttuja?



Jos vastasit kaikkiin KYLLÄ, voin hengähtää ja alkaa taas normalisoitua. Jos vastasit EI yhteenkin, voin alkaa taas hakata päätäni seinään.

Havahduin siihen miten pinnallinen saatan joskus olla. Miten pinnallisiin asioihin kiinnitän huomiota, miten jaksan vieläkin vuodesta toiseen ahmia itselleni kaikki Ellet, Trendit, Oliviat sun muut. Ja Demit, Miss Mixit, joskus Cosmot, Seventeenit. Miten saatan joskus toljottaa tv:stä Muodin huipulle, Mallimaailman huipulle, Huippumalli haussa (Amerikka, Kanada, Suomi, Britit...) ja niitä Liviltä tulevia minimuotiohjelmia. Stailausta sun muuta. Ai niin. E!Entertaiment on mukava myöskin.
Sanokaa että se on normaalia. Sanokaa etten ole pinnallinen. Sanokaa että Elle ei tee minusta hulttiomaista fashionfriikkiä.
Koska sanonpahan vaan, se oli silloin aikoinaan ihan jees seurata PopSugarin sivuilta julkkiksia ja trendejä. Ja katsoa muutama muotinäytös...
Okei, se ei ole ikinä ollut JEES. Se on aina ollut TÄH.
En itsekään ymmärrä miksen jätä tämmöistä pelleilyä rauhaan. Miksen vain sulje televisiota kun Tyra Banks alkaa höpöttämään, miksen vain heitä kirjastossa Seventeeniä sivuun ja tartu vaikkapa Hamletiin?
Koska minua sairaalloisesti kiinnostaa miten Tyra Banksilla on hiukset sillä kerralla. Minua sairaalloisesti kiinnostaa mitä Seventeenin horoskooppi sanoo.
Minä olen pinnallinen pintaliitäjä, jonka kiinnostus tämmöistä roskaa kohtaan on ollut jo kauan.
Joo, ei ehkä siltä näytä jos vaatteitani katselee, mutta minä tykkään muodista. Pinnallisesta vaatehömpästä. Okei, minä enemmän kuin tykkään. Minä jumaloin muotikuvaajia. (Sori Mother Nature, luontokuvaus ei nyt ollut se oma juttuni) Minä häiriinnyn hirveästi kun Nigel Barker on kasvattanut tukan. Tykkäsin kaljusta enemmän!
Okei, muotimaailma on pinnallinen kuvanmuokkauksineen ja sairaalloisen laihoine malleineen.
Mutta joo, enpä minä nyt kotisohvalta käsin voi ruveta huutamaan niille anorektikoille että syokää jumalauta.
Miksen siis voisi katsella huvittuneena kun barbiet poseeraavat bikiineissä napajäätiköllä ja itkevät meikkinsä piloille kun kuvaaja ei pidä heidän kuvistaan?

Myönsin juuri häpeällisyyden, olen pinnallinen muotitietäjä. Kolme vuotta sitten tiesin enemmän muotisuunnittelijoita kuin kukaan muu kolmetoistavuotias räkänokka. Mutta antakaa minulle anteeksi. Lapsuus oli mitä oli, minä vain sukelsin siihen maailmaan enkä päässyt takaisin!
Ja ovathan muotinäytöksetkin eräänlaista visuaalista taidetta? OVAT OVAT!

Häpeä Pinja. Lue Sieppari ruispellossa, kuuntele Beethovenia ja laita lukulasit päähän. Ehkä kukaan ei silloin huomaa että piilottelet kaapissasi muotilehtikokoelmia.

