The Last One

Viikonloppuna oli seurakunnan nuortenleiri. Viimeinen nuortenleiri tuossa leirikeskuksessa. Ajattelin ensiksi tehdä jonkin erilaisen reportaasin leiristä, mutta äh, en jaksa. Turvaudun normaaliin kuvareportaasiin, enkä nyt edes jaksa viljellä sarkasmia ja ironiaa paljolti. Tiedän, minusta on tullut tylsä.

 

 

Viivi ja Laura, kaksi ystävääni ovat rumia kuin aasinperseet. Ehkä siksi olemme kavereita, kaikilla jonkinnäköinen pakkoliike vetää kasvot kurttuun jollain lailla.

 

Leirille piti ottaa lapsuusmuisto mukaan. Lauralla oli kova unileluna toimiva muumilelu. (Tiedän...en itsekään tajua miten Laura on sen kanssa NUKKUNUT...)

 

Siivottiin todella innolla Pensuota.

 

Käynnistimme Lauran kanssa Barbien sieppausoperaation.

 

Gangsta.

 

Taideteos huoneemme ovella. Pensuo-jengi featuring Hannah MontanaH.

 

Leirin teemana oli lastenleiri, jonka takia ympäri kohta maan  tasalle murskattavaa leirikeskustamme oli liimailtu Disney-julisteita. Tässä yritän imitoida dalmatialaista.

 

OMG. Hannah MontanaH.

(Ja Lauran takaraivo)

 

 

Leirillä oli uskonnollista opetusta, josta puolet nuokuin puolikorvalla kuunnellen, koska tein kuviskurssini lyhytelokuvan kuvakäsistä (innokkaat näyttelijänalut, ottakaa yhteyttä!) mutta toisen puolen meinasin räyhätä ja raivota koko ajan sille opettajalle (tai jollekin näsäsviisaalle urpolle yleisössä joka koko ajan pölötti jotain hihhulimaista). Opetus sisälsi abortinvastaista propagandaa, joka oli aivan tökeröä. Puhuttiin siitä, että koska ihmisarvo on niin mittaamattoman arvokas, ei syntymätöntä lastakaan saa tuhlata ja tappaa. Se oli laulun muotoon laitettu. Joku nolo hevibändi. Mutta pointti oli se, että tuommoinen EI OLE OK! Jokaisella on käsityksensä onko abortti oikein vai ei, mutta se että se kätkettiin uskonnon ja Jumalauskon huntuun noin viekkaasti, oli kökköistä! Olisivat sanoneet suoraan sitten että abortti on murha. Sen olisin (ehkä) voinut sulattaa. Suoraa puhetta, KIITOS!

Ja sen opettajan argumentit olivat jostain perseenkolosta. Väitteitä hän esitti, mutta perustelut kiersivät kehää, eikä niissä ollut lopulta päätä eikä häntää. Itsekin kysyin kysymyksen, mutta en saanut siihen muunlaista vastausta kuin suurinpiirtein:

"Niin, se on jännä juttu! Eikö olekin! Raamattukin sanoo että Jaakko meni kauppaan ja osti pyhää lehmää..."

 

Mutta kaiken kaikkiaan leirillä oli mukavaa. Menetin yhteissaunaneitsyyteni, sillä kävin ensimmäistä kertaa tyttöjen ja poikien yhteissaunassa (iik!). Tyttöjen sauna ei ollut lämmennyt, joten tungimme poikien puolelle. Se oli kivaa! Istua kuin sillit suolassa hikisten vartaloiden välissä tukehtuen kuumaan ilmaan. No en tukehtunut, vähän vain pyörrytti jälkeenpäin. Mutta tykkäsin tosi kovasti! Saunassa ei myöskään ollut sähköä (hyvä luomaniemi, JEE!) joten olimme pimeässä. Se teki jutusta ehkä rennomman, koska en koko ajan keskittynyt peittelemään vatsakumpuani ja puristelemaan jenkkakahvojani peläten jonkun näkevän ne.

