Sormet kulkevat hyväillen sileällä pinnalla. Ne liukuvat vasten kiiltävää ja viileää peiliä. Sormet kohtaavat sauman, rikkoutuneen osan. Peiliin on liimattu pieniä palasia, jotka ovat jo siitä särkyneet. Yritys on epäonnistunut, ja peili on rikki. Se näytti rikkinäiseltä alunperinkin, ketä se yritti huijata? Miksi se yrittää väkisinkin näyttää kokonaiselta, sileältä ja kauniilta? Niin monet pienet iskut ovat sitä vavisuttaneet, että se on palasista koottu, epäsymmetrinen ja kauttaaltaan synkeä, samea, suttuinen.
Kiillota se, ei se auta. Peili on silti rikki, murenee enemmän ja enemmän vain.
Puhdistusaine luo kieroja viivoja, lisää suttua peilin pintaan.
Peili on kamala, hyi. Ruma.
Heitä kiillotusaine nurkkaan.
Unohda peili, peitä se.
Peili jääköön harmaiden, pölyisten kankaiden peittoon ikiajoiksi.
Kuka hullu nyt rikkinäistä peiliä haluaisi katsella?
Miksi sitten halusit niin kuolettavan paljon koskea tuota rikkinäistä, rumaa peiliä?
Olisit jättänyt sen alunperinkin vain rauhaan.
Sanoisit vain ei, olisit väistänyt. Sylkisit kasvoille, murskaisit saman tien.
Älä piilota silmistä ja jätä nurkkaan itkemään.
Mikä tärkeintä, ole rehellinen itsellesi. Sinä vihaat tuota peiliä.
lauantai 23. kesäkuuta 2012
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
LOL
Elokuvankatselijoita Part 2 on vielä ruhtinaallisen keskeneräinen, eikä oikein luovuus tällä hetkellä kuki, kun Radiohead pauhaa ja päässäni pyörii aivan kamalanihanan kirjan juonikuvio ja loppuratkaisu päässä. (Johan Harstad - DARLAH - 127 tuntia kuussa)
Joten koska luovuuteni ja pienimmätkin ideanrippeni päättivät työntää päänsä multaan kuin mitkäkin strutsit, puhun teille kuivasti leffasta jonka kävin eilen katsomassa.
Jiihaa. Tiedän, tasoni elokuvissa on hiukkasenpiukkasen laskenut. Nykyään suollan silmilleni vaikka mitä pastaa. Romanttista teinipastaa.
Miley Cyrus ei yllätä näytellessään teiniä, joka tekstailee ja kommunikoi facebookissa, bilettää, ihastuu (muka rakastuu mutta tiedättehän te nuo nuoret. Aina pää kolmantena jalkana ryntäämässä naimisiin.) ja riitelee äitinsä (Demi Moore) kanssa. Tiesin elokuvasaliin astellessani ettei tiedossa ole mitään sukat pyörimään saavaa mahtileffaa, joka saa haukkomaan henkeä ihastuksesta. Odotin jotain nimensuuntaista, ja sitä sain.
Se on mielestäni suurin virhe mitä minuakin kuivemmat elokuvakriitikot esim Etlarissa tekevät. He tuppaavat unohtamaan melkein täysin sen, että elokuvan nimeltä LOL ei ole tarkoitus olla mikään Oscar-ehdokas. Elokuva nimeltä LOL ei tähtää teille ryppyiset ja katkerat kriitikot. Se tähtää ihmisiin jotka oikeasti käyttävät LOL-termiä.
Mutta pakko kalkkiksia kriitikoita on kompata asiassa, että elokuva on aika tavanomainen. Ei ole mikään yllätys että päähenkilö Lola ("But everybody call me LOL!") pistää hynttyyt yhteen parhaan (yllätys yllätys hyvännäköisen) ystävänsä kanssa. Sokea semmoinen katsoja joka ei jo ensimmäisen viiden minuutin kuluessa tajua että pumpum - teinien sydämet lyövät samaan tahtiin ja muuta yhtä siirappista. Mutta uskoakseni se on tässä elokuvassa rakennettu näin tarkoituksellisesti, koska hei, keksi romanttinen Hollywood-pasta jonka loppuratkaisua EI arvaisi.
Miley Cyrus ärsyttävine pusuhuulineen menee aika hyvin teinistä. Uskoakseni koska hänellä tämä ikäkausi ei ole täysin ohi. Elikkä siis bravo ex-Hannah Montana, et yllättänyt yhtään esittäessäsi itseäsi.
Demi Moore näyttelee Lolan äitiä kiitettävästi. Tai no, vaikea arvioida miten aidonoloinen Moore äitinä on, äiti-tytärsuhteitahan on erilaisia. Jotenkin vain tuntuu aika kaukaiselta että läheteään tekstari "Hug?" kun halutaan halia rakkaalta äidiltä tai tyttäreltä. Olisiko aivan kauhean vaikeaa kävellä jopa pari askelta ja kailottaa "HALATAAN!"? He asuvat kuitenkin samassa asunnossa. Mutta toisaalta se saattaisi pilata tunnelman. Surullinen tunnelma, äiti ja tytär juuri riidelleet. Sitten kuuluu karjaisu: "ÄITIII! HALATAAAN!"
