Älä purematta niele!

Meillä on koulussa opettaja, joka herättää ihmisissä ristiriitaisia tunteita, varmasti koska itsekin on ehkä maailman ristiriitaisin ihminen jonka tunnen.
Yleinen mielipide on että tämä opettaja on mahtava! Ylivoimaisesti paras! Huikea ja ihana! Ihastuttava, yleväkäytöksinen ja muutenkin vain niin....JEES.
Tämä käy siis ilmi tuijottaessa meidän pienen opiskeluryhmämme tuntia.
Mitä tahansa tämä opettaja sanookin, on luokan yleinen mielipide "we agree".
Tänään kysyttiin kantaa monenmoniin asioihin tunnin aikana, ja aina se oli pulpettien puolelta jaa ja halleluja.
Olisi asia ihan ok, mutta kun tiedän, etteivät ihmiset oikeasti ole tätä mieltä. Kaverinikin sanoi tunnin jälkeen että hän on samaa mieltä opettajan kanssa, ettei opettaja nakittaisi häntä silmätikukseen.

Ja voihan perkele.

Tällä tekniikalla minä tahdon olla se viheliäinen hirrenpätkä opettajan silmässä. Rukoilin hiljaa mielessäni että joku aivopesty heräisi ja huutaisi "VIVA LA REVOLUTION", pamauttaisi kirjan pulpettiin ja julistaisi että on eri mieltä opettajan kanssa.
Itse tyydyin tunnilla vain olemaan viittamaatta yhteenkään "oletteko samaa mieltä"-kysymykseen. En minä voi muodostaa mielipidettä noin nopeasti. Varsinkin kun kyseessä on sosiaaliturvajuttuja, joista meikäläinen tietää hädintuskin piirun vertaa.
Nyt rakkaat kansalaiset pyydän teiltä äärimmäisen vaikeaa tekoa.
Vastustakaa byrokraattisen voiman omaavia opettajia, jotka saavat itsemme tuntemaan pissilätäköiksi mullan alla! Olemme aivan yhtä ihania, parhaita ja mahtavia kuin muutkin täyspäiset idiootit joita ihmisiksi kutsutaan.
Ja meidän kuuluisi miettiä ja etsiä oma mielipiteemme täällä isossa maailmassa. Jos joku diktaattoriopettaja antaa meille mielipiteen joka pitäisi omaksua, sitä vastaan pitää taistella!
ÄLÄ NIELE PUREMATTA.
Jos mielipide on omiaan sopimaan arvomaailmaasi, siitä vaan. Mutta älä nyt purematta niele hyvä ihminen. Siinähän tukehtuu.

Joten. Kun sinua yritetään aivopestä ajatuksella että "pilkkiminen on kivaa", tappele sitä vastaan. Kyseenalaista pilkkimisen koko olemus. Miksi meidän kaikkien pitäisi pilkkiä? Pilkkiminen ei ole velvollisuus, ei elämänehto, miksi juuri MINUN pitäisi tykätä pilkkimisestä?

Jumala lupasi minulle enkelin, mutta sainkin henkilökohtaisen paholaiseni sädekehä pään ympärillä

Avasin kovetetun sydämeni

päästin sen lentoon.

Kuin leija se lensi

kehtoon hentoon.

Mistä oisin voinut arvata,

noissa lempeissä käsissä

on minun hautani lepäävä.



Satutan vain itseäni

kun annan itseni tuntea.

Tunteet ovat pahasta

sydämelle tappoa.

Rikki olin

kokonaista leikin

ei se toimi

sytytin vain liekin.

Siitä syntyi roihu

raastava rakkaus.

Tahdon sydämeni tappaa.

Tappaa.

Tappaa.

Tappakaa sydämeni, ettei

ettei

ettei

se hengähtäisi enää

koskaan.

Kaipaisi sinua enää

ikinä.

Märkte du paniken i min blick

Laahaan perseeni huomenaamulla kuudelta auton takapenkille ja pistän päälle välinpitämättömän, ilmeettömän ilmeeni.
Hej, se on vuotuinen matka Lappiin, karseaan juoppojen käpykylään! Kaverini omassa blogissaan hihkui ilosta kun pääsi Rovaniemelle, minä yökkään ajatuksesta. Tai no okei, ehkä Rovaniemi menisi, herranjumala, se on sentään hieman ihmisten ilmoilla! Mutta käpykylä jonne menen....hemmetti ei siellä ole kuin pari ruokakauppaa, monen monta baaria ja poroja silmänkantamattomiin!
That's the real Lapland. Kaikki mukava tuntureilla oleilu, lomailu, hauskuus ja mukavat pikku porot ovat täyttä pastaa. Tunturi homehtuu pian, lomalaisia ei ole, koska paikka on niin kuollut, ja mukavat pikku porot ovat kaikkea muuta kuin mukavia ja pieniä!
Vietä siellä sitten viikko.
Tänään on viimeinen päiväni täällä rakkaassa kotipuolessa, joten olen hiihdellyt päivän ympäri kyliä, ja hiihtely jatkuu. Haluan dramaattisesti sanoa hyvästit ja vilkuttaa lähtevästä laivasta, tahdon itkeä kyyneleeni lähdönvirtaan ja tuntea tuskaa, lähdön tuskaa...
(Okei se on periaatteessa VAIN viikko, mutta viimeinen lomaviikko joten tämä koko juttu on sieltä karhun takapuolesta!)
Mutta tänään vielä elän, ennen kuin alistan itseni tuolle viikatemiehen lailla kulkevalle kulkutaudille, lappihöperyydelle. Koko perheeni alkaa yhtäkkisesti aina puhua siellä murtaen ja tunkien h-kirjainta joka paikkaan ja se on minun loppuni.
Loppuni, finito, on myös se kun ruokapöytään kiikutetaan veristä poronpäätä, aivoa tai ties mitä ruumiinosaa.
Ja senkin jälkeen kun palaamme iki-ihanasta käpykylästä, on Nurmifestarit, riparin pikkuisten konfirmaatio ja tättärärääää mikäs se iso paha susi sitten kulman takaa kurkistelee?
Fuckin' school.
Go to hell.
Ja pahinta on ettei tätä giganttista sutta pääse pakoon. Se on pakko kohdata ja antautua polynomeille, äidinkielen sijamuodoille, kirjallisuudelle, yhteiskuntaopin pyörteille ja sun muulle pastalle.

Mutta hyvästit jää. Pakko juosta taas heittelemään hyvästejä teatraalisesti ilmaan että ne muutamat kaverintynkäni saavat ne kiinni ja voivat samantien heittää niillä vesilintua.