 

Leiriä hieman varjosti oma flunssaisuuteni, joka perjantai-iltana johti siihen että minut siunattiin superseksikkäällä, käheällä bassolla. (Tai jollain matalalla äänellä) Kuulostan yhä raspikurkulta, eikä enää oikein ole kivaa. Aluksi oli jännää, ihmiset pyysivät minua puhumaan ja toistelemaan lauseita ja laulamaan. Joidenkin mielestä ääni kuulosti jopa seksikkäältä. Mutta sitten tajusin ettei laulamisesta tullut mitään, ellei laulu ollut todella madon matalalla. Jos sävel nousi yhtään korkealle, meikäpojan ääni höyläsi kauniisti kuin teinipojalla äänenmurroksen pyörteissä. Noo, toisaalta sekin oli hupaisaa. Suihkussa laulaa luikautimme Lauran kanssa My heart will go on. Oli aika väkivaltainnen biisinraiskaus.

 

Niin. Ja siis koska leiri liittyi lapsuuteen, meillä oli leirillä leluja joilla sai leikkiä. Mm. barbie-nukkeja, jotka yksi pojankoltiainen (Anteeksi, en tiedä saanko puhua Sakesta nimellä. Hups) omi itselleen. Se oli niin surullisen näköistä ja koomista, että Lauran mukana kidnapattiin nuket ja aloimme lähetellä salaperäisiä viestejä ja puheluita, ja barbiesta kopioituja alastonkuvia. ("Meillä on sinun barbisi" ja "Ole varovainen barbie-nukkejesi kanssa tai ensi kerralla lähtee muutakin kuin mekko päältä...." jne jne) (Joo, ehkä olen katsellut liikaa Pretty Little Liarsia...)

Se oli jännää! Kukaan ei arvannut kuka mysteerin takana oli. Meitä ei osattu edes epäillä. Hahaa!

 

Mutta. Mukavaa, tosi mukavaa oli!

Kiitos kaikille mukana olleille enemmän tai vähemmän idiooteille urpoille!

Nyt menen potemaan tätä tautia. Hemmetti vieköön.



TRL (Harry Potter-hengessä)

Kävely on muuttunut maassa möyrinnäksi. Puheesta on tullut säälittävää monkumista ja maukumista tyynyihin. Se, mikä ennen muistutti niin kovasti ihmiskroppaa, muistuttaa nykyään enemmänkin pahoinpideltyä merileijonaa.

Jei! Go hyvä joulumieli!

 

 



Joo, eli minulla on tällainen länsimaalaiselle teinitytölle ominainen tauti menossa, nimeltä TRL-päivä. Eli TylsäRumaLäski.

(Minulla kyllä oikeastikin on yhä flunssa. Oikeasti, jos vielä kurkku tuntuu santapaperilta ja niiskutatte kuin nyyhkyleffassa, en suosittele "jumppaamaan, sillä olenhan pian jo terve!" Pikku vinkkinä. Flunssa ei näköjään siitä parane, päinvastoin.)

 

 

Niin. Mutta hei eilen oli jouluaatto, ja säin jogurrtipähkinöitä, nyt on morkkis, enkä voi edes lähteä lenkille. PERKELE.

Tyydyn siis katselemaan Pretty Little Liars - boksiani (JEE!) ja angstimaan sohvanpohjalla.

Loppujen lopuksi, siihen meidät 17-vuotiaat on luotu.

 

Niin ja tietysti surffaamaan We Heart It - sivustolla lataillen aivan mahtavia Harry Potter - kuvia. Nauran täällä yksikseni.

 

Hah.

 

Ylihuomenna pääsee shoppailemaan. Luojan kiitos, pois täältä hullujen huoneelta!



