Tuo perhejuhla aiheuttaa kuristavaa ja puristavaa tunnetta rintalastassa. Kuin jokin olisi pakahtumassa, kuolemassa, tukehtumassa.
Minä en pidä joulusta. Ja olen hyvin itsekäs siinä suhteessa, että olen kyllä antanut lähipiirini ymmärtää ettei minua saa hempeäksi luukuttamalla Petteri Punakuonoa. Perhejuhla ei aiheuta mitään muuta kuin karmivaa ahdistusta. Koska se tekaistu läheisyys, mitä ei muulloin ole...
Noh. Se on aika järkyttävää.
Herkuista notkuvat pitopöydät. Hymyt ja naurut, lahjat jotka on kääritty kiiltäviin papereihin.
Ja silti mietin, kuinka moni oikeasti tarkoittaa, toivottaa sitä rakkautta, joka mukamas on kääritty lahjapaperiin.
Jouluna minulle tulee tunne, että tahtoisin karkottaa kaikki mahdollisimman kauas itsestäni. Ihan vain siksi, että läheisyys tuntuu pakotetulta näin joulun alla. Muistelu, hempeys ja rakkaus, ne ikään kuin KUULUVAT jouluun, ja tottakai erilaisen lapsen pitää vastustaa kaikkea normaalia ja perinteistä.
Miksen voisi julistaa rakkauttani minä tahansa muuna päivänä vuodessa ja toivoa hyvää koko maailmalle? Miksi juuri jouluna, joka on nykyään enemmän kaupallinen paskakasa kuin rakkauden julistus.
Yököttää se lahjojen jakaminen, niiden metsästys ja joulustressi, kun hyvin harva kuitenkin haluaa toiselle ostaa lahjoja. Mitä sille äitille nyt...eäh, entä se serkku...suklaata jos sitä vaikka.
Onko siinä konvehtirasiassa sitten tiivistetty sinun suuri RAKKAUTESI tätä henkilöä kohtaan? "Hyvää joulua rakas! En keksinyt muutakaan niin lihohan sitten oikein kunnolla ja mussuta suklaata!"
Fuck you.
Mitä jos tänä jouluna tekisit kaiken toisin? Liity mukaani antijouluun, jossa haistatetaan paskat joulun tähdelle ja bling bling tilpehöörille ja rakkaudelle! Syödään kaurapuuroa ja murjotetaan koko päivä kuunnellen musiikkia, jolla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa. Ei tunnusteta rakkautta yhtään kellekään, koska luonnollisestihan vihaamme kaikkia ja kaikkea. Keskari pystyssä aattoiltaa kohti!
Joulua kaikille ;)
