torstai 28. helmikuuta 2013

May I give you a piece of advice?

Tässä tulee:

ÄLKÄÄ IKINÄ PERUSTAKO NY-YRITYSTÄ.

Vaikka himo rahaa kohtaan olisi ylitsepääsemättömän vahva, niin hitto vie, sen kestää kuin mies! Voin sanoa, että sen sijaan TÄTÄ ruljanssia ei kestä. Lukion päälle menee hermot, hermot, ja vielä viimeisetkin hermon rippeet. Sitten kun piti sanoa "JA!" kun valittiin pikku yrityksellemme toimitusjohtajaa, eli sitä joka pitää koko pienen homman tahmakäpälillään kasassa. Nyt kadun sitä äärettömästi. Sillä joudun olemaan se, joka myös hoitaa kaikki aivan paskamaiset hommat kuten käytännön kuljetukset, puhelut, asiakkaiden kanssa kommunikoinnin ja myös sen, että yrityksemme (haha) jäsenet viitsivät nostaa kauniit perseensä penkistä ja lähteä, öö, tekemään jotain!
Tänäänkin pitäisi perua siivouskeikka, koska ihmisiä on kipeänä. Antaa niin helvetin hyvän kuvan kolmesta teinitytöstä, jotka luulevat pyörittävänsä yritystä! Sehän on kuin karjuisi suoraan asiakkaiden naamalle "ME OLLAAN ALAIKÄSIÄ, EI ME OSATA MITÄÄN, EI TEIÄN KANNATA PALKATA MEITÄ!"

Se pettymys on saakelin suuri. Ainakin itselläni. Sama kun tatuoisin silmämuniini etten osaa enkä pysty enkä vain voi. Näkisin ne sanat siinä aina, ja ah, mikä piristysruiske aina kun aamulla silmät avaisi!

Ja hiton ärsyttävää on, kun minä joudun tekemään nämä puhelut. Vaikka sitä kuinka tekisi mieli vain tehdä oharit ja kadota maan uumeniin, ei voi tehdä niin. EI VAIN VOI. Sen siitä saa, kun opettaja kysyy tunnin alussa:

"Kiinnostaisko Pinjaa yrittäminen?"

"TOTTAHAN TOKI!"

(Ajattelin oikeasti tuolla hetkellä että ei vitussa, mutta sanotaanpa nyt että opelle tulee hyvä mieli! Ja sehän saa samalla ahkeran kuvan musta! Mitä haittaa siitä nyt voisi olla?)

Damn. Tässä sitä ollaan. Pitäisikö joskus lopettaa muiden miellyttäminen? Itken täällä näppistä vasten, stressaa nimittäin ihan hirmuisesti.

Tahdon oman saaren. Jonne ei pääse kukaan muu. Jossa voin olla yksin. Jossa fysiikan lait eivät päde, ja laihdun vaikka syön. Voin syödä mitä vaan lihomatta. Oih, min öde ö! Jag vill ha en den! (Ja nyt meni Ruotsikin päin jotain. Jag vet.)

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kaikenlaista loman alkuun

Kaukalon kauhu
Perjantaina liikunnassa pelailin kaukalopalloa 15 pojankoltiaisen kanssa. Tuli hiukkasen orpo ja tyttömäinen olo siinä kun valkoisissa kaunoluistimissani sirklasin poikalauman keskellä. Manasin sitä, etten mennyt muiden tyttöjen kanssa pulkkamäkeen, kun kerran oli mahdollisuus. EIII, kyllä piti sitten leikkiä olevansa kovakin jätkä ja änkeä poikien peliin mukaan. No, sen aikaa kun en kompuroinut teriini, niin tein jotain hyödyllistäkin. En koko aikaa missannut palloa, ja jopa laitoin kapuloita rattaisiin vastajoukkueelle. Ja tein pari maalia! Sitäpaitsi oli niistä ykkösvuosikurssin pojista muutama ihan mukava. Aluksi ajattelin, että pah, eihän ne minulle syötä, minä olen tyttö. Mutta sitten (säälistä) aloin saamaan syöttöjä, ja siitä innostuneena rohkaistuin pelaamaan ronskimmin. No, seuraavan pallon missasin, mutta aina ei voi voittaa!

