sunnuntai 27. tammikuuta 2013
torstai 24. tammikuuta 2013
Maailman Parhaiten ja Huolellisimmin täytetty Haaste
Haasteen säännöt
-Kerro 11 faktaa itsestäsi
-Vastaa haastajan 10 kysymykseen
- Keksi 10 uutta kysymystä
- Haasta 5 bloggaajaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
Kiitos Laura! Jos vaihteeksi olisin ahkera, ja tekisin tällaisen haasteen...ihan kunnolla.
Faktavyöry tulossa. Sateenvarjot esiin ja kilvet ja panssarit!
Fakta 1
Olen pakkomielteisen kiinnostunut Sigmund Freudista ja Freudin kehittälämästä psykoanalyysista. Joidenkin mielestä Freud korostaa liikaa seksuaalisuutta, mutta omasta mielestäni juuri seksuaalisuuden ylikorostuminen on tässä teoriassa kaikista mahtavinta!
Fakta 2
Tykkään näytellä.
Fakta 3
Olen sairaalloisen kilpailuhenkinen ja perfektionisti. Tuo täydellisyydentavoittelu haittaa aika paljon jo sosiaalisia suhteita koulussa, kun olen aikamoinen törppö ryhmätöissä. Ensinnäkin, ryhmätyöt ovat muutenkin sieltä aasin pepusta. Jos ryhmässä on yksikään, jota aihe ei voi vähempää kiinnostaa, tai joka ei osaa, tai joka ei OSAA niin ryhmätyön tekeminen on yhtä tuskaa. Haluaisin aina tehdä kaiken itse, koska muut tekevät asiat päin pyllyä. Kiehun raivosta kun joudun kuuntelemaan Power Point-esityksiä, jossa luetaan asiat suoraan diasta, ja tieto ei ole tarttunut päähän sitten missään vaiheessa. Vihaan varsinkin jos semmoista tapahtuu omassa ryhmässäni. Hyvä Luoja, se tieto pitää SISÄISTÄÄ, ei luetella kuin jotain vesihiisisihisihississä-lorua! Ja kuulkaa dorkat, "niinku" ja "silleen" EIVÄT ole omin sanoin kertomista!!!
Tosiasiassa pitäisi ajatella, että hyi Pinja mitä ajatuksia. Ryhmäläiset tekevät parhaansa, ja puhut nyt ihan hiton itsekkäästi, aivan kuin itse tekisit kaiken paremmin kuin muut.
AARGH. MUTTA KUN MINÄ TEEN PAREMMIN JA KUKAAN MUU EI ANNA 100 PROSENTTIA ITSESTÄÄN!!!!
Ei nyt vaan. Vitsi vitsi. Jos nyt joku enää uskoo.
Fakta 4
Minulla ööö....niin kuin näkyy...saattaa....olla persoonassa jotain häikkää. Kaksijakoinen persoona tai jotain.
Fakta 5
Olen hiton itsekäs ihminen. Enkä häpeä myöntää sitä. Vaikka olisi kivaa olla enemmän neitsyt Maria ja äiti Teresa-tyyppiä. Tällä persoonalla ei ole kovin paljon kavereita (ainakaan enää kauaa)
Fakta 6
Minulla on taipumusta itseni häpäisyyn julkisella paikalla. Ja itseironian ja sarkasmin viljelyyn. Korjaan sadon yleensä säännöllisesti, ja tulos on sössöjä sutkautuksia ja karmaisevan mauttomia web-kamerakuvia.
Fakta 7
Fanitan salaa kaapissani purkkapoppigirlpowerlauletaanex-poikaystävätsuolle -biisejä.
Hirveää, tiedän, mutta minkä ihminen pakkomielteilleen voi. Ja kyllä tästä jotain outoa tunnelatausta saa, kun kuuntelee ja suunnittelee kostoa aina ties kelle ikävälle ihmiselle.
Fakta 8
Kirjoitan ylioppilaskirjoituksissa mitä todennäköisimmin äidinkielen, englannin, ruotsin, psykologian ja historian. (UUUUUU, KIINNOSTUKSEN KIVIVYÖRY!)
Fakta 9
Fanitan Scarlet Johanssoni ja Katy Perryn kroppia. Tahdon samanlaisen.
Nyt tekisi mieli sanoa jotain tosi epäsopivaa, mutta sen jälkeen leimaisitte minut rekkalesboksi, joten pidän suuni kiinni, ja sanon vain, että aikas kiva kroppa.
Fakta 10
Olen yllättävän rääväsuinen joskus livenäkin. Puollan kantaa, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Ja tabuja tulee vähentää. PUHUMALLA NIISTÄ! Eihän siitä tule mitään, että nykyajan tytöt häpeävät itseään, eivätkä uskalla sanoa "menkat", "tissit" tai "masturboida". Jotkut siveyden sipulikaverini epäröivät sanoa....u know. Se paha sana. S - E - K - S - I. Strippari. Penis.
Okei, osasyynä siihen että viljelen epäsiveellisiä sanoja jo ihan liikaa on, että tahdon hiukan provosoida.
Fakta 11
Tahtoisin joskus elämässäni hypätä laskuvarjohypyn lentokoneesta. Ja hankkia napakorun. (Sitä ennen sen sixpackin!) Ja pienen tatuoinnin olkapäähän. Ja tehdä muutakin "extremeä".
Huhhuh. Eihän näitä jaksa erkkikään. Sitten Lauran ihaniin kysymyksiin.
1. Lempihedelmäsi, miksi?
Voi hellanlettas miten söpö kysymys. Kyl mie sanon omena. Kropanmuotokin puoltaa.
2. Oletko pessimisti vai optimisti?
Truuly optimisti.
3. Kuvaile tämänhetkistä elämääsi kolmella sanalla.
Mur. Mau. Röh.