Koeviikko ja pimeitä iltoja

Lukiotaipaleeni kaulankatkaisukohta on täällä!
Koeviikko.
Olenko kertonut teille pienestä peikosta nimeltä stressi, joka hiipii aivan liian usein mieleni porukoille ja alkaa manipuloida minua sieltä käsin? Se tekee minusta tärisevän, haudasta nousseen hermoheikon.
Joten keskiviikkona, ensimmäisen kokeen lähestyessä olin lievästi sanottuna paniikissa. Oli kyseessä ruotsin koe, ja opettajamme osaa opettaa yhtä hyvin kuin pehmolelumarsu. Olin siis aevan rauhallinen koetta edeltävänä tunnilla, joka sattui olemaan toinen inhokkini, rakas Biologia. Pöyrin tuolillani ja pölisin. Viittasin tunnilla vaikkei minulla ollut hajuakaan oikeista vastauksista. Vastauksena kysymykseen "onko linnusta mitään hyötyä koivulle" vastasin pikkulinnun olevan puulle kiva kaveri. Se oli väärin. Ilmeisesti.
Joka tapauksessa koeviikon takia olen HERMORAUNIO! Se tarkoittaa että saatan yhtäkkiä puhjeta täysin selittämättömään itkuun unenpuutteen sun muun syömättömyyden takia. Sitten itksen ja nauran yhtä aikaa säälittävyyttäni. Ihana koeviikko.
Noh, eilen oli kumminkin suht vapaamallinen päivä. Yritin relata, joten lähdin uimahallille. Siellä uiskentelin kuntomummojen kanssa. Se sopi minulle. Mummot uivat nimittäin niin hitaasti, että pysyn varmasti tahdissa :)
Se oli Kuntoilua isolla Koolla. Sen jälkeen hiivin ujona tanssiharkkoihin joissa en ole käynyt....ööö kertaakaan. Ilmoitin heti saapuessani olevani hukassa koreografioiden kanssa. No, kävi ilmi ettei se hirveästi pidättele. Ryhmässä on nimittäin neljä ihmistä. Kolme meistä ei oikein pysy mukana, hihittelemme vain. Yksi osaa, joten opettejan mielenrauha säilyy. Ja niin tiedoksi, minä en osaa. Mutta eilen tajusin ettei se haittaa, olen pitkästä aikaa ryhmässä jossa nautin siitä että olen kuin norsu balleriinoilla! Ja kyllä se opettajakin kovan harkinnan jälkeen löysi horjumisestani jotain positiivista. "Suorat nilkat sulla ainakin on" JEI <3
Olin siis iloinen ja voimissani tullessani pimeän aikaan yhdeksältä tanssista Lahdesta. Oli jano, joten poikkesin lähikauppaan.
Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä.
Marssiessani kaupasta ulos limsapullo kourassani, havahduin mutinaan edessäni. Minua kohti käveli pitkä, tumma hahmo kädessään...
PUUKKO!
Tein U-käännöksen. Kertasin mielessäni ohjeita, itsepuolustussääntöjä ja turvallisuusjuttuja muuten vain. Paniikki oli ilmiömäinen, tunsin todellakin olevani DANGERISSA. Kaupassa juoksin myyjän ohi hyllyn taakse. Mies seurasi! Puukkomies seurasi minua! Kuulin ääneen, kovan mutinan ja huutelun. Voi herranen aika, ajattelin tuijottaessani pähkinähyllyä. Minä todellakin pakenin puukkomiestä. Kauppiaana oleva nuori tyttö tuijotti minua silmät suurina. "Jos minä kuolen ekana, kerro vanhemmilleni että vein homman kotiin kunnialla, viimeiset minuutit pakaten pähkinöitä hyllyihin!" hän tuntui viestivän. Nyökkäsin hajamielisesti. Miehen ääni kuului. Katsoin sivusilmällä kun tämä istui kahvipakettien päälle. Yhä puhuen itsekseen. Ja mistä hän puhuikaan!
"MINÄ SANOIN ETTÄ TAPPAMINEN ON VÄÄRIN; MUTTA EI SIIHEN AINA VOI...."
Hitto! Tujotin yhä pähkinöitä. Mahdollisuuteni säilyä hengissä olivat jonkinlaiset. Piti joko pysytellä hyllyllä tai juosta karkuun kuin mielipuoli.
Kiirehdin myyjän ohi. Hän tuijotti puukkomiestä. Minäkin uskaltauduin katsahtamaan juostessani liikkeestä ulos...
PUUKKOMIES
OLI
SITTENKIN
SATEENVARJOMIES

Se oli sateenvarjo. Se mitä luulin puukoksi.
How sad is that.

Koeviikko jatkuu. Minä jatkan hermoilua aiheellisesta ja aiheettomasta.

You say good morning when it's midnight

Hyvää iltaa.
Miten satunkin kirjoittamaan aina sunnuntaisin?
Saattaa johtua siitä että sunnuntai on ihana/kamala kuljen koko päivän pyjamassa murahdellen ja laulellen, murehtien ja läksyjä lukien - päivä.
Tällä tekstillä ei ole taaskaan päätä eikä häntää, mutta so what, eihän enää ole elämälläkään. Se vain rullaatirullaa eteenpäin, ei pysähdy hetkeksikään.
Ja minä en pysy perässä.

Minä rakastan Coldplayta!
Se musiikki tulee suoraan hiljaisen huoneen seinien välistä, seikkaillen kiemurtelee korviini. Se saa itkemään. Ja hymyilemään, miettimään. Voi herraisä, minä rakastan sitä musiikkia!

Minä hakkaan tietokonepeliä. Tarkoittakohan tämä että olen julkisesti julistautunut nolife-ihmiseksi?
Ei kai nyt sentään, en ikinä pelaa tietokonepelejä, mutta tänään herätessäni tuli ihan fiilis että haluanpa päästä hakkaamaan pahiksia!
En nyt kumminkaan runea ajatellut hakata, tuskin tiedän mikä se on. Mutta tattadaa, minulla on muinainen heppapeli, jossa hypätään esteitä ja ratsastetaan maastossa hiekka pöllyten!
Mikä parasta, siinä pelissä on pahiksia.
Ne ovat niin pelottavia että pienempänä en edes uskaltanut pelata kun ne huppupäiset iljetykset juoksivat kohti. Kiljuin vain ja itkin. Mutta silti rakastin sitä peliä.