Merry Fucking Xmas

Huomenna on joulu enkä ole saanut mitään järkevää aikaan kun loma alkoi. Ensimmäisen päivän lahnasin sängyssä, toisen päivän lahnasin sängyssä ja nousin puolenpäivän jälkeen ylös murjottamaan maailmalle. Ja arvatkaa mitä, laiskottelu ja menneitten murehtiminen on aivan aliarvostettua! Se jos mikä antaa sysäyksen....no, laiskotella lisää.
Ja sitten myöhemmin kenties reipastua ja lähteä ulkoilemaan tuonne kirpeään pakkassäähän!
(Reipastuisin itsekin, mutta olen hiukkasen KIPEÄ, ja koska astmaakin sairastan niin se on flunssan iskiessä liikuntakielto. Joten fuck the world.)
Mutta nyt leikitään että olen sen verran terve, että voin lähteä pian hirmu innokkaan siskoni (sain luvata kaksi euroa että hän lähti mukaani) kanssa luistelemaan! Ja kyllä minä nyt flunssassakin olen salaa muiden katseilta jumppaillut huoneessani.

Mutta tänne blogiini nytkin itseni raahasin koska halusin jakaa lahjatoiveeni kanssanne. Että voitaisiin kaikki yhdessä kuolata ja itkeä kun kuusen alta paljastuukin villasukkia ja neitseellisyyssormuksia. En aikaisemmin lahjalistaa toki tehnyt, sillä olin ihan sataprosenttisen varma maailmanlopusta 21. joulukuuta. Mutta noh, jos jostain kumman syystä meitä materialistisia ja pöhköjä ihmisiä tahdotaan pitää täällä telluksella vielä jonkun aikaa, mikäs siinä!
Mutta niistä lahjoista...

Pretty Little Liars Season 1 dvd box

AAAAA! Tätä kieroilua voisin katsoa koko joululoman odotellessani uv-leirin alkua. Voiko parempaa ollakaan kuin neljä hiukkasen moraalitonta tytönheitukkaa murhamysteerin keskellä?

 

Mekko Vilasta

Se on MAKSIMEKKO! Ja punainen, liukuvärjätty! Rakastuin täysin.

 

 

Cecelia Ahern - Tapaaminen Elämän kanssa (kirja)

Rakastan Cecelia Ahernin kirjoja. Se ei ole mitään perinteistä chick lit-kirjallisuutta, vaan taianomiasta kuvausta arjesta, johon on aina sotkettu jotain yliluonnollisen maagista mukaan. Kirjat ovat niin onnellisia ja opettavaisia että luulisi tällaisen kyynikon vihaavan niitä sydämensä pohjasta. Vaan ei. Ei voi kuin rakastaa. Tältä kirjailijalta on se kuuluisa PS. Rakastan sinua. Itse kyllä olen eniten kiintynyt tähän kirjaan.

 

 



 





Sitten vähän epävirallisempia lahjatoiveita:

 

- Mahdollisuus syödä mitä ikinä haluaa lihomatta

 

- Kunto, että voisi juosta Cooperin testin niin kuin Maanpuolustuskorkeakouluun kelpuutetaan (yli 2600 m)

 

- Hitonmoinen vastustuskyky, etten enää ikinä tulisi flunssaan

 

- Eräs tuntemani mieshenkilö kaapin perälle tylsiä iltapäiviä odottamaan (Kuulostipas pervolta...)

 

- Cosmopolitanin vuositilaus! (Äiskä ei ikinä suostusi. Raukka luulee vieläkin että luen Systeriä ja Winx clubia)

 

- Sixpack!

 

- Fifty Shades of Grey trilogia (Älkää jaksako. Itsekin kumminkin tahtoisitte lukea sarjan!)

 

- Chris Martin aviomieheksi

 

- Maailmanrauha

 

- 9,6 keskiarvo (jonka minä muuten hankin! Enää pitää liikunta korottaa, ja uskon että siinä onnistun. Jos en, niin kiristän opettajaa.)