4. Haluaisitko vaihtaa elämääsi jonkun kanssa? Jos kyllä, niin kenen?
Naapurin koiran kanssa. Sillä vaikuttaa olevan niin kivaa aina käydä meidän puolella aitaa kakkimassa.
5. Onko sinulla jotakin luottovaatetta tai asua, joka pelastaa kiireisen tai huonon aamun?
No alusvaatteet on aina aika jees pelastus kiireisenä päivänä.
6. Jos sinua pyydettäisiin mukaan Iholla-sarjaan, lähtisitkö?
Toki. Itsensäpaljastaminen ja finnien puristelu kameran edessä kuulostaa hulvattomalta!
7. Onko Suomi mielestäsi tasa-arvoinen maa?
Ei. Miestrippareita taitaa olla tässä syrjäytyvässä maassa olla liian vähän. Liian naisvaltainen ala. Tasa-arvoa pliis.
8. Miksi viimeksi itkit?
Äsken kun tajusin, miten paljon miestripparin tilaaminen maksaa.
9. Mikä on mielestäsi paras tapa viettää rentoa koti-iltaa?
Röhnöttää sängyssä yöpusakka päällä Cosmopolitania ja muita maailmankirjallisuudenklassikkoja lukien.
10. Mikä on hulluinta/pelottavinta/hurjinta mitä olet ikinä tehnyt?
Tämä haaste. Hurjistuttaa niin.
Jos joku huomasi, niin mielenkiintoni haastetta kohtaan lopsahti. Joten haastan seuraavat lahjakkaat bloggaajat!
Mursu blogista Lahnan elämää
Lissu Tissivyö blogista Kuinka teipata jenkkakahvat tisseiksi
Kiimainen Pupu blogista Irstaan pupun populaatio
Möhköfantti blogista Getting Giant - läskiksi 50 päivässä
Plinsessa blogista Bling my life soo fäbölös
Kysymykset jätän ihanien bloggaajien keksittäviksi. :)
-Kerro 11 faktaa itsestäsi
-Vastaa haastajan 10 kysymykseen
- Keksi 10 uutta kysymystä
- Haasta 5 bloggaajaa
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät
Kiitos Laura! Jos vaihteeksi olisin ahkera, ja tekisin tällaisen haasteen...ihan kunnolla.
Faktavyöry tulossa. Sateenvarjot esiin ja kilvet ja panssarit!
Fakta 1
Olen pakkomielteisen kiinnostunut Sigmund Freudista ja Freudin kehittälämästä psykoanalyysista. Joidenkin mielestä Freud korostaa liikaa seksuaalisuutta, mutta omasta mielestäni juuri seksuaalisuuden ylikorostuminen on tässä teoriassa kaikista mahtavinta!
Fakta 2
Tykkään näytellä.
Fakta 3
Olen sairaalloisen kilpailuhenkinen ja perfektionisti. Tuo täydellisyydentavoittelu haittaa aika paljon jo sosiaalisia suhteita koulussa, kun olen aikamoinen törppö ryhmätöissä. Ensinnäkin, ryhmätyöt ovat muutenkin sieltä aasin pepusta. Jos ryhmässä on yksikään, jota aihe ei voi vähempää kiinnostaa, tai joka ei osaa, tai joka ei OSAA niin ryhmätyön tekeminen on yhtä tuskaa. Haluaisin aina tehdä kaiken itse, koska muut tekevät asiat päin pyllyä. Kiehun raivosta kun joudun kuuntelemaan Power Point-esityksiä, jossa luetaan asiat suoraan diasta, ja tieto ei ole tarttunut päähän sitten missään vaiheessa. Vihaan varsinkin jos semmoista tapahtuu omassa ryhmässäni. Hyvä Luoja, se tieto pitää SISÄISTÄÄ, ei luetella kuin jotain vesihiisisihisihississä-lorua! Ja kuulkaa dorkat, "niinku" ja "silleen" EIVÄT ole omin sanoin kertomista!!!
Tosiasiassa pitäisi ajatella, että hyi Pinja mitä ajatuksia. Ryhmäläiset tekevät parhaansa, ja puhut nyt ihan hiton itsekkäästi, aivan kuin itse tekisit kaiken paremmin kuin muut.
AARGH. MUTTA KUN MINÄ TEEN PAREMMIN JA KUKAAN MUU EI ANNA 100 PROSENTTIA ITSESTÄÄN!!!!
Ei nyt vaan. Vitsi vitsi. Jos nyt joku enää uskoo.
Fakta 4
Minulla ööö....niin kuin näkyy...saattaa....olla persoonassa jotain häikkää. Kaksijakoinen persoona tai jotain.
Fakta 5
Olen hiton itsekäs ihminen. Enkä häpeä myöntää sitä. Vaikka olisi kivaa olla enemmän neitsyt Maria ja äiti Teresa-tyyppiä. Tällä persoonalla ei ole kovin paljon kavereita (ainakaan enää kauaa)
OLEN KINGI!
Fakta 6
Minulla on taipumusta itseni häpäisyyn julkisella paikalla. Ja itseironian ja sarkasmin viljelyyn. Korjaan sadon yleensä säännöllisesti, ja tulos on sössöjä sutkautuksia ja karmaisevan mauttomia web-kamerakuvia.
Fakta 7
Fanitan salaa kaapissani purkkapoppigirlpowerlauletaanex-poikaystävätsuolle -biisejä.
Hirveää, tiedän, mutta minkä ihminen pakkomielteilleen voi. Ja kyllä tästä jotain outoa tunnelatausta saa, kun kuuntelee ja suunnittelee kostoa aina ties kelle ikävälle ihmiselle.