Minä rakastan Riikka Pulkkisen kirjoja!
Kun koulun kirjastosta hätäisesti nappasin ensimmäisen kirjan mikä käteen osui, en arvannut että tästä kirjasta tulisi minulle yöunia vievä möykky. Mutta mikä lumoava möykky.
Hourailin useaan otteeseen luettuani Totta - kirjan. Riikka Pulkkisen toisen romaanin.
Ja nyt olen verenhimoisen kostajan lailla metsästänyt Pulkkisen esikoiskirjaa, Rajaa.
Miksi? Tämä kirjailija on jollain keinolla sukeltanut mieleeni, vienyt ajatukseni, mietteeni, elämäni!
Se on niin kamalan pelottavaa että rakastan sitä.

Minä rakastan Helsinkiä!
Muutan sinne kun opiskelen. Elän köyhää taide-elämää pienessä pahvilaatikossa Senaatintorin kulmilla. Se kaupunki on niin vapaa! (Pakko mainita olleeni siellä eilen)

Hyvää huomenta, minä keksityn nyt heppapeliini. Adios.

Minä ainakin olen prinsessa Pinja

Minä siis lojun sängynpohjalla nauttien kivasta kunnon sunnuntaista. Ja syysflunssasta. Ja astmasta.
Lumoavaa, voisin kertoa tästä ihanasta taudistani vaikka tunnin mutta jos silti säästäisin vähäiset lukijani siltä...voisi olla ihan hyvä vaihtoehto.

Wanna be a superhero
Kaikilla on esikuvia. Tattadaa, ihan itse sen äkkäsin. Varmasti eri-ikäisillä esikuvat ja idolit vaihtelevat. En usko että viisivuotias Matti-Petteri haluaa enää olla Hämähäkkimies täytettyään neljäkymmentäkuusi. Eikä Julia ehkä tahdo enää omaa valtakuntaa ja yksisarvista kun on saanut vakituisen työsuhteen mainostoimistossa. (Paitsi toisaalta kukapa EI tahtoisi yksisarvista! Miettikää nyt, se on kuin hevonen ja virtahepo yhdessä paketissa, ei yhtä läski kuin virtahepo (ellei sitä syötä joka päivä porkkanakakulla ja donitseilla) ja sillä on kimalteleva, ihku sarvi otsassaan. Sillä olisi todella hupaisaa jolkotella lukiolle tai töihin tai yliopistolle...) Kumminkin, kun on aikuinen tylsäpää, huumaavat unelmat ovat paljon yksitoikkoisempia ja tylsempiä.
Matti-Petteri unelmoi että voisi maksaa paremmin lainanlyhennyksensä, jonka käytti viisi vuotta sitten ostamaansa Ferrariin. (Sai sitten huudot vaimoltaan joka paasasi ettei Suomessa tee Ferrarilla mitään.)
Julia haluaisi kiihkeästi perustaa perheen, mutta poikaystävä on tilintarkastaja jonka mielestä avioliitto on lupaus tyhjästä.
Aika säälittävää että hylkäämme prinsessalinnat tajuttuamme ettemme voi niitä saada.
Mikä ihme on, kun unelmien pitää olla nykyään mahdollisimman realistisia ja tavoiteltavissa olevia?
Totta on, että jos unelmoi lottovoitosta, mahdollisuus se saada on häviävän pieni, ja samalla kertaa pettymys unelmien toteutumattomuudesta suuri.
Niin, ja jos unelmoi olevansa keiju joka elää satumetsässä, on pettymys melkoinen kun pukee päälleen kauniin pinkin mekkonsa, tökkää halvat Tiimarista ostetut siivet selkäänsä ja lähtee Suomen korpimetsään hyppelemään. Nein, my darling, you can't fly.
Siksipä kukaan ei halua toivoa saavansa unelmiensa työtä, unelmiensa prinssiä tai prinsessaa, puolta valtakuntaa ja Supermiehen voimia.
Ne eivät yksinkertaisesti toteudu.
Minulle on sanottu että omaan paljon unelmia. Sen teki yläasteen äidinkielenopettajani jolle olin palauttanut elämänkertani. Sen lisäksi että hän oli nauranut ääneen tekstilleni, hän oli raapustanut.
"Hienoa että sinulla on paljon unelmia. Toivotaan että ne toteutuvat"
Aloin plärätä sivuja. Miten niin toivotaan? Ihan realistisia ne toiveet olivat!
"Haluan kuvataideopettajaksi"
Selvähän se.
"Julkaisen oman kirjan"
Luonnollisesti.
"Haluaisin mukaan politiikkaan"
Jaaha?
"Hallitukseen kenties"
Ohhoh.
"Nähdään sitten kymmenen vuoden kuluttua kuka johtaa tätä maailmaa"
Hupsista.
Suuret luulot? No ei nyt aivan, minä vain yritin kevyesti vitsailla! Ihan kuin uskoisin olevani tämän maailman kantava voima kymmenen vuoden kuluttua!