Sosiaalinen kanssakäynti
Tänään kävin vuokraamassa Skyfall-leffan ja Midnight in Paris. Molemmat olivat päivän kunniavieraan suosittelemia. Niin, siis yli viikko takaperin Wanhojen tansseissa, tarkemmin ottaen jatkoilla, eli syömässä ihan sukassa Manhattanissa, tutustuin jo aikoja sitten kouluumme tulleeseen vaihtariin, Charlotteen. Pöytäseurueemme oli muutoin aika öh, erityyppinen, koska vieressäni komeili joukko kännäämistä suunnittelevia luokkatovereita, joidenka puheista en oikein jostain syystä innostunut. Varsinkin kun yksi noista oli TäysURPO, joka vei kauan sitten paikkani Natsipolin oppilaskunnan puheenjohtajana. Mietin yhä tarpeeksi kivuliasta kostokeinoa.
Joten, tyydyin siihen, että nojasin pöytään ja mietin, mitä hittoa tein tuolla syömässä. En ollut edes tanssinut wanhoja, olin vain pahainen juontaja! Olin niin outside, että hävetti oikein olan takaa. Ja tylsistytti. Halusin kotiin katsomaan telkkaa ja lukemaan ihmisistä, joilla oli hehkeä elämä New Yorkissa tai Lontoossa.
Sitten jossain vaiheessa pänni se hiljaisuus, ja se, että vieressä kuittailtiin koko aika "puheliaalle pöytäseurueelleemme". Ensinnäkin, tunkekoon ne AMERIKKALAISET pihvit ja AMERIKKALAISET juttunsa, sinne AH, niin LUMOAVAAN, AMERIKKALAISEEN PERSVAKOONSA.
Käännyin vaihtarin puoleen, jolle en ollut uskaltanut ennen puhua ujoudenpuuskassani, ja aloin pälpättää mitä sylki suuhun toi. Ja kappas, joihinkin se näköjään tehoaa! Tänään nimittäin Essin ja vaihtari-Charloten kanssa kokoonnuttiin meille katsomaan elokuvia ja puhua pälpättämään vähän tästä ja tuosta. Hyvännäköisistä miehistä, joita ei löydy Suomesta. Yksimielisyys oli ilmeistä.
Hymyilin ja nauroin niin paljon, että poskiin sattuu! En ole suomen kielellä kommunikoidessani tottunut hymyilemään niin paljon. Tuli ihmeen positiivinen ja eläväinen olo. Jonka voin nyt onneksi haudata multaan ja murjottaa loppuillan, ja oikeastaan loppuloman. Mutta Charlotte on ihana!

Oscaria odottaessa
Pitäisi kuvata nyt lomalla se kuuluisa lyhytelokuvani. Muuten olen vainaa, kun loma loppuu, kun en saa ikinä kuviksessa mitään AJOISSA valmiiksi. Vaikka, heih, ei ole minun vikani että taiteelliset maneerini tarvitsevat niin paljon tilaa ja aikaa! (Taiteelliset, ja paskat. Tuttuni jo tietävätkin, minä aion kuvata pehmopornoa!)

Ja niin, onhan tässä kaikenlaista tapahtunutkin. En vain jaksa teille selittää, kuinka pakkomielteinen olen joistakin ihmisistä, että meinaan pakahtua.
Mutta. Palataan asiaan, kun minulla vaihteeksi olisi asiaa.

Lopuksi vielä, pientä makua Wanhojen tansseista. Juontajan kantilta. Laadukkaat kuvatekstit!

 
Viivi on nätti.
 


Sinikin on. Taustalla randomi pukupoju.

 
Paljasta reittä, naiset ja herrat!

 

 
Taidan tajuta miksi näyttelen musikaalissa Kaunotar ja Hirviö hirviötä.
 

Laura on nätti.


 
Minä vähän vähemmän. Mutta jotain piristystä kaikille maailman kaunokaisille!
 
 
<3

maanantai 11. helmikuuta 2013

Oi miksi...


...luen blogeja jotka ärsyttävät olemassaolollaan ihan kauheasti?

...lataan aamulla Anssi Kelaa ipodiini?