Fakta 8
Kirjoitan ylioppilaskirjoituksissa mitä todennäköisimmin äidinkielen, englannin, ruotsin, psykologian ja historian. (UUUUUU, KIINNOSTUKSEN KIVIVYÖRY!)
Fakta 9
Fanitan Scarlet Johanssoni ja Katy Perryn kroppia. Tahdon samanlaisen.
Fakta 10
Olen yllättävän rääväsuinen joskus livenäkin. Puollan kantaa, että asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä. Ja tabuja tulee vähentää. PUHUMALLA NIISTÄ! Eihän siitä tule mitään, että nykyajan tytöt häpeävät itseään, eivätkä uskalla sanoa "menkat", "tissit" tai "masturboida". Jotkut siveyden sipulikaverini epäröivät sanoa....u know. Se paha sana. S - E - K - S - I. Strippari. Penis.
Okei, osasyynä siihen että viljelen epäsiveellisiä sanoja jo ihan liikaa on, että tahdon hiukan provosoida.
Fakta 11
Tahtoisin joskus elämässäni hypätä laskuvarjohypyn lentokoneesta. Ja hankkia napakorun. (Sitä ennen sen sixpackin!) Ja pienen tatuoinnin olkapäähän. Ja tehdä muutakin "extremeä".
Huhhuh. Eihän näitä jaksa erkkikään. Sitten Lauran ihaniin kysymyksiin.
1. Lempihedelmäsi, miksi?
Voi hellanlettas miten söpö kysymys. Kyl mie sanon omena. Kropanmuotokin puoltaa.
2. Oletko pessimisti vai optimisti?
Truuly optimisti.
3. Kuvaile tämänhetkistä elämääsi kolmella sanalla.
Mur. Mau. Röh.
4. Haluaisitko vaihtaa elämääsi jonkun kanssa? Jos kyllä, niin kenen?
Naapurin koiran kanssa. Sillä vaikuttaa olevan niin kivaa aina käydä meidän puolella aitaa kakkimassa.
5. Onko sinulla jotakin luottovaatetta tai asua, joka pelastaa kiireisen tai huonon aamun?
No alusvaatteet on aina aika jees pelastus kiireisenä päivänä.
6. Jos sinua pyydettäisiin mukaan Iholla-sarjaan, lähtisitkö?
Toki. Itsensäpaljastaminen ja finnien puristelu kameran edessä kuulostaa hulvattomalta!
7. Onko Suomi mielestäsi tasa-arvoinen maa?
Ei. Miestrippareita taitaa olla tässä syrjäytyvässä maassa olla liian vähän. Liian naisvaltainen ala. Tasa-arvoa pliis.
8. Miksi viimeksi itkit?
Äsken kun tajusin, miten paljon miestripparin tilaaminen maksaa.
9. Mikä on mielestäsi paras tapa viettää rentoa koti-iltaa?
Röhnöttää sängyssä yöpusakka päällä Cosmopolitania ja muita maailmankirjallisuudenklassikkoja lukien.
10. Mikä on hulluinta/pelottavinta/hurjinta mitä olet ikinä tehnyt?
Tämä haaste. Hurjistuttaa niin.
Jos joku huomasi, niin mielenkiintoni haastetta kohtaan lopsahti. Joten haastan seuraavat lahjakkaat bloggaajat!
Mursu blogista Lahnan elämää
Lissu Tissivyö blogista Kuinka teipata jenkkakahvat tisseiksi
Kiimainen Pupu blogista Irstaan pupun populaatio
Möhköfantti blogista Getting Giant - läskiksi 50 päivässä
Plinsessa blogista Bling my life soo fäbölös
Kysymykset jätän ihanien bloggaajien keksittäviksi. :)
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Oh, sweet memories
Kirjoitan juuri psykologian tutkielmaa valemuistoista. Äärimmäisen mielenkiintoinen aihe, enkä edes viljele sarkasmia tällä kertaa!
Umpikieroa mieltäni kai kiehtoo se tosiasia, kuinka ihmismieli on heikko, jääräpäinen, joka pitää kiinni vääristä asioista, eikä suostu uskomaan oikeaa. Jos oikeaa asiaa ylipäänsä on olemassa.
Platonin luolavertaus oikeasta todellisuudesta tunnetaan, ja juu, Matrix-tyylinen toinen todellisuus olisi aika siisti juttu (kunhan ei ole suoraan Matrixista, luoja!), mutta mistä voimme ikinä tietää, kun aivomme pitävät yhäkin jämptisti kiinni turvallisiksi todestuista faktoista.
Niin ne ihmisaivot toimivat. Tämä on mielestäni se jännin juttu, idea siitä, kuinka vajavaisia me ihmisinä loppujen lopuksi olemme. Superälykkäät aivomme eivät ehkä olekaan niin fiksuja poikia, jotka selviävät risti-nolla tehtävistä noin vaan. Saattaa jopa olla, että superälykkäät aivomme ovatkin totaalisen kusetettavissa olevia urpoja.
HUIJAA MUISTIASI!
Nyt rakkaat lukijat, ottakaa oikein hyvä asento siinä datauksen tiimellyksessä ja sulkekaa silmämme. (Ja avatkaa takaisin, koska muuten ette näe lukea!) Sukeltakaa syvään, synkkään ja pyörteilevään muistojen altaaseen ja miettikää varhaisin lapsuudenmuistonne.
Done it? HYVÄ!
Seuraavaksi voinkin todeta, että mitä todennäköisemmin tämä varhaislapsuuden- kenties alle 5 vuoteen sijoittuva muistonne ei ole oikea.