---


Ei sillä ettenkö olisi unelmoinut kitkeväni tästä maailmasta pois pahuuden, stereotypiat, homoliittojen vastustamisen ja median luoman kauneuskäsitteen. (Tiivistettynä, Evil is wrong, It's okay to be Gay ja minä ihannoin malleja vasta kun Chanelin näytöksessä marssii laihoja, lihavia, tuhteja, mummoja, vaareja, kissoja, koiria, vauvoja, invalideja...)
Pontti kumminkin tässä on se, että kyllä, mieleni syövereissä jyskyttää kyllä se että en ehkä voi parantaa tätä maailmaa. Mutta mitäpä siitä, nehän ovatkin UNELMIA!




Matti-Petteri, sinusta voi tulla Hämähäkkimies! Kaiva esiin vanhat sarjislehtesi ja hyökkää trikoissa vaimosi työpaikalle kantaen hänet ulos sieltä potkujen uhalla! Sitten voitte ajaa Ferrarilla auringonalskuun vaimosi nalkuttaessa kuinka hän nyt saa potkut. Unohda se, sinä olet Hämähäkkimies!
Julia, hanki hevonen ja tökkää sille porkkana päähän! Näin voit saada  oman yksisarvisesi! Ja nai se tylsimystilintarkastajamiehesi, sillä on iso omaisuus, ja näin saat hankittua "puoli valtakuntaa".


Näettekö senkin typerät realistit?
Unelmat toteutuvat.

Enkelit on kieroja kuin rinkelit

Syvät anteeksipyyntöni epäkirjoittamisestani. Eli siis siitä kun on ollut kouluhommia ja muuta elämää kuin maaginen internet, en ole jaksanut vaivautua raahata itseni tähän tietokonetuolille, napsauttaa lukuvalon päälle ja painaa pääni näppikselle toivoen sen synnyttävän sykähdyttävän uuden blogitekstin. Olen tylysti skipannut blogini, elämäni ja sen että hengeähtäisin jossain välissä.

Ja haloo, koeviikkohan ei ole vielä alkanutkaan!

Hmm. Olen leikannut hiukseni Lyhyiksi isolla ÄLLÄLLÄ (L). Ikään kuin tämä muutoksentahtoinen puuskani ei ikinä loppuisi. Pysäyttäkää minut kun haluan irokeesin.

Koulussa (lukiossa, repikää siitä) menee toistaiseksi hyvin. Olen yhäkin innoissani oppitunneista, uusista haasteista ja ihmisistä. Yhäkin kauhuissani, niskat jännityksessä odotan kokeita, mutta ehkä sen aika on sitten kun se on. Eli pikku vinkkinä, kun koeviikko alkaa oikeasti olla lähellä, kehotan pysyttelemään vähintään viiden metrin päässä minusta. Kannattaa myös pitää turpa kiinni, kasvot pokerina, nauru vähäisenä ja hengitysäänet maksimoida minimiin. Olen herkkä vetämään stressin huippulukemiin.

Mutta nyt kumminkin koulunkäynti on vielä hauskaa. Mitä nyt on ollut pari hupaisaa sanakoetta ja äikän referaattia. Hyvin sujuu, panostan vain 110 prosenttia niin kyllä tästä selvitään!

Huomennakin on koulua. Damdadam, on lauantai mutta minäpä lähden toistamiseen ihanalle kouluretkelle! Viime lauantaina oli kuudelta lähtö jonnekin *****lle suolle kuvaamaan ihania, ihania luontokuvia. Ei luontokuvissa mitään pahaa, mutta en pidä luontokuvaamisesta. Joten elikkäs miten hankin itseni tuolle pahuksen kurssille?

...

Kumminkin, kahdeksan tuntia suolla oli mielenkiintoista. Okei, ryhmä oli miesvoittoinen joten puheenaheet vaihtelivat jalkapallosta pieruihin. (Plus lintutornista syljeskelyyn) Sama se, minä keskityin ammattitaitoisesti kuvaamaan.

Noh, huomenna olisi tähtitieteen kurssin retki Heurekaan. Jipii, tunnen olevani taas ala-astelainen odottamassa luokkaretkeä.