...tiistaiaamut eivät ole pyhitetty lepopäiviksi?

...en saisi rahaa rakkaaseen harrastukseeni shoppailuun?

...eilinen lenkki tuntui siltä kuin olisin mätitahnassa tarponut?

...Coldplay ei tule Suomeen?

...Chris Martin ei ole sinkku?

...pari muutakaan miestä ei ole sinkkuja?

...en omaa ikinä hyvää hiuspäivää?

...en omaa timmiä mallivartaloa?

...jotkut saavat syödä karkkia ja jäätelöä mielin määrin lihomatta?

...minä en ole tällainen ihme-ihminen???




... en näytä aamuvarhain webbikamerassa yhtään söpöltä?

...jätin psykologian läksyt tekemättä kun luin teiniscifiä?

...kamppailen tässä jaksossa 15 kurssin kanssa, miljoonan päällekkäisyyden ja verkkokurssin ja ties minkä portfolioiden kanssa?

...21 tapaa pilata avioliitto -leffassa ei näytetty kuin KERRAN paidatonta Riku Niemistä???

Yeah, I know. On se elämä niin väärin.

tiistai 5. helmikuuta 2013

LET'S BE FUCKING POLITE!!!!!!!!!!!!!!!!!

Englannissa alkoi eilen kirjoituskurssi. Hyvä juttu sitä ylioppilasmörkökuvatusta varten, huono juttu meikäläisen luovuudenkukinnalle, joka on muutoin aivan utramariinin ööverin suuri ja valtaisa. Kirjoituskurssilta tietty odotin sellaista novellinkirjoitusta, vapaamuotoisia kirjoitustehtäviä kivoista aiheista kuten naapurin Puppe-koirasta tai lempiharrastuksestani zombijuoksusta.

No dääämn. Jostain syystä lukiossa ei kuulemma enää kirjoitella niistä Puppe-koirista.

Kurssin sisältö kävi itsestään selväksi, kun aloimme opettajan johdolla tsekkailla tosi rennosti muodollisen ja epämuodollisen kirjeen eroja. Ja tänään aloitettiin kirjoittamaan muodollista valituskirjettä englanniksi.

YÄK.

Älkäälä antako nimen hämätä. Vaikka kyseessä oli valituskirje, ei siinä saanut haukkua ja huutaa ja raivota SUURILLA KIRJAIMILLA ja HUUTOMERKEILLÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! niin kuin suomalaisessa ilmaisussa. Valitinkin tunnilla että tämä muodollisen kirjeen kirjoitustaito on meille suomalaisille aivan turhanpäiväinen. Jos meillä on jotain valitettavaa jostain tuotteesta, otamme Nokian kauniiseen kouraan ja näppäilemme (hakkaamme kourillamme liian pientä näppäimistöä)puhelinnumeron. Sitten jonkun tuotepäällikön ynnä muun vastatessa huudamme suoraa kurkkua ja syljemme kitalakemme kuivaksi tyyliin:

"TERVE!!!! MUN PERSEENRAAPUTTIMESSA OLI KULUMA, SE ON IHAN PERSEESTÄ. MÄ TAHON MUN RAHAT TAKAS PERKELE!!!!!"

Ja asia on done. Noin helppoa kommunikointi kohteliaasti suomessa.

Opettajamme sitten totesi että vanhemmille ihmisille täytyy olla kohtelias ja opettajiakin pitäisi teititellä.

No, tästä ei voi syyttää suomalaisen nuoren yrityksen puutetta. Minä nimittäin lukion ekana puolivuotisena viestittelin opettajien kanssa teititellen kirjakielellä Wilmassa (viestimisväline between koti ja koulu plus opettaja ja oppilas). Sain opettajilta vähemmän korrekteja vastauksia.

"Moro Pinja! Miten menee? Mulla onkin ollut kova ikävä!!! ps. Lomalla on tosi NASTAA!!!"

Tuon viestin jälkeen päätin luovuttaa ja viestitellä opettajillekin kuin kasalle rumaa apinankakkaa. Jos kerran opettajat suosivat isoja kirjaimia ja paljon huutomerkkejä, mikäs siinä.