Ennen kuin alatte itkeä suloiset simmut päästänne ja hakkeroida blogisivustoni mustaan aukkoon, koska pilasin neitseellisen puhtaat lapsuudenmuistonne, niin alkakaapa miettiä mistä tuo muisto oikeasti kumpuaa. Itse törmäsin tähän ongelmaan, kun en pystynytkään jäljittämään muistoni jalansijaa, sen oikeita juuria.
Ennen asian tiedostamista, että muistoni kusevat ja pahasti, luulin varhaisimman muistoni olevan siitä kahden vuoden iästä. Kirjoitin yhteen äidinkielen elämäkertatehtäväänkin tämän muiston sanoin: "Muistan elävästi kuinka olimme perheen kanssa ruokakaupassa, ja minä matkustin ostoskärryissä, niin kuin jokainen itseään kunnioittava kakara siihen aikaan. Leluhyllyn lähestyessä aloin mongertaa tuota tuttua oi tule lelu luoksein mun-kutsua. Siis kylläkin kaksivuotiaan taidolla, joka oli mitä mielenkiintoisinta. Rakas isäni oli aina se, joka maksoi minulle lelut. Ja pikku pullanmuotoisena prinsessana olin tottunut saamaan aina kaiken mitä halusin, joten isäni melkein tarttui nalleen, jonka mahasta painamalla kuului "OLEN NALLE!" tai "PAINA MINUA MASUSTA!" tai muuta yhtä järkevää. Mutta sitten jostain syystä isäni kauan vaeittu miehisyys heräsi sieltä luolamiesgeeneiestä, joten hän tiukasti katsahti minua kakaraa ja toikaisi kirotun taikasanan: "EI." Valtavat vauvansilmäni täyttyivät nopeasti kyyneleistä ja aloitin vähemmän kauniin itkuaarian siinä keskellä kauppaa. Itkin ja paruin, mutta isäni vain pudisteli päätään. Lopulta aloin vääntyillä ostoskärryissä siihen malliin, että roikuin pää alaspäin niistä ja paruin yhä kuin pieni baby-hyeena. Silloin jokin kytkin napsahti isän aivoissa, ja hän lähti. Jättäen minut pää alaspäin ostoskärryistä leluhyllyille roikkumaan. Myöhemmin äiti juoksi hengenhädässä paikalle, ja minä paruin yhä ostoskärryistä roikkuen. Äiti sitten osti minulle "OLEN YSTÄVÄSI, PAINA MINUA MASUSTA!"-nallen."
Onhan tuo muisto huvittava ja sympaattinen, ei siitä käy kieltäminen. Mutta järjellä mietittynä, en ole mitenkään voinut itse tietää tuota kaikkea vaivaisena kakarana. On todistettu, että alle 5 vuotiailla aivot eivät ole niin kehittyneitä, että tarkkoja muistoja olisi mahdollista syntyä. Sen sijaan vaikeaselkoisia välähdyksiä lapsuudesta saattaa olla, mutta niistä ei voida olla varmoja.
Omassa tarinassani, "muistossani" onkin käynyt se tavallisin tarina. Olen kuullut tätä tarinaa kerrottavan vanhemmiltani niin monet kerrat, että olen ottanut sen itselleni, omaksi muistikuvakseni. Eikä eroa huomaa. Jos järki ei koputtelisi puuta, niin pitäisin muistoa mitä aidoimpana. Muistanhan sen kaupan, nallen, ne äänet, tunteet, tuoksut...
Paitsi etten muista.
Ihminen on mitä näppärin omaksumaan tarinoita omiksi muistoikseen. On ollut tapauksia, että esim. siskon hassu lapsuutapahtuma on omaksuttu itselle. Voi olla, että tarinastakin on jossain määrin tullut oma muisto. Jos on kuullut paljon tarinaa esimerksiksi (todella kärjistetty ja yksinkertainen esimerkki) kuinka Liisa meni kauppaan aina ostamaan maitoa tölkin, saattaa havahtua kaksikymppisenä siihen. "Muistatko kun kävin aina ostamassa maitoa tölkin kaupasta?"
Olkaa siis tarkkoja siitä, kenen muistosta loppuje lopuksi on kyse. Ja kuinka aito muisto on. Ihminen tykkää väristyskirjan tavoin täydennellä muistonsa yksityiskohtia ja täytellä sitä asioilla, jotka tulevat ihmisen mielikuvituksesta, havainnoista tai muista muistikuvista.
Kaikista hyperoudointa muistitoiminnassa on se todettu fakta, että ihmismieleen on myös tahallisesti mahdollista ISTUTTAA muistoja. Monet lapsuuden "isäni käytti minua hyväkseen" - tapaukset on todettu valemuistoiksi, jotka on vahingossa tai tahallaan istutetu psykoterapiapotilaan päähän.
Ajattelepa, että sinulla on välähdyksiä lapsuudesta. Jonkun kädet tarttuvat sinua vyötäisiltä, ja tunnet kirkuvasi kivusta.
Samankaltaisia kertomuksia on mitä helpointa ruokkia psykoterapiassa niillä "faktoilla" ja vihjeillä jotka loppujen lopuksi johtavat johtopäätökseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa. Vaikka saattapa olla, että muistivälähdyksissä on ollut kyseessä vain epämieluistasta lääkärintarkastuksesta.
JOTEN. Ennen kuin alat väittää kivenkovaa sitä muistoa, jossa heittelit pappaasi kivenmurikoilla kivuliaasti lapsena, kyseenalaista sen alkuperä. Kuka tietää, vaikka joskus saattaisit tarvita kykyä tunnistaa ja jäljittää muistot valemuistoista, tai vääristyneistä muistoista. Vinkkinä tulevaisuuden rikollisille, muistot ovat aika ässä juttu ihmisen kusettamisessa. Eikä siihen edes paljoa vaadita.
Pelottavaa vai? Voiko omiin muistoihinsakaan luottaa?