Juu. Kallistun elokuvaystävälliseen tekstariin. Huuto olisi totaalinen tunnelmantappaja.
Elokuvassa on kaikenlaista. Tyttö joka on rakastunut opettajaansa. Seksiä. Bileitä. Pariisinmatkoja. Huonoja arvosanoja. Vaikeita vanhempia. Päiväkirjaa. Tappeluita exien kesken. Ei kuitenkaan millään Gossip Girl tai Skins-meiningillä. Hieman rauhallisemmin, vaikka tuommoinen meno...huhhhuh jos se siirrettäisi Suomen lukioon.
Olen kuitenkin ihan iloinen nähtyäni leffan. Se saa uskomaan, että ehkä minunkin pitäisi hankkia poikakaveri, joka soittaa kitaraa, osallistuu bändikisaan ja on hulluna minuun todella "salaa".
HEHHEHEHHEHEEEEE.
Lässynlää.
Mutta LOL-elokuva oli kategoriansa mukainen. Täyttä pastaa. Mutta katsottavaa, ihan kivaa pastaa.
Joten koska luovuuteni ja pienimmätkin ideanrippeni päättivät työntää päänsä multaan kuin mitkäkin strutsit, puhun teille kuivasti leffasta jonka kävin eilen katsomassa.
Miley Cyrus ei yllätä näytellessään teiniä, joka tekstailee ja kommunikoi facebookissa, bilettää, ihastuu (muka rakastuu mutta tiedättehän te nuo nuoret. Aina pää kolmantena jalkana ryntäämässä naimisiin.) ja riitelee äitinsä (Demi Moore) kanssa. Tiesin elokuvasaliin astellessani ettei tiedossa ole mitään sukat pyörimään saavaa mahtileffaa, joka saa haukkomaan henkeä ihastuksesta. Odotin jotain nimensuuntaista, ja sitä sain.
Se on mielestäni suurin virhe mitä minuakin kuivemmat elokuvakriitikot esim Etlarissa tekevät. He tuppaavat unohtamaan melkein täysin sen, että elokuvan nimeltä LOL ei ole tarkoitus olla mikään Oscar-ehdokas. Elokuva nimeltä LOL ei tähtää teille ryppyiset ja katkerat kriitikot. Se tähtää ihmisiin jotka oikeasti käyttävät LOL-termiä.
Mutta pakko kalkkiksia kriitikoita on kompata asiassa, että elokuva on aika tavanomainen. Ei ole mikään yllätys että päähenkilö Lola ("But everybody call me LOL!") pistää hynttyyt yhteen parhaan (yllätys yllätys hyvännäköisen) ystävänsä kanssa. Sokea semmoinen katsoja joka ei jo ensimmäisen viiden minuutin kuluessa tajua että pumpum - teinien sydämet lyövät samaan tahtiin ja muuta yhtä siirappista. Mutta uskoakseni se on tässä elokuvassa rakennettu näin tarkoituksellisesti, koska hei, keksi romanttinen Hollywood-pasta jonka loppuratkaisua EI arvaisi.
Miley Cyrus ärsyttävine pusuhuulineen menee aika hyvin teinistä. Uskoakseni koska hänellä tämä ikäkausi ei ole täysin ohi. Elikkä siis bravo ex-Hannah Montana, et yllättänyt yhtään esittäessäsi itseäsi.
Demi Moore näyttelee Lolan äitiä kiitettävästi. Tai no, vaikea arvioida miten aidonoloinen Moore äitinä on, äiti-tytärsuhteitahan on erilaisia. Jotenkin vain tuntuu aika kaukaiselta että läheteään tekstari "Hug?" kun halutaan halia rakkaalta äidiltä tai tyttäreltä. Olisiko aivan kauhean vaikeaa kävellä jopa pari askelta ja kailottaa "HALATAAN!"? He asuvat kuitenkin samassa asunnossa. Mutta toisaalta se saattaisi pilata tunnelman. Surullinen tunnelma, äiti ja tytär juuri riidelleet. Sitten kuuluu karjaisu: "ÄITIII! HALATAAAN!"
Juu. Kallistun elokuvaystävälliseen tekstariin. Huuto olisi totaalinen tunnelmantappaja.
Elokuvassa on kaikenlaista. Tyttö joka on rakastunut opettajaansa. Seksiä. Bileitä. Pariisinmatkoja. Huonoja arvosanoja. Vaikeita vanhempia. Päiväkirjaa. Tappeluita exien kesken. Ei kuitenkaan millään Gossip Girl tai Skins-meiningillä. Hieman rauhallisemmin, vaikka tuommoinen meno...huhhhuh jos se siirrettäisi Suomen lukioon.
Olen kuitenkin ihan iloinen nähtyäni leffan. Se saa uskomaan, että ehkä minunkin pitäisi hankkia poikakaveri, joka soittaa kitaraa, osallistuu bändikisaan ja on hulluna minuun todella "salaa".