 

- 100000 romanttista komediaa joissa onnellinen ja ällöromanttinen loppu

 

- Omat sukset! (Nykyään pitää siskon kanssa vuorotella, ja ei ole mukava huomata että jaahas, sisko jätti sukset yläasteelle, TAAS)

 

- Ihmissuhdetaitoja.

 

 

 

Hyvää joulua kaikille!

 

Juu, löysin webbikamerasta jotain extratoimintoja. Hupaisaa, indeed. Tonttulakkia ei vain ollut. Fuck.

 

 

 

Tekstitaito tappaa luovuuden! Plus muita nykykoulujärjestelemän "hienouksia"

Koska 17-vuotiaalla lukiolaisella on AINA paremmat vaihtoehdot maailman ongelmiin kuin niillä kuuluisilla päättäjillä, päätin jakaa pari ajatusta tästä nyt ja tässä. Ja ne koskevat koulua.

Luovuus pannaan
Nykyään ainoastaan pakolliset kuviksen ja musankurssit patistavat meitä luovuuteen. Oikeastaan nekään eivät sitä tee, omassa koulussani ainakin molemmat kurssit ovat sen verran koepainotteisia. Toki yhteiskuntaopissa kannustetaan omaan, yksilölliseen ajatteluun ja pohdintaan, mutta joskus tuntuu että lukiossa enemmän työnnetään meitä pikku raasu oppilaita siihen muottiin, jossa lukee viisitriljoona L:llää kirjoittanut, poliittisesti valveutunut rehti kansalainen.
Minä kysyn minne kätkeytyi luovuus?
Koulussa pitäisi enemmän keskittyä siihen, että jaksaisimme kehittää omia mielipiteitä asioihin, emmekä vain mukailla pelottavaa opettajaa. Sillä voin sanoa että ihmiset, joidenka mielipide tulevnpalaviin kysymyksiin on "ihan sama" tai "emmä ny oo aatellu..." saavat sappeni kiehumaan, enkä varmasti ole ainoa. Mielipiteet, vaikkakin hassutkin sellaiset, tekevät ihmisestä muistettavan. Minä ainakin saan vain päänsärkyä sellaisita kirjaviisaista ihansama-tyypeistä.
En nyt sitten tarkoita että oma älykkyyteni olisi jotain huippuluokkaa. Päinvastoin, taidan itse edustaa aikamoista kirjaviisautta! Mutta se, että elämässä luotetaan pelkästään siihen ja antaudutaan pehmoiseen tietämättömyyden kehtoon kellumaan, on aivan väärin! Ihmisten pitää tutkia asioita, etsiä omia kiinnostuksenkohteita ja kertoa jos jotain rakastaa tai vaikka vihaa! Mielipiteitä kiitos!
Yksi luovuuden ja mielipiteen tappaja on mielestäni äidinkielen tekstitaito, jossa pitää mekaanisen tarkasti vastata kysymykseen, jossa yleensä analysoidaan tekstiä mitä tylsimmin. Oma mielipide on no go, samoin vähänkin hienot kielelliset koukerot. Pelkkää vastaustekstiä, pelkkää loogista ja harmaata tekstiä.
Ja näitä väsätään joka äikänkurssilla neljä kappaletta. Ei ihme että lukiosta valmistuu täysiä taulapäitä vailla mielipidettä.
Toisaalta tekstitaidossa on myös hyviä puolia, mutta koska minua kiukuttaa, en ala käymään niitä läpi. Sanotaan yksinkertaisesti vain, että tekstitaidon vastaukset ovat peestä! Vihaan kaikesta sydämestäni niitä, ja kirjoitankin ne aina vasemmalla kädellä silmät puoliummessa. Urgh.