Umpikieroa mieltäni kai kiehtoo se tosiasia, kuinka ihmismieli on heikko, jääräpäinen, joka pitää kiinni vääristä asioista, eikä suostu uskomaan oikeaa. Jos oikeaa asiaa ylipäänsä on olemassa.
Platonin luolavertaus oikeasta todellisuudesta tunnetaan, ja juu, Matrix-tyylinen toinen todellisuus olisi aika siisti juttu (kunhan ei ole suoraan Matrixista, luoja!), mutta mistä voimme ikinä tietää, kun aivomme pitävät yhäkin jämptisti kiinni turvallisiksi todestuista faktoista.
Niin ne ihmisaivot toimivat. Tämä on mielestäni se jännin juttu, idea siitä, kuinka vajavaisia me ihmisinä loppujen lopuksi olemme. Superälykkäät aivomme eivät ehkä olekaan niin fiksuja poikia, jotka selviävät risti-nolla tehtävistä noin vaan. Saattaa jopa olla, että superälykkäät aivomme ovatkin totaalisen kusetettavissa olevia urpoja.
HUIJAA MUISTIASI!
Nyt rakkaat lukijat, ottakaa oikein hyvä asento siinä datauksen tiimellyksessä ja sulkekaa silmämme. (Ja avatkaa takaisin, koska muuten ette näe lukea!) Sukeltakaa syvään, synkkään ja pyörteilevään muistojen altaaseen ja miettikää varhaisin lapsuudenmuistonne.
Done it? HYVÄ!
Seuraavaksi voinkin todeta, että mitä todennäköisemmin tämä varhaislapsuuden- kenties alle 5 vuoteen sijoittuva muistonne ei ole oikea.
Ennen kuin alatte itkeä suloiset simmut päästänne ja hakkeroida blogisivustoni mustaan aukkoon, koska pilasin neitseellisen puhtaat lapsuudenmuistonne, niin alkakaapa miettiä mistä tuo muisto oikeasti kumpuaa. Itse törmäsin tähän ongelmaan, kun en pystynytkään jäljittämään muistoni jalansijaa, sen oikeita juuria.
Ennen asian tiedostamista, että muistoni kusevat ja pahasti, luulin varhaisimman muistoni olevan siitä kahden vuoden iästä. Kirjoitin yhteen äidinkielen elämäkertatehtäväänkin tämän muiston sanoin: "Muistan elävästi kuinka olimme perheen kanssa ruokakaupassa, ja minä matkustin ostoskärryissä, niin kuin jokainen itseään kunnioittava kakara siihen aikaan. Leluhyllyn lähestyessä aloin mongertaa tuota tuttua oi tule lelu luoksein mun-kutsua. Siis kylläkin kaksivuotiaan taidolla, joka oli mitä mielenkiintoisinta. Rakas isäni oli aina se, joka maksoi minulle lelut. Ja pikku pullanmuotoisena prinsessana olin tottunut saamaan aina kaiken mitä halusin, joten isäni melkein tarttui nalleen, jonka mahasta painamalla kuului "OLEN NALLE!" tai "PAINA MINUA MASUSTA!" tai muuta yhtä järkevää. Mutta sitten jostain syystä isäni kauan vaeittu miehisyys heräsi sieltä luolamiesgeeneiestä, joten hän tiukasti katsahti minua kakaraa ja toikaisi kirotun taikasanan: "EI." Valtavat vauvansilmäni täyttyivät nopeasti kyyneleistä ja aloitin vähemmän kauniin itkuaarian siinä keskellä kauppaa. Itkin ja paruin, mutta isäni vain pudisteli päätään. Lopulta aloin vääntyillä ostoskärryissä siihen malliin, että roikuin pää alaspäin niistä ja paruin yhä kuin pieni baby-hyeena. Silloin jokin kytkin napsahti isän aivoissa, ja hän lähti. Jättäen minut pää alaspäin ostoskärryistä leluhyllyille roikkumaan. Myöhemmin äiti juoksi hengenhädässä paikalle, ja minä paruin yhä ostoskärryistä roikkuen. Äiti sitten osti minulle "OLEN YSTÄVÄSI, PAINA MINUA MASUSTA!"-nallen."
Onhan tuo muisto huvittava ja sympaattinen, ei siitä käy kieltäminen. Mutta järjellä mietittynä, en ole mitenkään voinut itse tietää tuota kaikkea vaivaisena kakarana. On todistettu, että alle 5 vuotiailla aivot eivät ole niin kehittyneitä, että tarkkoja muistoja olisi mahdollista syntyä. Sen sijaan vaikeaselkoisia välähdyksiä lapsuudesta saattaa olla, mutta niistä ei voida olla varmoja.
Omassa tarinassani, "muistossani" onkin käynyt se tavallisin tarina. Olen kuullut tätä tarinaa kerrottavan vanhemmiltani niin monet kerrat, että olen ottanut sen itselleni, omaksi muistikuvakseni. Eikä eroa huomaa. Jos järki ei koputtelisi puuta, niin pitäisin muistoa mitä aidoimpana. Muistanhan sen kaupan, nallen, ne äänet, tunteet, tuoksut...
Paitsi etten muista.
Ihminen on mitä näppärin omaksumaan tarinoita omiksi muistoikseen. On ollut tapauksia, että esim. siskon hassu lapsuutapahtuma on omaksuttu itselle. Voi olla, että tarinastakin on jossain määrin tullut oma muisto. Jos on kuullut paljon tarinaa esimerksiksi (todella kärjistetty ja yksinkertainen esimerkki) kuinka Liisa meni kauppaan aina ostamaan maitoa tölkin, saattaa havahtua kaksikymppisenä siihen. "Muistatko kun kävin aina ostamassa maitoa tölkin kaupasta?"