HEHHEHEHHEHEEEEE.
Lässynlää.
Mutta LOL-elokuva oli kategoriansa mukainen. Täyttä pastaa. Mutta katsottavaa, ihan kivaa pastaa.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Elokuvankatselijoita Part 1
Me kaikki katsomme elokuvia.
Vau, kyllä keksin tuon seikan aivan itse, mutta näsäviisastelijat, se ei ollut pointti.
Pointti on, että viime aikoina olen huomannut elokuvia katsellessani edustavani erittäin ärsyttävää elokuvankatselijakategoriaa. Siinä tajusin senkin, että useampi kaverini edusti stereotyyppistä elokuvankatselijatyyppiä.
Joten tiedossa pinjamaista analyysia!
1. "Mä oon lukenu tän kirjan" - marmattaja
Lajityypin edustaja röhnöttää sohvalla hieman nokka pystyssä ja sieraimet levällään valmiina haistamaan jokaisen väärän pikkuyksityiskohdan elokuvassa, joka ei mene pilkulleen samalla lailla kuin tarinan kirjassa. Tyypillisiä lausahduksia ovat:
"Tätä ei kyl ollu kirjassa!"
"Toi meni niin eri lailla kun Kikka Kirjailija asian kirjoitti!"
"Kirja on parempi, siinä oli niin erilainen tunnelma tässä kohtaa!"
"Mutta eii, kirjassa se päähenkilö tappo itsensä jo nyt! Ja ei se ollu spoileri, olisitte lukenu kirjan ni tietäsitte että lopussa kaikki kuolee!"
Tämä elokuvankatselija yleensä aiheuttaa lopuille katselijoille pelkkää päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Hän myös yleensä spoilaa tuhottomasti, huomauttelee kaikesta ja pilaa tunnelman mukahauskalla piikittelyllä elokuvan käsikirjoittajalle.
Käyttöohjeet:
Polta kaikki marmattajan kirjat ja kirjastokortit. Mutta koska useimmiten marmattaja suojelee näitä vaikka henkensä uhalla, tuki marmattajan suu vaikka puhelinluettelolla.
2. Romantikko
Lajityypin edustaja makaa sohvalla tai lattialla halaillen tyynyä ja kuola leuassa valuen. Hänen silmänsä kiiltelevät kuin valtavat posliinilautaset ja posket punottavat tuhottoman paljon. Hän vääntelehtii tyynyjä halaillen tai matonreunaa rullaillen. Turhautuessaan romantikko saattaa nakella äsken niin rakasta tyynyään tai mukiloida sitä brutaalein ottein. Tämä yleensä käy jos elokuvan pari ei saakaan toisiaan. Jos elokuva taas päättyy ällöromanttisesti niinkuin romantikko toivoo, on tiedossa tuntikaupalla elokuvasta jauhamista pinkillä lisämausteella jota sovelletaan romantikkoon itseensä. Tyyliin:
"Bella ja Eetvartti sopivat niin hyvin toisilleen, eikö vain? Se oli niin suloinen leffa! Minäkin muutan sateiseen pikkukaupunkiin ja paljastin kaulani vampyyrille ja me menemme naimisiin!"
Käyttöohjeet:
Näytä Romantikolle Dracula-leffa, niin johan loppuvat romanttiset puheet vampyyreista. Muussa tapauksessa, tuki suu vaikkapa kengänpohjalla.
3. Kyynikko
Lajityypin edustaja istuu yleensä ryhti armeijamaisen suorassa silmät nauliutuneena elokuvaan. Hänen katseensa on useimmiten halveksuva ja suupieli nykii huvittavien epäkohtien vaikutuksesta. Kyynikko pitää kaikkia elokuvia Hollywood-moskana, ja kaikki on hänen mielestään niin epärealistista, että se on naurettavaa. Yleistä kyynikon suusta:
"Hah. Ihan kuin oikeassa elämässä toi ois mahollista."
"Voi ihan oksettaa tommonen romantiikka! Oikeassa elämässä sovittas jo avioeropapereita"
"Ompas. Hauskaa. Meen koneelle."
Käyttöohjeet:
Kyynikon täytyy rakastua että hän luopuu kyynikkomaisuudestaan. Hommaa kyynikolle kumppani, mutta koska kukaan ei huoli kyynikkoa, tyydy suun tukkimiseen vaikkapa kaukosäätimellä.
4. "Katson mitä vain jos siinä on hyvännäköinen mies!" - dorka
Lajityypin edustaja ottaa hieman mallia romantikosta, hän saattaa elokuvan ajan painsikella hellyyttävästi tyynyn kanssa. Yleensä näitä kahta erottaa se, että "Katson mitä vain jos siinä on hyvännäköinen mies!" - dorka on hiukan realistisempi, mutta myös paljon pervompi.
Dorka suostuu katsomaan elokuvan kun kuulee näyttelijän nimen. Hän bongailee innokkaansa uusia herkkuperseitä koko leffan ajan. Hän osoittelee miehen ruumiinosia ja kikattelee tai hohottelee kanssakatselijoilleen, jotka eivät yleensä ole yhtä kiinnostuneita pääosanesittäjän perseestä.