Itsenäisyys pannaan
Mikä toinen hieno juttu lukiossa on, että opettajat kannustavat meitä niin paljon JUMALAISEN IHANIIN ryhmätöihin, jossa sitten ryhmässä möllötetään pari oppituntia jostain Kissankakasta tietoa etsien.
Meitä pitäisi ryhmätöiden sijaan patistaa enemmän yksilötöihin. Omiin esitelmiin, omiin puheisiin, omiin juttuihin. Vaikka on totta että tässä individualisessa yhteiskunnassa saatetaan joskus sitä yhteisöllisyyttä tarvita, niin ei se ole mukavaa että joka toinen tunti sinut tungetaan poski poskea vasten jonkun Uppo-Nallen kanssa huutaen iloisesti "Let's work together!"
Voitte tunkea yhdessäolot perseisiinne! Sen lisäksi että lukiosta valmistuu tyhmiä ja mielipidettömiä urpoja, sieltä valmistuu vielä SELKÄRANGATTOMIA urpoja, jotka nykäisevät heti tilaisuuden tullen mamia hihasta kun pitää päästä vessaan.
Ihmiset, irtaututaa toisistanne. Piparkakuissa se on joo ihan söpöä kun kaksi on yhdessä, mutta ihmisissä ei. Niskasta kiinni ja itsenäisesti hommia tekemään. Ei kukaan tosielämässä tule teitä toppuuttelemaan.


Mielenterveys pannaan
Kuinka, ihan, järjettömän vaikeaa on nykyään pysyä järjissään lukiossa. Meidän pikku natsilassamme on sitä paitsi se, että terkkarille, opolle ja psykologille ei edes hirveän helposti pääse. Ja sitten hoetaan että näillä tahoilla on niin kiire, niin ei siinä edes viitsi mennä piipittämään että sori nyt kun häiritsen mutta mulla on yks juttu....
Onhan sitä yritetty, voi kuulkaa! Mutta vastaus jää aina jonnekin hyperavaruuteen leijumaan.
Sitten ihmetellään että voi kun meidät pienet lukiovauvelit on stressaantuneita. Miksiköhän?
Minä tahdon kunnon mielenterveyspalveluita! Tukiverkkoja ja keskustelumahdollisuuksia! Muuten meikäläinen istuu parin vuoden päästä ojan pohjalla vierellään bestis forever eli kaljapullo. Näin vähän kärjistettynä.



Mutta hei, Suomen koulujärjestelmähän on tosi paras ja silleen ja silleen. Joten mitä sitä valittamaan. Olemme tutkimuksissa huippukastia. Harmi vain että se motivaatiomme on tutkimusten mukaan vähän paljonkin alakanttiin. Why, oh why?

Yksinkertainen ratkaisu pulmaan on, että tehdään iso massalakko ja lopetetaan koulunkäynti. Pysäytetään Suomen koulutusjärjestelmän muussiintuminen tykkänään ja kirmataan metsissä alastomana hankien keskellä hoosiannaa hoilaten.

Miltä kuulostaa?


That's what I thought.


Joten huomenna taas kouluun. Jee.
(Kyllä minä oikeasti ihan tyytyväinen siihen olen...)

I think this curse may be love

Minusta tulee KUMMIpummi!

Jea party party! (Notice käkkärätukka)

 

Isosiskoni sai tässä jokin aika sitten ihastuttavan tytön, ja nyt sisko soitti ja tahtoi minut kummiksi. Sen hihhuilun ja ilonhuutojen jälkeen aloin tajuta että siellä kastetilaisuudessa sitten pitää viimesitään heittää romukoppaan kaikki kammo-oletukset lapsista, varsinkin vauvoista. Olen aikaisemmin suhtautunut niihin joko vihaten syvästi sitä parun ja rään määrää, tai sitten yksinkertaisesti peläten.

C'mon. Vauvojen pää on hemmetin iso. Ne muistuttavat hieman alieneita!

Mutta päätin antaa tällaisten olla, ja siirtyä oikeasti ihastelemaan kännykästäni kuvaa, jonka sisko lähetti pienokaisesta. Ja oi että tyttö on söpö.