Olkaa siis tarkkoja siitä, kenen muistosta loppuje lopuksi on kyse. Ja kuinka aito muisto on. Ihminen tykkää väristyskirjan tavoin täydennellä muistonsa yksityiskohtia ja täytellä sitä asioilla, jotka tulevat ihmisen mielikuvituksesta, havainnoista tai muista muistikuvista.
Kaikista hyperoudointa muistitoiminnassa on se todettu fakta, että ihmismieleen on myös tahallisesti mahdollista ISTUTTAA muistoja. Monet lapsuuden "isäni käytti minua hyväkseen" - tapaukset on todettu valemuistoiksi, jotka on vahingossa tai tahallaan istutetu psykoterapiapotilaan päähän.
Ajattelepa, että sinulla on välähdyksiä lapsuudesta. Jonkun kädet tarttuvat sinua vyötäisiltä, ja tunnet kirkuvasi kivusta.
Samankaltaisia kertomuksia on mitä helpointa ruokkia psykoterapiassa niillä "faktoilla" ja vihjeillä jotka loppujen lopuksi johtavat johtopäätökseen seksuaalisesta hyväksikäytöstä lapsuudessa. Vaikka saattapa olla, että muistivälähdyksissä on ollut kyseessä vain epämieluistasta lääkärintarkastuksesta.
JOTEN. Ennen kuin alat väittää kivenkovaa sitä muistoa, jossa heittelit pappaasi kivenmurikoilla kivuliaasti lapsena, kyseenalaista sen alkuperä. Kuka tietää, vaikka joskus saattaisit tarvita kykyä tunnistaa ja jäljittää muistot valemuistoista, tai vääristyneistä muistoista. Vinkkinä tulevaisuuden rikollisille, muistot ovat aika ässä juttu ihmisen kusettamisessa. Eikä siihen edes paljoa vaadita.
Pelottavaa vai? Voiko omiin muistoihinsakaan luottaa?
torstai 17. tammikuuta 2013
Sydänsuruista
Ajattelin jakaa erehtymättömät ajatukseni ihmisen sydämestä, ja mitä sille maagisesti tapahtuu yleensä teini-iän syövereissä.
TÄMÄ ON SYDÄN.
<3
Johtopäätös 1: Sydämestä johtaa piuha alakertaan
Ja se, mitä sydämelle tapahtuu, onkin jännä juttu. Rakastuessahan se täyttyy kaikesta lässynläästä ja seksihaluista, jotka kylläkin peitetään ylelliseen vaahtokarkkikuorrutteeseen, koska se on niin romanttisempaa. Vaikka teini-iän seurustelusuhteet kiteytyvät suureksi osaksi siihe, että ollaan vain niin innoissaan kun päästään tekemään muuta kuin masturboimaan verhojen pimeydessä.
"JEAAA, meikä saa pian nussia! Tai siis rakastan sua hanipööpuppelimuppelikukkelikakkeli"
Johtopäätös 2: Sydän ei osaa valikoida järkevästi
Oletteko huomanneet, että sydän tyksii toimia itsenäisesti? Unohtaen että se on osa kokonaista tuhatkiloista kroppaa. Ehkä teininä sydämelläkin on pikku uhmaikä. Se raukka luulee pärjäävänsä yksin tässä maailmassa, joten se pakkaa kapsäkit ja lähtee reissulle. Reissun päätteeksi sydän on sitten ihan rikki, kun se meni rakastumaan ihan vääriin ihmisiin. Siksi sydän tarvitsee järkeä kaveriksi. Muuten se tappaa itsensä. Onhan toki houkuttelevaa "kuunnella sydäntään" niin kuin multiomaperäisissä hollywoodelokuvissa sanotaan, mutta se johtaa vain tunne-elämän kuolemaan.
Johtopäätös 3: Sydämessä on tietty määrä tunnetta, sen VOI käyttää loppuun
Ja syy, miksi yltiöpäinen rakastuminen sydäntä kuunnellen johtaa tunnekuolioon, on se, että sydän turtuu. Se ei jaksa enää monen pettymyksen jälkeen kannatella omaa painoaan, vaan se hankkii kävelysauvat, kenties rollaattorin ja moottorin voimalla rullaa eteenpäin. Mutta keinotekoisesti. Tunteet ovat enää vain heijastuksia niistä entisitä.
Johtopäätös 4: Sydän tarvitsisi silmälasit
Siinä vaiheessa kun rakastuu, oikeasti R-A-K-A-S-T-U-U niin että korvatkin vinkuu rakkaan nimeä, sydän yllättäen sokeutuu. Se törmää lyhtypylvääseen ja kadottaa värinäkönsä ja tarkkanäköisyytensä. Se katselee maailmaa yhtenä suloisena sössönä, jossa sen oman rakastetun roikkutissit ovat Pamela Anderson rinnat ja sen oman kultsin kaljamaha on uudenlainen, pehmeänpi ja paljon mukavampi makuualusta. Saattaa kuulostaa hauskalta, mutta ihminen havahtuu sydämen sokeudesta kuitenkin jossain vaiheessa. Siinä vaiheessa katkeraa itkeä että missä sen muruseni on. David Hasselhoffin tilalle ilmestyi yhtäkkiä Paavo Pesusieni.
Johtopäätös 5: Sydän rakastaa parrasvaloja
Paris Hiltoneja pahempi kuuluisuuden ja maineen, huomionkerääjä on sydän. Vaikka esimerkiksi filosofian ja ruotsin tehtävät olisivat paljon järkevämpiä mahdollisuuksia, sydän tykkää varastaa huomion itselleen. "MINÄ! MINÄ! MINÄ! MINÄ!" se määkii ja varastaa shown. Ja sitten keskittymiskyky kaikkeen muuhun onkin pyöreä nolla.