Muuta? No, minulla on menossa totaalinen herkkulakko, jossa pannassa ovat karkit, sipsit, jäätelö, keksit, leivokset, leivonnaiset, pähkinät, hampurilaiset, pitsat jne jne. Sitä on jatkunut jo kolme viikkoa, ja pääsen ehkä kohta eroon jatkuvasta mässäilynälästäni. Olen popsinut porkkanoita.

Minulla on flunssa ja yskin keuhkoni pihalle. Olen Petteri Punakuono. Olen löytänyt itsestäni uuden puolen koulun liikuntaunneilla.

(Okei, noloa tai ei, minä ääntelen peleissä. Havahduin viime korispelissäkin omiin kiljuntoihini ja karjuntoihini. Saatan huutaa mitä mieleen sattuu, yleensä "ÄLÄ HEMMETTI VIEKÖÖN OTA SITÄ PALLOA" tai "EIEIEIEIEI MUN PALLO" tai "SÄÄLIKÄÄ NYT MÄ OLEN LYHYT JA TYTTÖ" tai "NOUNOUNOU EI SINNE" tai "ÄSKÄPÄLÖTSKYHÄPÄLÄ")

Minä kuulun nykyään Natsipolin hallitukseen. Jes, sitä olen aina halunnut ja nyt vasta saavutin haluamani. Syynä se että kiristin ja raivosin edelliselle edustajalle....ah. Kunnon politiikkaa, sanon minä.

Nyt taidan mennä järjestämään englanninmonisteeni aikajärjestykseen ja lajitella ne värikoodeittain.

Mikä sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa.

Ja vielä hieman kuvia!

I agree.

Hiuksia! Niitä on vähemmän! Jeejee! Niskatuuletus toimii ainakin!

ADIOS

I can't eat anything sweet so it makes me fucking angry

Come up to meet you, tell you I'm sorry
You don't know how lovely you are

I had to find you
Tell you I need you
Tell you I set you apart

Tell me your secrets
And ask me your questions
Oh let's go back to the start

Running in circles
Coming up tails
Heads on a silence apart

Nobody said it was easy
It's such a shame for us to part
Nobody said it was easy
No one ever said it would be this hard

Oh take me back to the start

I was just guessing
At numbers and figures
Pulling your puzzles apart

Questions of science
Science and progress
Do not speak as loud as my heart

Tell me you love me
Come back and haunt me
Oh and I rush to the start

Running in circles
Chasing our tails
Coming back as we are

Nobody said it was easy
Oh it's such a shame for us to part
Nobody said it was easy
No one ever said it would be so hard

I'm going back to the start

It's sunday again. Huomenna on maanantai. Muuttuuko mikään silloinkaan? En usko, juuri siksi tämä onkin elämää. En tiedä haluanko asioiden muuttuvan. Kunhan vain varjot katoaisivat ihmisten silmistä. Kunhan vain omat silmäni muurautuisivat umpeen hetkiksi. Kunhan vain nauru tulvisi sieluista.

Kunhan vain elämässä ei syötettäisi paskanjauhantaa siitä miten kaikki on mahdollista.

I'm your sister

Viikonloppuna törmäsin outoon, uuteen juttuun. Kysymykseen jota en ole miettinyt ehkä ikinä, koska siihen ei ole ollut minkäänlaista tarvetta. Okei, tosiasiassa tarvetta olisi. Mutta kuka ikinä ajattelee roolejaan samalla lailla kun ylihermostunut minä?

Miten ollaan hyvä pikkusisko?