Käyttöohjeet: Ota vanha ja ultravanhoillinen ukkisi tai mummisi katsomaan elokuvaa. Jos dorka vielä tämän jälkeenkin kehtaa osoitella miesten perseitä ja rintalihaksia, tukkikaa suu vaikkapa vessapaperilla.
Muistakaa pysyä kanavalla! Elokuvankatselijoita Part 2 ilmestynee piakkoin! Nyt Blue-Ray ja DVD!
Vau, kyllä keksin tuon seikan aivan itse, mutta näsäviisastelijat, se ei ollut pointti.
Pointti on, että viime aikoina olen huomannut elokuvia katsellessani edustavani erittäin ärsyttävää elokuvankatselijakategoriaa. Siinä tajusin senkin, että useampi kaverini edusti stereotyyppistä elokuvankatselijatyyppiä.
Joten tiedossa pinjamaista analyysia!
1. "Mä oon lukenu tän kirjan" - marmattaja
Lajityypin edustaja röhnöttää sohvalla hieman nokka pystyssä ja sieraimet levällään valmiina haistamaan jokaisen väärän pikkuyksityiskohdan elokuvassa, joka ei mene pilkulleen samalla lailla kuin tarinan kirjassa. Tyypillisiä lausahduksia ovat:
"Tätä ei kyl ollu kirjassa!"
"Toi meni niin eri lailla kun Kikka Kirjailija asian kirjoitti!"
"Kirja on parempi, siinä oli niin erilainen tunnelma tässä kohtaa!"
"Mutta eii, kirjassa se päähenkilö tappo itsensä jo nyt! Ja ei se ollu spoileri, olisitte lukenu kirjan ni tietäsitte että lopussa kaikki kuolee!"
Tämä elokuvankatselija yleensä aiheuttaa lopuille katselijoille pelkkää päänvaivaa ja harmaita hiuksia. Hän myös yleensä spoilaa tuhottomasti, huomauttelee kaikesta ja pilaa tunnelman mukahauskalla piikittelyllä elokuvan käsikirjoittajalle.
Käyttöohjeet:
Polta kaikki marmattajan kirjat ja kirjastokortit. Mutta koska useimmiten marmattaja suojelee näitä vaikka henkensä uhalla, tuki marmattajan suu vaikka puhelinluettelolla.
2. Romantikko
Lajityypin edustaja makaa sohvalla tai lattialla halaillen tyynyä ja kuola leuassa valuen. Hänen silmänsä kiiltelevät kuin valtavat posliinilautaset ja posket punottavat tuhottoman paljon. Hän vääntelehtii tyynyjä halaillen tai matonreunaa rullaillen. Turhautuessaan romantikko saattaa nakella äsken niin rakasta tyynyään tai mukiloida sitä brutaalein ottein. Tämä yleensä käy jos elokuvan pari ei saakaan toisiaan. Jos elokuva taas päättyy ällöromanttisesti niinkuin romantikko toivoo, on tiedossa tuntikaupalla elokuvasta jauhamista pinkillä lisämausteella jota sovelletaan romantikkoon itseensä. Tyyliin:
"Bella ja Eetvartti sopivat niin hyvin toisilleen, eikö vain? Se oli niin suloinen leffa! Minäkin muutan sateiseen pikkukaupunkiin ja paljastin kaulani vampyyrille ja me menemme naimisiin!"
Käyttöohjeet:
Näytä Romantikolle Dracula-leffa, niin johan loppuvat romanttiset puheet vampyyreista. Muussa tapauksessa, tuki suu vaikkapa kengänpohjalla.
3. Kyynikko
Lajityypin edustaja istuu yleensä ryhti armeijamaisen suorassa silmät nauliutuneena elokuvaan. Hänen katseensa on useimmiten halveksuva ja suupieli nykii huvittavien epäkohtien vaikutuksesta. Kyynikko pitää kaikkia elokuvia Hollywood-moskana, ja kaikki on hänen mielestään niin epärealistista, että se on naurettavaa. Yleistä kyynikon suusta:
"Hah. Ihan kuin oikeassa elämässä toi ois mahollista."
"Voi ihan oksettaa tommonen romantiikka! Oikeassa elämässä sovittas jo avioeropapereita"
"Ompas. Hauskaa. Meen koneelle."
Käyttöohjeet:
Kyynikon täytyy rakastua että hän luopuu kyynikkomaisuudestaan. Hommaa kyynikolle kumppani, mutta koska kukaan ei huoli kyynikkoa, tyydy suun tukkimiseen vaikkapa kaukosäätimellä.
4. "Katson mitä vain jos siinä on hyvännäköinen mies!" - dorka
Lajityypin edustaja ottaa hieman mallia romantikosta, hän saattaa elokuvan ajan painsikella hellyyttävästi tyynyn kanssa. Yleensä näitä kahta erottaa se, että "Katson mitä vain jos siinä on hyvännäköinen mies!" - dorka on hiukan realistisempi, mutta myös paljon pervompi.