Johtopäätös 6: Sydän on masokisti
Sydän rakastaa raastaa itseään hiljalleen hajalle esimerkiksi yksipuolisella, pitkäaikaisella rakkaudella. Hitaasti, mutta varmasti se kuorii ympäriltään sepelvaltimoita ja lihasta. Loppujen lopuksi jäljellä on musta aukko, joka imee valon kaikkialta.
Kaiken kaikkiaan.
</3.
Tehtävä suoritettu. Sydän palasina valmiina maailmaan. Jee!
Webbikamerapärstä. Moro munapäät!
tiistai 15. tammikuuta 2013
AZCABADAZKA örrinmurrinmaumau
ENSINNÄKIN,
bloggerini on niin lahopäinen urpo, ettei se suostu lisäämään enää kuvia! C'MON!!! Jos se naamaraja olisi ollut syynä niin kai se aiemminkin olisi tullut vastaan??? Nyt pystyn vain ottamaan kämäsellä webcameralla kuvia, enkä usko että niin paljoa tykkäätte pärstästäni! Sitä paitsi en oikeen tässä tietokoneen äärellä tee mitään niin supermielenkiintoista että se kannattaisi ikuistaa.
Vai?
bloggerini on niin lahopäinen urpo, ettei se suostu lisäämään enää kuvia! C'MON!!! Jos se naamaraja olisi ollut syynä niin kai se aiemminkin olisi tullut vastaan??? Nyt pystyn vain ottamaan kämäsellä webcameralla kuvia, enkä usko että niin paljoa tykkäätte pärstästäni! Sitä paitsi en oikeen tässä tietokoneen äärellä tee mitään niin supermielenkiintoista että se kannattaisi ikuistaa.
Vai?
*RYSKIS!*
TOISEKSI,
jouduin jäämään tänään kotiin, sillä meinaan tukehtua yskään, joka muuttaa keuhkoni reikäjuustoksi. Ja jos nyt ajattelette, että boo, eihän yskä haittaa koulunkäyntiä, meikäpoika se menisi kouluun, niin ajatelkaa kaksi kertaa. Saan vartin pituisia yskäkohtauksia, jossa henki vaivoin pihisten kulkee. Kuulostan oven väliin jääneeltä hiireltä joka hinkuu kuin vanha alkoholisti.
Hiiriholisti.
KOLMANNEKSI,
huumori kukkii as you can see.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Ystävyydestä
Aion skipata kaiken maailman "ystävyys on kuin rusina ja pulla, kuinka hauskaa onkaan mulla"-liibalaaban ja puhua näistä sosiaalisista suhteista juuri kuten pitäisi: suoraan ja karkeasti.
Ystävyydestähän tulee ensimmäisenä mieleen pinkinpehmoiset hattarat korvien välissä niillä ihmisillä, jotka nojaavat päänsä itkien vatsen ns. ystävänsä olkapäätä. Ystävän, jolle vuodatetaan murheet, joka kuuntelee, auttaa, on läsnä.
Joo, ja Tasavallan presidentin perseestä sataa kermakarkkeja.
Nykypäivänä, teknologian ja psykoottisten sairauksien hallitessa universumia, on tuo edellä mainittu olkapäähän nojailu ja ystävään luottaminen suorastaan ironista! Hih hah hupaisaa. Melkein yhtä hupaisaa kuin Niinistön kermaperseestä satavat karkit.
Ne teeskentelijät saavat puunenän, jotka väittävät olevansa "hyviä ystäviä" tai "bestiksiä" sillä termillä mitä kaikista tyttökirjoista löytyy. Jos rehellisiä ollaan, ystävyydestä on alkanut muodustua enemmänkin rasite, kuin elämää sulostuttava piristyspiikki suoraan suoneen. Joka toisessa Cosmopolitanissa ja ties missä MeTheParempiSukupuoli-lehdessä kerrotaan, miten suhtaudut narsistisiin, väkivaltaisiin, valehteleviin, pettäviin ja muuten vain energiaa kuluttaviin ystäviin. Höttöisille lukijapalsyoille lähetetyt kysymykset "paras kamuni jätti minut-mitä teen?" aiheuttavat kyyneliä ainoastaan komedialuonteensa puolesta. Parempaa vielä on lehtien pikkupikkupirteiden kolumnistien vastaukset, joissa sitkeästi tuputetaan sitä, kuinka jokainen tarvitsee tosiystävän, jonka silmistä ja korvista ja muista raoista tursuaa teeskenneltyä ystävällisyyttä.
Totta toki on, että ihminen ei pärjää erakkona pimeässä metsässä pöllöjä huhuillen, niin paljon kuin ajatus houkutteleekin. Mutta oletteko ajatelleet, että ilman ystäviä saatettaisiin tässä maailmassa olla hieman avoimempia uusia ihmisiä kohtaan? Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, entä jos se on ystävyys joka kitkee tänne paratiisiin okia ja käärmeitä? Sillä samalla, kun kutsut eräitä ihmisiä ystäviksesi, leimaat toiset ihmiset automaattisesti ei-ystäviksesi. Nämä ihmiset, joihin kuuluu 99,9999 % prosenttia maailman väestöstä, ovat sitten joko vihollisia, idiootteja, kusipäitä, ilkeitä ämmiä, murjottavia morsoja, mulkkuja tai muuten vain ärsyttäviä tai nobody-tyyppejä.
Eikö ystävyys sulostutakin maailmaa? Mukava tietää olevansa melkein koko ihmiskunnalle yhdentekevä kakkakasa! Ja niille 0,0001 % olemme "ystäviä" joiden naamaa ei jaksa edes katsella 24 tuntia putkeen ilman lahtaamatta toista. Surullista mutta totta, ihmisen itsekkyys ja narsistisuus on niin kivenkova voima, että se voittaa kallionlujan ystävyyden supertehotyttöpowerin, joka taistelee maailman pahuutta vastaan kukkia syöksevillä pyssyillä.