Typerä kysymys. Niin juuri. Mutta kun juttu on siinä että olen koko elämäni asunut pikkusiskoni kanssa, häntä potkien, lyöden ja määräillen. (Kuulostaapa julmalta mutta voin vakuuttaa että käyttäytyminen on molemminpuolista) Olen jakanut mahtavia kunnon isosiskon neuvoja, auttanut ylä-asteelle siirtyvää siskoani pelottelemalla yläkoulun vaaroista. Lällättänyt hänelle omista isosiskon oikeuksistani, irvaillut kun hän on marissen mennyt nukkumaan kun minä olen jäänyt toljottamaan teeveetä josta ei oikeasti edes tule mitään katselemisen arvoista. Olen ollut ISOSISKO.
Mutta kas kun satun unohtamaan aina ihan välillä (aina) että olen itsekin pikkusisko.
Aika julmaa sanoa että unohdan aina siskoni (siskopuoleni, isän lapsi, ei äidin mutta so what) koska hän ei kuulu jokapäiväiseen elämääni.
Siksi on niin kauhean hermostuttavaa kun isosisko tulee käymään ehkä kerran, pari vuodessa. Viipyy päivän, ehkä kaksi.
Ja typerintä on se, että minun pitäisi käyttäytyä häntä kohtaan kuin siskoa.
Julmemmaksi menee aina vain, mutta en tunne olevani osa isosiskoni elämää sillä tavalla kuin muissa perheissä varmasti. Eikä hän ole semmoinen osa elämääni mitä olisin kuvitellut pienenä isosiskon olevan. Ensinnäkin ikäero on aika huimaava. Järkytyin viikonloppuna, olin luullut isosiskoni olevan semmoiset keveät 23-25 vuotta, mutta täräytys tuli, ja törmäsin seinään kuullessani hänen täyttävän 28.
Minulla on miltei kolmikymppinen sisko, jolla on pelottava poikaystävä, joka asuu Helsingissä ja käy säännöllisesti töissä, viettää (kaiketi jos Facebookia on uskominen) hauskoja bileviikonloppuja.
Minä olen hikisesti lukion ekalle siirtyvä taidefanaatikko joka pysyy kaukana bileistä varmasti kolmikymppiseksi asti.
Ja voisinhan olla ihan vain normaalisti. Eihän tuommoisten tekijöiden pitäisi vaikuttaa ihmissuhteisiin, varsinkaan sisarsuhteeseen.
Mutta kun se vaikuttaa. Minä itse olen aika lapsi kun juttelen isosiskon kanssa. Mistä semmoiselle pitäisi edes puhua? Kysellä onko poikaystävä kiva? Menettekö naimisiin?
Nuo olisivat ajankohtaisempia kysymyksiä kuin ne mitä normaalisti juttelisin ihmisten kanssa.
En tarkoita etteikö isosisko olisi ihana. Hän on mukava, tosi mukava. Mutta kun ahdistun aina tajutessani että kuulumme toistemme elämään vain aika löyhällä langalla. Trapetsitaiteilen sillä, yritän tajuta. Yritän olla hyvä pikkusisko.
Siinä taas ongelma. Ainakin omassa ahtaassa päässäni.
Olen viisitoista, kohta kuusitoista ja siksi viime vierailulla taisi isosiskoni vierastaa minua kun vain murisin ja ärisin muille perheenjäsenille. No, vietimme viikonlopun omillamme. Sisko luki lehtiä, minä piirtelin marionettinukkeja joilla oli raajoja irrallaan. Olisin voinut helposti marssia huoneestani vanhaan malliin ja kysyä että pelataanko jotain? Lähdetäänkö elokuviin niin kuin ennen?
Mutta huoneeni kynnys tuntui massiiviselta. Tuntui etten osannut tehdä sitä luontevasti.
Joten päädyin istumaan vaivaantuneena, yksin omassa kodissani. Tuntui kuin olisin itse ollut vieras talossa.
Nyt harmittaa etten osannut olla luontevampi. Siinä menee kumminkin taas puoli vuotta ennen kuin isosisko tulee käymään. Mutta ehkä saan siihe mennessä kerättyä rohkeutta olla luonteva.


Siskohan se vain siinä.

Change

Syvällisempää

Kesä on antanut itselleni jollain oudolla tavalla positiivusuutta, iloa, intoa ja rohkeutta. Vaikka lähdin kesälaitumille katkerasti itkien ja surkutellen kamalaa kesääni kotona, on kaikki kääntynyt paremmaksi päässäni.

Oikeasti kesä on mennyt niinkuin aluksi pitikin. Ei mitään suunnitelmia, ei mitään erityistä meneillään. Tylsä kesä.

Mutta todellisuudessa se on oma asenteeni joka on muuttunut.

Pilvien takaa ei olekaan ollut myrskypilvirypäs, vaan pikemminkin auringonsäteitä. Ihmiset eivät ole olleetkaan ilkeitä, juonittelevia roistoja ja ämmiä, vaan pelkkiä itsekeskeisiä parkoja. (Ihminen on ihminen, oltiin sitten kuinka positiivisia tahansa) Ja aika moni on hymyillyt takaisin, kun on randomisti heittänyt hymyn sinne tänne. Se on tuntunut kivalta. Samoin kuin se, että huomaa olevansa ihan jees seuraa kaiken itsesääliyden jälkeen. Ja nauravansa kaikelle, puhuvansa outoja niin kuin ennen.

Ja huominen näyttää yhä houkuttelevammalta. Kuin tämä päivä, kuin eilinen.

Taidan sanoa että tämä kesäloma oli ihana omalla, laiskalla tavallaan.

Suuria suunnitelmia? Noup.

Paljon elämistä? Yep.

Ja nyt, vaikken tahtoisi sanoakaan...

...toivon hieman salaa että kesäloma jatkuisi vielä. Vielä enemmän aikaa hengähtää kuin nämä lyhyet päivät ennen ensi torstaita. Torstaita ja Nastopolia. Olenkohan tosissani? Haluan pitkittää tätä koko kesän kestänyttä odotusta, menoa unelmieni kämäiseen pieneen lukioon?