Dorka suostuu katsomaan elokuvan kun kuulee näyttelijän nimen. Hän bongailee innokkaansa uusia herkkuperseitä koko leffan ajan. Hän osoittelee miehen ruumiinosia ja kikattelee tai hohottelee kanssakatselijoilleen, jotka eivät yleensä ole yhtä kiinnostuneita pääosanesittäjän perseestä.
Käyttöohjeet: Ota vanha ja ultravanhoillinen ukkisi tai mummisi katsomaan elokuvaa. Jos dorka vielä tämän jälkeenkin kehtaa osoitella miesten perseitä ja rintalihaksia, tukkikaa suu vaikkapa vessapaperilla.
Muistakaa pysyä kanavalla! Elokuvankatselijoita Part 2 ilmestynee piakkoin! Nyt Blue-Ray ja DVD!
lauantai 9. kesäkuuta 2012
No one's gonna take me alive
10. joulukuuta
MUSE! Coldplayn ohella jumalainen muusani.
Joulukuun 10.päivä Helsingin Hartwall-areenalla.
Sweet Jeesus hankkikaa minulle liput.
perjantai 8. kesäkuuta 2012
(Oodi Kielelle)
Mikä mukava yllätys onkaan, kun törmää kaupungilla tuttuun ja alkaa noin vain vaihtaa kuulumisia. Pidän siitä, pidän keskustelusta.
Ihminen rakastaa puhua itsestään, mutta myös oikeastaan kaikesta ympärillä olevasta. Puhuminen onkin oikeastaan asia, jota en vaihtaisi pois. Kyllä katse ja elekieli kertovat, mutta pystytkö ikinä sanomaan asioita samalla lailla kun sanakoukeroin, vahvistamalla ja heikentämällä sanojen merkitystä äänenpainolla, leikittelemällä lauseenpätkillä?
Kyllä Suomen kieli on mahtava. Kielet yleensä. Englanti on kansainvälinen yhteydenpitoväline ja kaikkialla tunnettu. Ranska kuulostaa aina yhtä seksikkäältä. Saksa on jumalainen kieli, se kuulostaa siltä kun syljettäisi koko ajan puhuessa keskustelukumppanin päälle vihaisena. Tekisi mieli välillä alkaa opiskella sitä uudestaan, ihan omaksi huviksi. Kieli värittää persoonaa, ja minusta olisi ihastuttavaa olla saksaa taitava human beeing.
Mutta ah. Suomen kieli! Hurraa Snellman ja muut nationalistit silloin muinoin! Vaikka Ruotsia kunnioitankin, olen mahtavan iloinen asiasta, että kirjoitan tähän Suomea.
HYVÄ SUOMI JA HANKALAT SIJAMUOTOMME, REKTIOMME JA TAIVUTUSPÄÄTTEEMME!
Olen kuullut että Suomen kieli on vaikea oppia. Uskon sen, hirttäisin itseni korvasta kattolamppuun jollei minulla tulisi kielipäällä kaikki muodot ja pilkut oikein (MELKEIN OIKEIN. Nyt kielipoliisinatsit, älkää alkako käydä tekstiäni läpi kuin äidinkielenopettajat. En minä sitä pilkkua AINA okein laita, okei, pilkunviilaajat?)
Mutta tämän pikkuriikkisen tekstinpätkän pointti oli että go kieli, go suomen kieli! Vaikka näissä sepustuksissani tykkään sotkea suomen kieleen ruotsia ja englantia, on mamma suomi minulle silti rakkain. Siksi yritän kirjoittaa siistillä kirjakielellä. Internet alkaa jo oksentaa kaikista sössötyksistä jossa käytetään puhekieltä ja slangia, että päätin tehdä hyvinkin ärsyttävän poikkeuksen blogia perustaessani ja kirjoittaa muodoin "Minä ja sinä" enkä "mä ja sä".
(Okei, tämä siisti Suomen kieli vähän rakoilee niissä paikoissa missä otan valtiudet ja luvat keksiä omia sanoja ja kiroilen. Mutta skipatkaa ne kohdat, olen kuitenkin vain lukiolainen enkä Suomen kielen professori.)
Ja niin. Vaikka kieliopillista korjausta kannatankin, klikkasin äsken "Tarkista oikeinkirjoitus" ensimmäistä kertaa ikinä. Toiminto merkkasi yli puolet tekstistäni. Hei dorka, mitä vikaa muka on "sössötys"-sanassa?
Iloiten siis laulakaa, kun oodi rakkaalle Suomen kielellemme soi.
(Tiedän että itsenäisyyspäivä meni jo, mutta enkö saisi intoilla asiasta keskellä kesää? Jos lapsen ei tee mieli karkkeja juuri karkkipäivänä, mutta kaksi päivää myöhemmin, ettekö muka antaisi karkit silloin?)
(Toki voi tehdä niin kuin itse tekisin ja syödä lapsen karkit itse! Muhahahaaaa!)
(Tykkään tosi paljon sulkeista.)
(Moikka!)