Ehdotan siis, että alamme kuitenkin kaikkia erakoiksi metsiin, mahdollisista hulluutta tuottavista sivuvaikutuksista huolimatta. Kuulostaa ainakin omasta mielestäni paremmalta kuin vaihtoehto, jossa oksennetaan vaalenapunaisia sydämiä ja teeskenneellään olevansa ne ananas ja kookos.
Rakkaudella! <3
(Tämä oli siis äidinkielen otsikosta "Ystävyydestä" kouluesseeni. Ei tainnut opettaja arvata että ihan tämmöistä tavaraa olisi tulossa. Haha.)
Ystävyydestähän tulee ensimmäisenä mieleen pinkinpehmoiset hattarat korvien välissä niillä ihmisillä, jotka nojaavat päänsä itkien vatsen ns. ystävänsä olkapäätä. Ystävän, jolle vuodatetaan murheet, joka kuuntelee, auttaa, on läsnä.
Joo, ja Tasavallan presidentin perseestä sataa kermakarkkeja.
Nykypäivänä, teknologian ja psykoottisten sairauksien hallitessa universumia, on tuo edellä mainittu olkapäähän nojailu ja ystävään luottaminen suorastaan ironista! Hih hah hupaisaa. Melkein yhtä hupaisaa kuin Niinistön kermaperseestä satavat karkit.
Ne teeskentelijät saavat puunenän, jotka väittävät olevansa "hyviä ystäviä" tai "bestiksiä" sillä termillä mitä kaikista tyttökirjoista löytyy. Jos rehellisiä ollaan, ystävyydestä on alkanut muodustua enemmänkin rasite, kuin elämää sulostuttava piristyspiikki suoraan suoneen. Joka toisessa Cosmopolitanissa ja ties missä MeTheParempiSukupuoli-lehdessä kerrotaan, miten suhtaudut narsistisiin, väkivaltaisiin, valehteleviin, pettäviin ja muuten vain energiaa kuluttaviin ystäviin. Höttöisille lukijapalsyoille lähetetyt kysymykset "paras kamuni jätti minut-mitä teen?" aiheuttavat kyyneliä ainoastaan komedialuonteensa puolesta. Parempaa vielä on lehtien pikkupikkupirteiden kolumnistien vastaukset, joissa sitkeästi tuputetaan sitä, kuinka jokainen tarvitsee tosiystävän, jonka silmistä ja korvista ja muista raoista tursuaa teeskenneltyä ystävällisyyttä.
Totta toki on, että ihminen ei pärjää erakkona pimeässä metsässä pöllöjä huhuillen, niin paljon kuin ajatus houkutteleekin. Mutta oletteko ajatelleet, että ilman ystäviä saatettaisiin tässä maailmassa olla hieman avoimempia uusia ihmisiä kohtaan? Niin hullunkuriselta kuin se kuulostaakin, entä jos se on ystävyys joka kitkee tänne paratiisiin okia ja käärmeitä? Sillä samalla, kun kutsut eräitä ihmisiä ystäviksesi, leimaat toiset ihmiset automaattisesti ei-ystäviksesi. Nämä ihmiset, joihin kuuluu 99,9999 % prosenttia maailman väestöstä, ovat sitten joko vihollisia, idiootteja, kusipäitä, ilkeitä ämmiä, murjottavia morsoja, mulkkuja tai muuten vain ärsyttäviä tai nobody-tyyppejä.
Eikö ystävyys sulostutakin maailmaa? Mukava tietää olevansa melkein koko ihmiskunnalle yhdentekevä kakkakasa! Ja niille 0,0001 % olemme "ystäviä" joiden naamaa ei jaksa edes katsella 24 tuntia putkeen ilman lahtaamatta toista. Surullista mutta totta, ihmisen itsekkyys ja narsistisuus on niin kivenkova voima, että se voittaa kallionlujan ystävyyden supertehotyttöpowerin, joka taistelee maailman pahuutta vastaan kukkia syöksevillä pyssyillä.
Ehdotan siis, että alamme kuitenkin kaikkia erakoiksi metsiin, mahdollisista hulluutta tuottavista sivuvaikutuksista huolimatta. Kuulostaa ainakin omasta mielestäni paremmalta kuin vaihtoehto, jossa oksennetaan vaalenapunaisia sydämiä ja teeskenneellään olevansa ne ananas ja kookos.
Rakkaudella! <3
(Tämä oli siis äidinkielen otsikosta "Ystävyydestä" kouluesseeni. Ei tainnut opettaja arvata että ihan tämmöistä tavaraa olisi tulossa. Haha.)
tiistai 1. tammikuuta 2013
Kun on ikävä
Minun on ikävä.
Minun täytyy pakahtua
hengenvetoihin
joita hallitset sinä.
Minun täytyy tyytyä
etten ole sulle niin aurinko ja maa
kuin sä olet mulle
taivas ja kuu.
Minun on ikävä.
Ei sitä muuta se että toivottaisit mut helvettiin.
Et sä niin kuitenkaan tee
vaikka pyydän
rukoilen
"karkota mut".
Minun on ikävä.
Aivan liikaa.
Siksi tahdonkin vihata sinua.
Et arvaa
kuinka helppoa
se on.
Mutta vaikka kuinka halveksin sua
silti tahdon taas pakahtua
johonkin muuhun
kuin vihaan.
U know bitches.
Tuo hemmetin vuodenvaihdos teki minusta taas nyyhkyttävän, omiin kyyneleisiinsä tukehtuvan opossumin. How sad is that.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)