Haluanko tosissani pitkittää uutta, järjetöntä, minut hulluksi tekevää opiskelua? Haluanko pitkittää sitä että pääsen kuvistunneille???

Oh, yes. I do, I do, I do.

Haluan nauttia vielä viimeisistä lomapäivistä täysillä. Kuin olisin vasta oppinut kuinka oikeasti eletään. Sillä lailla nauttien.

Mutta kun koulun aika tulee...no, murehditaan sitä sitten.

Kaikkea muuta kuin syvällistä

Teksteissäni tapahtuu todella radikaaleja hyppyjä aiheesta appelsiiniin, mutta tämän positiivisuuden puuskani ansiosta päätin olla välittämättä.

Kävin eilen kaupungilla. Piti mennä ostelemaan vaatteita, kuluttamaan rahaa. Loppujen lopuksi tyydyin Miss Mix-lehteen ja karkkiin. Mutta ne saivat minut iloisemmiksi kuin pino vaatteita pitkään aikaan. Kävin kahvilla (Herranen aika sentään miten tuo kuulostaa aikuiselta! ) juomassa Latten. Samalla kuin keskustelimme pienen porukan kesken maailman parannusta ja politiikkaa koskevista asioista.

---

Kattia kanssa. Luimme horoskooppeja ja teimme teinitestejä.

Sen jälkeen oli vuoro HARRY POTTERILLE. Okei, tuo oli jo toinen kerta kun sain nähdä sen, mutta tällä kertaa 3D! Huisia.

Toinen kerta kun katson kyseisen movien, mutta reaktiot aivan samanlaiset kuin ensimmäisellä kerralla.

Voldemort: "Harry Potter is dead. Heeheehee"

Reaktio: Järjetön naurunpuuska ilman järjellistä syytä. Paitsi tietenkin se että heeheehee kuulosti älyttömän koomiselta. Tajuatte varmaan.

Voldemort kuoli. Reaktio: Järjetön itkupuuska ilman järjellistä syytä. Se oli pahis, paha nujerrettiin, mihin jäivät hurraa huudot ja jeejeet? No, ne hukkuivat minun säälivän itkuni alle. C'mon. Voldemortilla oli nyt vain vähän huono lapsuus, ei siitä muuten ois niin kamalaa tullut! Kaiken kaikkiaan se oli vain pikkupoika...voivoi. Tästä minun PAHISKIN ON IHMINEN-ajattelutavastani voi olla monta mieltä...

Kiitos elokuvaseurasta ystävälleni! Ihanaa tuntea toisen innostus kun joku nykii hihaa koko ajan: "Nyt se alkaa!"

Ai niin. Leikkasin hiukset. Tuli semmoinen PAKKO SAADA MUUTOSTA-huuma ja silloin sakset saivat osakseen tehdä minusta uuden Pinjan. Ja tänään vielä parturiin että ammattilaiset saavat korjailla amatöörin hiustenleikkuujälkeä. Mutta siis nyt taitaa olla aika lyhyet hiukset...edelliseen verrattuna. Hmm. Tuntuu kivalta.

Minä menen nyt ihastelemaan postissa tullutta hiustenhoitopakkaustani. Olen ilmeisesti voittanut sen jostain kisasta. No, ihan kuin sillä väliä olisi mistä se on. Kunhan se ON. Ja ON ilmainen. HEEHEHEE

Secret or not?

1. Nimeni tulee pensaan nimestä.

2. Itken katsoessani Disneyn elokuvia

3. Pelkään kuollakseni hämähäkkejä. Minun on pakko aina nukkumaan mennessäni puistella lakanat ettei niihin ole piiloutunut hämähäkkejä.

4. En oikeasti haluaisi lemmikkiä itselleni. Ne ovat ihania, varsinkin söpöt koirat, mutta vievät niin paljon aikaa että tältä heikkohermoiselta menisi järki.

5. Haluan kuvataideopettajaksi

6. En tiedä miten päästään kuvataideopettajaksi vaikka olen kysellyt sitä vaikka kuinka monesti vaikka keneltä

7. Olen kamalan ujo.

8. Piirrän vain lyijykynillä. Värittää en halua enkä osaa.

9. Olen taidefanaatikko.

10. Käyn pari kertaa viikossa hölkkäämässä jonka jälkeen ahtaudun sohvannurkkaan syömään. Tehotonta mutta tulee hyvä mieli!