(Ja mainostakaa kiltit blogiani? Otan asian ensimmäistä kertaa esille, mutta oikeasti kaipaan lukijoita. Maailmanvalloitus ei onnistu seitsemällä lukijalla, vaikka iso Amen teille edelläkävijät! Kun blogistani tulee Angry Birdsin veroinen menestyspommi, olette olleet innovaation edelläkävijöitä! Congratulations! Nyt hushus ja painukaa kertomaan kamuillenne superhypercoolista blogista!)
Ihminen rakastaa puhua itsestään, mutta myös oikeastaan kaikesta ympärillä olevasta. Puhuminen onkin oikeastaan asia, jota en vaihtaisi pois. Kyllä katse ja elekieli kertovat, mutta pystytkö ikinä sanomaan asioita samalla lailla kun sanakoukeroin, vahvistamalla ja heikentämällä sanojen merkitystä äänenpainolla, leikittelemällä lauseenpätkillä?
Kyllä Suomen kieli on mahtava. Kielet yleensä. Englanti on kansainvälinen yhteydenpitoväline ja kaikkialla tunnettu. Ranska kuulostaa aina yhtä seksikkäältä. Saksa on jumalainen kieli, se kuulostaa siltä kun syljettäisi koko ajan puhuessa keskustelukumppanin päälle vihaisena. Tekisi mieli välillä alkaa opiskella sitä uudestaan, ihan omaksi huviksi. Kieli värittää persoonaa, ja minusta olisi ihastuttavaa olla saksaa taitava human beeing.
Mutta ah. Suomen kieli! Hurraa Snellman ja muut nationalistit silloin muinoin! Vaikka Ruotsia kunnioitankin, olen mahtavan iloinen asiasta, että kirjoitan tähän Suomea.
HYVÄ SUOMI JA HANKALAT SIJAMUOTOMME, REKTIOMME JA TAIVUTUSPÄÄTTEEMME!
Olen kuullut että Suomen kieli on vaikea oppia. Uskon sen, hirttäisin itseni korvasta kattolamppuun jollei minulla tulisi kielipäällä kaikki muodot ja pilkut oikein (MELKEIN OIKEIN. Nyt kielipoliisinatsit, älkää alkako käydä tekstiäni läpi kuin äidinkielenopettajat. En minä sitä pilkkua AINA okein laita, okei, pilkunviilaajat?)
Mutta tämän pikkuriikkisen tekstinpätkän pointti oli että go kieli, go suomen kieli! Vaikka näissä sepustuksissani tykkään sotkea suomen kieleen ruotsia ja englantia, on mamma suomi minulle silti rakkain. Siksi yritän kirjoittaa siistillä kirjakielellä. Internet alkaa jo oksentaa kaikista sössötyksistä jossa käytetään puhekieltä ja slangia, että päätin tehdä hyvinkin ärsyttävän poikkeuksen blogia perustaessani ja kirjoittaa muodoin "Minä ja sinä" enkä "mä ja sä".
(Okei, tämä siisti Suomen kieli vähän rakoilee niissä paikoissa missä otan valtiudet ja luvat keksiä omia sanoja ja kiroilen. Mutta skipatkaa ne kohdat, olen kuitenkin vain lukiolainen enkä Suomen kielen professori.)
Ja niin. Vaikka kieliopillista korjausta kannatankin, klikkasin äsken "Tarkista oikeinkirjoitus" ensimmäistä kertaa ikinä. Toiminto merkkasi yli puolet tekstistäni. Hei dorka, mitä vikaa muka on "sössötys"-sanassa?
Iloiten siis laulakaa, kun oodi rakkaalle Suomen kielellemme soi.
(Tiedän että itsenäisyyspäivä meni jo, mutta enkö saisi intoilla asiasta keskellä kesää? Jos lapsen ei tee mieli karkkeja juuri karkkipäivänä, mutta kaksi päivää myöhemmin, ettekö muka antaisi karkit silloin?)
(Toki voi tehdä niin kuin itse tekisin ja syödä lapsen karkit itse! Muhahahaaaa!)
(Tykkään tosi paljon sulkeista.)
(Moikka!)
(Ja mainostakaa kiltit blogiani? Otan asian ensimmäistä kertaa esille, mutta oikeasti kaipaan lukijoita. Maailmanvalloitus ei onnistu seitsemällä lukijalla, vaikka iso Amen teille edelläkävijät! Kun blogistani tulee Angry Birdsin veroinen menestyspommi, olette olleet innovaation edelläkävijöitä! Congratulations! Nyt hushus ja painukaa kertomaan kamuillenne superhypercoolista blogista!)
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Kärsi, oi kärsi eteen kauneuden!
Olin tänään äitin ja siskon kanssa Karismassa. Etsiskelin juoksusortseja, sillä täyspitkissä puuvillaisissa mustissa verkkareissa on hieman ahdistavan kuuma juosta kesällä. Olin menossa ostamaan korallinvärisiä sortseja Stadiumista, ja nyköisin äitiä hihasta. Äiti sanoi:
"Okei, nähään sit Subin eessä?"