Loppujen lopuksi minusta tulee kummi. Saan olla se cooli täti joka lainailee tytölle salaa cosmopolitania ja joka ostelee kivoja lahjoja. Minun ei tarvitse olla siellä kun vauva parkuu, rääkyy, kakkaa ja itkee.

 

 

Tämä kummiksi pyytäminen on hiukan sulattanut jääkylmän sydämeni, ja olen alkanut katsoa kaikkea vähän eri tavoin. Avoimuus on hyvä sana, joka kuvaa nykyistä asennettani aika moneen juttuun. Tajusin haluavani seikkailla ja rakastaa tässä elämässä niin paljon kuin mahdollista. Miten, sitä en vielä tiedä. Tiedän vain että tämä omituinen tunne ei ota laantuakseen (ja ei- en ole rakastunut, luoja sentään, sanan SIINÄ merkityksessä, minulla ei ole takavasemmalla prinssi rohkeaa odottamassa. Vaan tarkoitan rakkaudella tässä rakkautta kaikkeen, elämään sen myötä ja vastoinkäymisissä.)

 

 

Mutta nyt menen viljelemään rakkaudentunnettani Bridget Jones- Elämä jatkuu (ja niinhän se tekee!) elokuvan pariin. Aivot OFFille ja telkun ääreen!

Sähkönsinistä kemiaa ja pinnallisuutta

Paljon asiaa, vähän aikaa kirjoittaa tekstiä. Koulutyöt pukkavat päälle, mutta ah mikäs sen parempi lievittää stressiä kuin poistaa se hetkiseksi, työntää syrjään. Sitten voi parin päivän päästä havahtua siihen Mount Everstin kokoiseen hommapinoon ja itkeä silmät verille ahdistuksesta.
Mutta onneksi on tekijöitä, paljon tekijöitä jotka helpottavat lukiolaisen jokapäiväistä taakkaa ja itkupotkuraivokohtauksia.
Number one, shoppaus!
(Tiedän etten saisi shoppailla, mutta jos satun olemaan kaupungilla, ja käy ihme niin kuin eilen, kun tajusin tililläni olevan paljon enemmän rahaa kuin luulin, ei sille voi mitään. Minä shoppaan kun ahdistaa. Siksi eilen tuli ostettua pelkkää mustaa. Mutta aika ihanaa mustaa!)

 

 

 

Niin ja rakastuin myös sähkönsiniseen. Jotkut sanovat sähkönsinisen olevan mummomainen väri, mutta aivan sama. Olen sitten mummo, koska sähkönsininen on jumalainen väri. Nappasin Eyelinerin ja kynsilakan tätä sävyä mukaani.

Eilen tosiaankin olin kaupungilla. Sitä ennen olin Ny-myyjäisissä yrityksemme Helppi NY:n kanssa. Koulupäivä siinä tuli mukavasti lintsattua, ja samalla rahaa ansaittua. Kyllä myymishommat aina haravoinnin voittaa!

Alunperin menin myyjäisten jälkeen keskustaan metsästämään joululahjoja, mutta sitten tapahtui yhtä ja toista, törmäsin tuttuihin ja tuli niin hämillinen olo kuin mahdollista. Käytiin kahvilla, mutta meikäläinen ei osannut taaskaan muuta kuin tuppisuuna takaseinää tuijottaa. Missä ne sosiaalisten taitojen jämät kun niitä tarvitaan??? Meni vähän päälaelleen kaikki ajatukset ja auoin suutani kuin kala kuivalla maalla. Näytin varmasti hyvin viehättävältä, kaiken lisäksi kun purin huulta niin että siitä tuli verta. True seksikäs vampyyri, hahahahahahhaa.
Se tapaaminen kirvoitti niin paljon erilaisia ahdistuksentunteita että ostin kengät, neuletakin, meikkejä ja perustrikoita.