Joten tämä taito kirjoittaa (olkoonkin että englanniksi) kohteliaasti on aivan TURHA!!!!!! (Huomioikaa typerä huutomerkkien yliviljely!!!!!!!!!!) Meni täysin hermot kun kirjettä yritin tänään kirjoittaa. Jos englanniksi onnistui sanomaan jotakin oikein, niin se olikin sitten liian puhekielistä tai tökeröä. Vaikka en minä tajua mitä tökeröä on sanoa "Your cottage was in bad shape. It was fucking dirty and stupid."

Ja kuka sitä paitsi siellä enkunmaalla tai amerikassa kirjoittaa noin? Siellähän ne läskit USAlaiset vain twiittailevat humanoidi/alieni/teini- tyyliin "U R GR8 4EVER!"

Joten jos teidän korkeutenne sallinevat (tarkoitan teitä urpoja bloginlukijoitani) menen nyt työstämään historiallista aikajanaani omaan historian oppiainevihkooni. Se kun on hyvin palkitsevaa ja korrektia. Ja hemmetin kiinnostavaa.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Please somebody make a move, Anna Karenina would

Löysin uuden bändin, jota luukutan repeatilla. Icon For Hire. Paramore-tyylistä musiikkia. Okei, täysin Paramorea.
 
 
 
Kulutin viikonlopun hyppelehtien elokuvissa. Kävin katsomassa kaksi leffaa, toisen tajunnanräjäyttävän spektaakkelin, toisen psykologisesti mielenkiintoisen, toteutukseltaan hieman arkisemman. Tämä spektaakkeli oli Anna Karenina, ja voi jumatsuikka, mikä elokuva! Luin siis kirjan äikän kurssille, ja meinasin nukahtaa sen puuduttavan tylsän kielen kanssa, jonka kanssa ah tuo mestari Leo Tolstoi leikki. Sori nyt vaan, olen kai sitten sivistymätön sukka, kun en rakastunut Tolstoin sivukaupalla jatkuviin kuvauksiin luonnosta ja maataloustöistä, jotka ovat ah niin kivaa hommaa! Se, mikä eniten mätti kirjassa, oli toiminnan (seksi) puute. Olisin tahtonut kuulla jokaikisen sanaparren Anna Kareninan ja kreivi Vronskin kielletystä, intohimoisesta suhteesta. Mutta ei. Tolstoille romantiikka oli teoksessa pari syntistä, pitkää vilkaisua, ja PADAM, Anna raskaana! Vai jäikö minulta väliin joku fakta, että 1800-luvun Venäjällä pystyi tulemaan neitseellisesti katseen voimalla raskaaksi? Ihan sama, se on tylsää. Ei Tolstoin olisi tarvinnut mitään pornoa kirjoittaa, kunhan nyt olisi vähän kertonut enemmän. You know.
 
 
 
Leffassa kumminkin intohimoa riitti! Ja riitti muutakin! Se oli henkeäsalpaava. Vau. Toteutus. Vau. Normaalisti en ole näin monttu auki elokuvan jälkeen. Nyt kuitenkin tyydyn sanomaan vielä kerran VAU, koska muuta en osaa. Ai niin! Kreivi Vronskia näytellyt Aaron Taylor Johnsonin siniset silmät ja ja ja blondi kihara tukkapehko ja siniset silmät....
Toinen leffa oli njääh, Unelmien pelikirja. Hyvän mielen leffa, arka aihe mutta siitä tehty hyväsydäminen mutta realistinen. Mukava todellakin, paikoittain tylsä, mutta kaikin puolin viihdyttävä. Mutta ei Anna Karenina. Harmillista että kävin katsomassa leffat noin lähekkäin, sillä Annan Kareninan vierellä Oscar-palkitut muumitkaan eivät näyttäisi hyvältä! (Varsinkaan Oscar-palkitut muumit...)
 
Nyt menen nukkumaan ja ihmettelemään  missä se minun suurenmoinen Anna Karenina-suhteeni viipyy? Ei sillä että tunnen totaalista intoa hypätä junan alle kun en enää kelpaa Pietarin ja Moskovan seurapiireissä. Mutta se kaikki muu olisi ihan jees. Oma sinisilmäinen kreivi. Saakohan niitä jostain postimyynnistä...