No. Minä menin, ostin sortsit ja menin venailemaan todella epäcoolisti yksikseni Subwayn eteen. Odotin ehkä kaksikymmentä minuuttia, kunnes alkoi pänniä toden teolla. Tein kuten jokainen itsenäinen nuori nainen tilanteessa tekee.
Soitin äidille.
"ÄITIII! MISSÄ TE OOTTE?!"
Äitini selitti hätäisesti jotain apteekista ja että minun piti odottaa siinä.
Suljin puhelimen todella tuohtuneena ja jatkoin keskellä käytävää kököttämistä. Sitten näin kiharan hisupehkon ohittavan itseni ja meinasin alkaa kiljua kuin pieni porsas.
IIK! ILPO KAIKKONEN!
Mutta hienon hetkeni katkaisi äiti joka tuli pahaenteisesti nurkan takaa ja nappasi minua kädestä kiinni.
"Äiti? Mihin me mennää?"
Äiti tuijotti kiinteästi eteensä raahatessaan minua läpi Karisman.
"Tuol oli Ilpo Kaikkonen..." jatkoin mutta äiti vain jatkoi harpomistaan. Siskoni kipitti perässä.
Pian saavutimme apteekin, josta äitini puhui. Äiti työnsi minut kauppaan sisään ja osoitti minua blondille myyjälle.
"Tämä se on. Mitäs sanot?"
Myyjä tuli ahdistavan lähelle ja alkoi tutkailla kasvojani.
"Hmm. Kyllä näille jotain on tehtävissä."
Aloin panikoida, sillä nyt myyjä tarttui minua käsivarresta ja alkoi taluttaa myymälän perälle.
"Rentoudu. Se sattuu kyllä, mutta siihen tottuu."
Aloin kiljua mielessäni. Mihin hittoon minua vietiin? Sattuu? Jotain tehtävissä?
"Noniin. Tuonne perälle." Myyjä työnsi minut pienestä ovesta sisään ahtaaseen huoneeseen, jossa oli hammaslääkärintuolia muistuttava hökötys ja paljon erilaisia laitteita.
Mieleeni tuli kaikki mahdolliset vaihtoehdot.
MINULTA VEDETÄÄN HAMPAAT IRTI.
MINULTA VEDETÄÄN RAAJAT IRTI.
MINULTA POISTETAAN ELIN.
"Käy siihen tuolille makaamaa"
MINUT MYYDÄÄN ORJAKSI.
MINUT RAISKATAAN.
MINUT LEIKATAAN.
MINULLE LAITETAAN BOTOXIA.
MINULLE LAITETAAN SILIKONIRINNAT.
MINÄ...
"Onksulta ennen nypitty kulmakarvoja?"
Koin tänään siis äärimmäisen kivuliaan toimenpiteen, kulmakarvojen nyppimisen. Ne nypittiin siististi apteekin kosmetologilla, mutta pikku vinkkinä teille tuleville äideille:
KERTOKAA etukäteen mitä tyttärelle tullaan tekemään kun raahatte hänet hämärään luolaan (apteekkiin), koska muuten hän saattaa luulla kyseessä olevan mafiaoson rosvoluola jossa tehdään frankestain-kokeiluja (ihohoitoja ja kulmakarvojen siistimistä) hyväuskoisille teinitytöille.
Ei minulla muuta.
"Okei, nähään sit Subin eessä?"
No. Minä menin, ostin sortsit ja menin venailemaan todella epäcoolisti yksikseni Subwayn eteen. Odotin ehkä kaksikymmentä minuuttia, kunnes alkoi pänniä toden teolla. Tein kuten jokainen itsenäinen nuori nainen tilanteessa tekee.
Soitin äidille.
"ÄITIII! MISSÄ TE OOTTE?!"
Äitini selitti hätäisesti jotain apteekista ja että minun piti odottaa siinä.
Suljin puhelimen todella tuohtuneena ja jatkoin keskellä käytävää kököttämistä. Sitten näin kiharan hisupehkon ohittavan itseni ja meinasin alkaa kiljua kuin pieni porsas.
IIK! ILPO KAIKKONEN!
Mutta hienon hetkeni katkaisi äiti joka tuli pahaenteisesti nurkan takaa ja nappasi minua kädestä kiinni.
"Äiti? Mihin me mennää?"
Äiti tuijotti kiinteästi eteensä raahatessaan minua läpi Karisman.
"Tuol oli Ilpo Kaikkonen..." jatkoin mutta äiti vain jatkoi harpomistaan. Siskoni kipitti perässä.
Pian saavutimme apteekin, josta äitini puhui. Äiti työnsi minut kauppaan sisään ja osoitti minua blondille myyjälle.
"Tämä se on. Mitäs sanot?"
Myyjä tuli ahdistavan lähelle ja alkoi tutkailla kasvojani.
"Hmm. Kyllä näille jotain on tehtävissä."
Aloin panikoida, sillä nyt myyjä tarttui minua käsivarresta ja alkoi taluttaa myymälän perälle.
"Rentoudu. Se sattuu kyllä, mutta siihen tottuu."