Muttah. En ole ihan vielä peeaa ja mattikukkaroinen, joten ei itketä vielä.
Tänään koulussa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tekstitaidonvastauksen raapustelu. Sain päänsäryn ja kirjoitin kaikkea kakkaa mitä mieleen tuli. Tänään ei myöskään olisi voinut vähempää kiinnostaa lenkille lähtö. Jouduin niskasta itseni ulos raahaamaan, mutta kyllä se sitten luisti kun oli vauhtiin päässyt, ja ajatteli että pakkohan se on, jos laihtua aikoo.
Eli tänään ei ole huvittanut MIKÄÄN. Huvittaisi shoppailla. Tai rakastua omaan peilikuvaan. Mutta kun kaikkia asioita ei ole tehty ihmisen saavutettavaksi. Pahuksen pahus.

Niin ja jokunen on saattanut kuulla siitä salamyhkäisestä muotiblogistani, se on ihan kuollut. Päätin ettei ole mitään järkeä jakaa itseään ja blogejaan kahteen osaan, vaikka oma persoona sattuu olemaan vähän kaksijakoinen. Teidän, rakkaat lukijat, täytyy vain hyväksyä se, että minusta löytyy tällainen muotia ja kauneutta rakastava pinnallisempi hömppä, ja sitten melankolinen, ironinen pohdiskelija. On niitä tietysti muitakin, on urheiluhullua ja novellinkirjoittajaa sun muuta, mutta se kaikki kuuluu MINUUUN! Ottakaa tai jättäkää, mutta mielestäni se on OK olla monipuolinen. Joten tästä lähtien alan lisäillä tänne blogiin myös sitä "pinnallisempaa" puolta itsestäni. Ostoksia, asukuvia, pärstäkuvia jne. Ja teidän on NIELTÄVÄ SE, tai LÄHTEKÄÄ LÄTKIMÄÄN.

 

 

 

 

 

(Älkää jooko silti lähtekö)

'Cause we are fabulous when we speak English

Uusi jakso on tässä starttaillut itseään käyntiin ja monta kiinnostavaa kurssia on alkanut. Mm. filosofia pärähti tänään käyntiin, enkä meinannut paikoillani pysyä, teki mieli siinä tuolilla keikkua ja rallattaa:
"MINÄ RAKASTAN FILOSOFIAAA!"
Tyydyin kuitenkin hymyilemaan nätisti (muiden silmissä mielipuolisesti) ja näyttämään mahdollisimman innostuneelta.
Joitakuita voisi kyllästyttää kuolemaan asti asiat ja kysymykset kuten: Minkälaisia me ihmiset olemme? Minkälainen on ihmisen luonto? Mikä on loppu? Onko loppua? Mikä erottaa oikeastaan ihmisen eläimestä? Viisaus, kauneus, elämä, mitä ne ovat? JUMALA? Onko Jumalaa? Miten ja miksi?
Minä sen sijaan rakastan yli kaiken asioiden kyseenalaistamista ja miksi-kysymysten sylkemistä ulos. Voi luoja, päästäisiinpä jo väittelemään asioista ja asian ytimeen! Sokrates, Platon, Aristoteles, ja jopa Nieche houkuttelevat minua niin suunnattomasti.

Asiasta makkaraan. Olen jo jankannut täällä blogissa rakastavani tanssia. Yees, se on fakta, mutta nyt olen ottanut tavoitteekseni kehittyä siinä paremmaksi, paljon paremmaksi.
Osaan kyllä tanssia, yees sir, mutta ongelma tunkee esille joissain lihasvetreyttä ja venyvyyttä vaativissa liikkeissä. Olen tosi vajavainen mitä tulee (kaikkeen) venyvyyteen liittyviin juttuihin. Se ärsyttää, sillä hypyissä ja jalanheitoissa jalkani voisi lihasvoiman (I <3 my olematon haba) puolesta lentää NÄIN:

Mutta koska olen mikä olen ruumiinrakenteeltani ja varsinkin siltä venyvyydeltäni, jalka yleensä treeneissäkin lentää näin:

 

"Hey dudes tsekatkaa tätä koipea! Kyllä se nousee!"