11. Ihailen opettajia

12. Rakastan Nastopolia vaikken opiskelekaan siellä VIELÄ

13. Luen taidekirjoja ja leikin olevani asiantuntija mutta en oikeasti muista puoliakaan taideteoksista.

14. Olen aina halunnut mukaan oppilaskunnan hallitukseen yms. mutta minua pidetään niin ujona ettei päästetä. OLEN KATKERA

15. Päässäni asuu monia persoonallisuuksia. Harmittaa etten voi itse määrätä mikä on milloinkin valloillaan.

16. Olin ylä-asteella angsti-apina koska angstin niin kovasti

17. En tykkää sisustaa enkä siivota.

18. Kun olen yksin kotona, laulan pikkusiskoni nuoteista niin kovaa kuin ääntä lähtee. Ja usein huomaan jälkeenpäin ikkunan olleen auki...

19. Pidän Hollywood-romanttinen-komedia-happy end-roskasta oikeasti. En rakasta niitä, mutta jos minut pyytää leffailtaan katsomaan hömppäiltoja, en sano ei!

20. Yritän pukeutua taiteellisesti mutta en osaa oikein olla tyylikäs näyttämättä friikiltä olkatoppauksissa.

21. Rakastan muotilehtiä.

22. Luin 14-vuotiaaksi asti W.i.t.c.h.-lehteä.

23. Sanon kaikille harrastaneeni kilpauintia pari vuotta mutta oikeasti ehkä vajaan vuoden. Lopun aikaa olin uimakoulussa. Ja kilpauinnissa olin surkea. Erään kisan kesken (en ollut käynyt treeneissä pitkään aikaan)aloin altaassa haukkoa henkeä ja huusin että saanko keskeyttää. En saanut. Uin sammakkoa maaliin. Ja olin siis muita kaksi minuuttia jäljessä...

24. En ole ikinä matkustanut junalla, metrolla, lentokoneella, laivalla, raitiovaunulla enkä ole myöskään veneillyt kuin kuin kerran seitsemänvuotiaana.

25. En ole ikinä ollut ulkomailla. En siis kävellyt rajojen ulkopuolelle, edes seilannut merellä jne jen

26. En pysty katsomaan yli K13 elokuvia. Sain kaksi vuotta sitten pysyvät traumat Grimmin veljeksistä joka on siis K11.

27. Järkytyin kun tajusin että olen silti katsonut erään K15 elokuvan. Da Vinci koodin...

28. Rakastan lihaa. Ei mitään ihanaa kuultavaa mutta en voisi eläissäni alkaa kasvissuöjäksi, olkoon kuinka eettistä.

29. Rakastan kuollakseni katsoa Gleetä koska siinä on se opettaja, Will Schuester joka on aivan ihana

30. Olen yrittänyt äänittää omaa lauluääntäni kuullakseni miltä se kuulostaa mutta järkytyin kovasti kuinka kamalasti kimitän etten ole enää kokeillutkaan.

31. Kadehdin ihmisten hienoja blogeja ja yritän tehdä omastani yhtä hulppeaa kuin kavereillani

32. Joskus unelmoin muotiblogista

33. En pidä avioliitoista

34. Mutta pidin kun olin kymmenen. Minulla on hääsuunnitelmat tallessa.

35. Harrastan potkunyrkkeilyä siskoni kanssa. Okei, ei virallisesti, harrastan potkunyrkkeilyä siskooni. Hän minuun samaten.

36. Minulla on astma

37. Haaveilen salaa että minusta tulee fyysikko tai kemisti.

38. Kirjoitan juuri nyt kirjaa joka on surkea. Niin surkea että taidanpa aloittaa uuden.

39. Haluaisin muuttaa Helsinkiin joskus sitten hamassa tulevaisuudessa

40. Vihaan salaattia. En suostu syömään sitä kovin helposti.

41. Ostan joka viikko seukalla käydessäni Starbucks-kahvia.

42. En ymmärrä vauvaintoilua. "Oii katso miten söpö ja pieni vauva tuolla!" Mielestäni vauvoilla on liian iso pää verrattuna vartaloon ja se saa ne näyttämään hiukan alieneilta. Mutta kai ne ovat suloisia. Varmaan.

43. Haluaisin osata näytellä

44. En halua uskoa että kaikki taiteilijat ovat homoja. Koska minä en kelpuuta ketään muuta kuin taiteilijasielua.

45. Halveksin päihteitä ja niiden käyttöä.

46. Mielikuvitukseni on hirmu villi. Tänä aamulla lenkillä käydessäni kehitin tarinan teiniraskaudesta. Mielikuvittelen (jos se on sana) todella usein.

47. Kirjaan kaiken kalenteriin. Kännykän ja demi-kalenteriini.

48. En osaa hymyillä nätisti valokuvissa, joten varmuuden vuoksi irvistän niissä aika usein.

49. En pidä yhtään teknologiasta. Kaiken maailman wii-pelit, kosketusnäyttöpuhelimet, asioiden tekeminen tietokoneelle...MIHIN KATOSIVAT KYNÄ JA PAPERI?

50. Näiden kaikkien 49 listankohdan jälkeen ihmettelen että minulla on kavereita. VIELÄ