Aloin kiljua mielessäni. Mihin hittoon minua vietiin? Sattuu? Jotain tehtävissä?
"Noniin. Tuonne perälle." Myyjä työnsi minut pienestä ovesta sisään ahtaaseen huoneeseen, jossa oli hammaslääkärintuolia muistuttava hökötys ja paljon erilaisia laitteita.
Mieleeni tuli kaikki mahdolliset vaihtoehdot.
MINULTA VEDETÄÄN HAMPAAT IRTI.
MINULTA VEDETÄÄN RAAJAT IRTI.
MINULTA POISTETAAN ELIN.
"Käy siihen tuolille makaamaa"
MINUT MYYDÄÄN ORJAKSI.
MINUT RAISKATAAN.
MINUT LEIKATAAN.
MINULLE LAITETAAN BOTOXIA.
MINULLE LAITETAAN SILIKONIRINNAT.
MINÄ...
"Onksulta ennen nypitty kulmakarvoja?"
Koin tänään siis äärimmäisen kivuliaan toimenpiteen, kulmakarvojen nyppimisen. Ne nypittiin siististi apteekin kosmetologilla, mutta pikku vinkkinä teille tuleville äideille:
KERTOKAA etukäteen mitä tyttärelle tullaan tekemään kun raahatte hänet hämärään luolaan (apteekkiin), koska muuten hän saattaa luulla kyseessä olevan mafiaoson rosvoluola jossa tehdään frankestain-kokeiluja (ihohoitoja ja kulmakarvojen siistimistä) hyväuskoisille teinitytöille.
Ei minulla muuta.
perjantai 1. kesäkuuta 2012
Mitä kaikkea tapahtuikaan ekana lukiovuonna
MINÄ...
...leikkasin tukkaa.
(Tästä alkoi yhä jatkuva "TAHDON MUUTTUA JA MUUTTAA MAAILMAA!"-vuoteni)
(Tästä alkoi yhä jatkuva "TAHDON MUUTTUA JA MUUTTAA MAAILMAA!"-vuoteni)
...kävin eräjormailemassa jollain hemmetin suolla (en tiedä mistä suosta on kyse, nukuin bussimatkan sinne. Enkä tiedä tosiaankaan miten jouduin kyseiselle kurssille kuvaamaan jotain opossumeja aamuvarhain.) (Kurssi oli siis jokin digiluontokuvaus.)
...leikkasin lisää.
...tutustuin pähkähulluihin.
...leikkasin vielä vähän.
...rakastuin Coldplayhin. (Ja Chris Martiniin!)
...jatkoin ystävyyttäni Matami Mimmin kanssa, vaikka harvoin nähdäänkin.
(Matami Call Me Maybe!)
(Matami Call Me Maybe!)
...vaihdoin sukupuolta!
(En nyt ihan. Innostuin kuitenkin hirveän paljon tästä sukupuolten välisestä tasa-arvosta, tai siis ideasta. Aloin ajaa ideaa mitä hassuimmilla keinoin, mm. pukeutumalla mieheksi.)
(En nyt ihan. Innostuin kuitenkin hirveän paljon tästä sukupuolten välisestä tasa-arvosta, tai siis ideasta. Aloin ajaa ideaa mitä hassuimmilla keinoin, mm. pukeutumalla mieheksi.)
...jatkoin myös ystävyyttä Linssiluteen kanssa.
...tutstuin myös entistä paremmin Hannah Montanan kanssa.
...rikoin kaikkia normejani vastaan ja ostin kevätjuhliin pikkumusta-tyyppisen mekon joka on päälläni makkarankuori.
(Menin siis etsimään hippimekkoa, jotain mukavan kaapumaista ja liehuvaa, mutta läpällä kokeilin tätä ja rakastuin. Nimesin mekon kuitenkin lutkamekoksi ja kielsin itseäni ostamasta mitään niin epä-minua.
Kuitenkin sen jälkeen kun katselin hippimekkoja, ne eivät herättäneet minussa enää mitään tunteita. Tajusin lutkan vieneen sydämeni, sillä vain se sai pumppuni pamppailemaan (kuinka kaunis vertaus, i know)
Ja mitä koko vuodelta jäi käteen?
Kadun tukanleikkuuta ja olen päätä pahkaa kasvattamassa jouhia takaisin.
Koulun, siis opiskelun osalta meni todella hyvin. Pelkäsin, että lukiossa keskiarvo tippuu, mutta itse asiassa se nousi.
Angstin huisin paljon, mutta onneksi ne ajat ovat nyt ohi. (Toivon niin)
Muutamia, uusia tuttavuuksia, joista olen iloinen.
Erittäin mahtavia hetkiä elämässä, kaiken kaikkiaan.
Juteltiin eilen kaverin kanssa juuri että miten lukio onkaan meitä muuttanut. Meistä on tullut siveellisiä, sivistyneitä, herkkiä, kriittisiä, kompromissiin mukautuvia ja yhteistyöhaluisia, kypsiä ihmisiä.
Ja PHAH.
Natsipoli is driving me crazy.
Waiting for the next year....
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)