 

 

Mutta nyt alan venytellä kuin hullu! Heittelen jalkaa ylös, ylös ja ylös niin usein kunnes kopautan polvella otsaa! En lepää ennen kuin haarani avautuvat kuin huoralla! (Anteeksi kielen karkeus)



Ja kolmas importantti aihe on nyt vielä toinen kiva kurssi joka alkoi tänään. Englannin puhekurssi! Tosi mahtavaa, saa puhua pälpättää brittiläisittäin tunnit läpeensä! Enkä edes ole ironinen, englannin puhuminen on oikeasti aikas hienoa. Ja tänään tajusin, että siihen hienouteen liittyy ilmiö.

Englantia puhuva minäni on paljon sosiaalisempi, valoisampi, aurinkoisempi ja hurmaavampi kuin Suomea mongertava minäni.

En usko että olen ainoa. Jotenkin se on vieraalla kielellä paljon helpompi heittäytyä ystävälliseksi ja sosiaaliseksi, joka rakastaa jokaista vastaantulijaa, nauraa ja hymyilee niin että suupielet ratkeavat. Englantia puhuessa muuttuu jollain lailla. Miettikää nyt, englanniksi on paljon luonnollisempaa eikä lainkaan tekopyhää lausua kehuja päin naamaa niin kuin:
"You're looking absolutely fabulous! I love your hair and style!"
Sama suomella:
"Näytät aivan uskomattoman upelta! Rakastan hiuksiasi ja tyyliäsi!"
Tässä vaiheessa saisin perinteisen suomalaisen, höyryävän korvapuustin. Tai kenties klassisen tyylikkään mustan silmän.
Ankea suomalaisjurputtaja painuu taustalle, ja brittiläinen aurinkoenergialla käyvä supernainen astuu tilalle. Enkä sano että valitan.
Se on vain sen verran mahtavaa, tämä muutos, että sitä pitäisi tehdä useamminkin. Puhua vieraita kieliä. Se tuo meistä esiin persoonia, joita emme uskoneet olevan olemassakaan.

Eikö ole mahtavaa!? Kokeilkaa ihmeessä. Uskon että meissä jokaisessa, jopa tämmöisessä angstivyyhdissä asuu sisäinen britti/amerikkalainen ilopilleri, joka vain odottaa kahleistaan vapautumistaan. Ja nämä kahleet ovat jurot suomalaistavat ja normit.
Silti suosittelen tässä vaiheessa vain englantia vapaaseen puhumiseen ja iloitsemiseen. Toki jos ruotsi sujuu kuin äidinkieli niin sitten, mutta ainakin oma svenskani on sen verran sössöä ja kökköä, että taidan tyytyä englantiin.

Huomenna on btw itsenäisyysjuhla koulussa. Itseltäni koulu loppuisi jo yhdeltätoista, mutta koska tyksin nähdä opettajia ja oppilaita (miespuolisia) puvuissa (uskokaa pois, jopa mursu on seksikäs puku päällä), jään juhlaan asti. Sitäpaitsi on aina kiva saada jokin syy pukeutua vähän juhlavammin. Jee! Sitäpaitsi kiva nähdä minkälasita laulushowta on tänä vuonna tulossa.

Itsenäisyyspäiväasuksi nahkaista kynähametta ja kukkapaitaa!

Sori peiliteinitys, mutta lakataanko jooko kutsumasta tätä teinipeileilyksi? Hitto vieköön köyhällä lukiolaistytöllä ei ole varaa personal Nigel Barker-kuvaajaan (olisipa) joten jos haluaa omat jylheät piirteensä ikuistaa johonkin, pitää turvautua peiliin. TULIKO SELVÄKSI?