I'm inside my head. How do I get out of it?

KOEVIIKKO LOPPU.

PINJALLE TULI HOPPU.

SE HUKKAS OMAT AIVONSA.

NE JÄI KONSEPTILLE LOJUMAAN.

ONNEKAS* HUOMASI, AIVOT VARASTI.

PINJA PÄÄTYI MOKAAMAAN.

KOKEENSA JOUTUU UUSIMAAN.

SIINÄ KÄVI HUONOSTI.

Mutta OMG. Koeviikko on ainakin ohi. Jeeajee, party up.
Eli jäätelö + frendit!

*Tämän onnekas -kohdan voi käsittää miten haluaa. Onko se nyt onnea saada minun aivoni vai ei....veikkaisin sittenkin jälkimmäistä :D

Pysykäämme pinnalla!

Voi Luoja, toi ei tiiä mikä on runway

No niin. Sanokaapa minulle mikä muotijättiläinen on kyseessä? Varmasti hirmuisen vaikea tehtävä, varsinkin kun nimi lukee kuvassa. No kuka osaa sanoa nykyisen pääsuunnittelijan?

Kuka tietää Huippumallien voittajat viimeisten kuuden vuoden ajalta?

Kuka tietää kuka on Nigel Barker?

Kuka tietää minkälainen on Burberryn logo?

Kuka tietää kenen suunnittelemia ovat Material Girl ja L.A.M.B?

Ovatko nimet Lanvin, Yves Saint Laurent, Armani, Emilio Pucci ja Valentino tuttuja?



Jos vastasit kaikkiin KYLLÄ, voin hengähtää ja alkaa taas normalisoitua. Jos vastasit EI yhteenkin, voin alkaa taas hakata päätäni seinään.

Havahduin siihen miten pinnallinen saatan joskus olla. Miten pinnallisiin asioihin kiinnitän huomiota, miten jaksan vieläkin vuodesta toiseen ahmia itselleni kaikki Ellet, Trendit, Oliviat sun muut. Ja Demit, Miss Mixit, joskus Cosmot, Seventeenit. Miten saatan joskus toljottaa tv:stä Muodin huipulle, Mallimaailman huipulle, Huippumalli haussa (Amerikka, Kanada, Suomi, Britit...) ja niitä Liviltä tulevia minimuotiohjelmia. Stailausta sun muuta. Ai niin. E!Entertaiment on mukava myöskin.
Sanokaa että se on normaalia. Sanokaa etten ole pinnallinen. Sanokaa että Elle ei tee minusta hulttiomaista fashionfriikkiä.
Koska sanonpahan vaan, se oli silloin aikoinaan ihan jees seurata PopSugarin sivuilta julkkiksia ja trendejä. Ja katsoa muutama muotinäytös...
Okei, se ei ole ikinä ollut JEES. Se on aina ollut TÄH.
En itsekään ymmärrä miksen jätä tämmöistä pelleilyä rauhaan. Miksen vain sulje televisiota kun Tyra Banks alkaa höpöttämään, miksen vain heitä kirjastossa Seventeeniä sivuun ja tartu vaikkapa Hamletiin?
Koska minua sairaalloisesti kiinnostaa miten Tyra Banksilla on hiukset sillä kerralla. Minua sairaalloisesti kiinnostaa mitä Seventeenin horoskooppi sanoo.
Minä olen pinnallinen pintaliitäjä, jonka kiinnostus tämmöistä roskaa kohtaan on ollut jo kauan.
Joo, ei ehkä siltä näytä jos vaatteitani katselee, mutta minä tykkään muodista. Pinnallisesta vaatehömpästä. Okei, minä enemmän kuin tykkään. Minä jumaloin muotikuvaajia. (Sori Mother Nature, luontokuvaus ei nyt ollut se oma juttuni) Minä häiriinnyn hirveästi kun Nigel Barker on kasvattanut tukan. Tykkäsin kaljusta enemmän!
Okei, muotimaailma on pinnallinen kuvanmuokkauksineen ja sairaalloisen laihoine malleineen.
Mutta joo, enpä minä nyt kotisohvalta käsin voi ruveta huutamaan niille anorektikoille että syokää jumalauta.
Miksen siis voisi katsella huvittuneena kun barbiet poseeraavat bikiineissä napajäätiköllä ja itkevät meikkinsä piloille kun kuvaaja ei pidä heidän kuvistaan?

Myönsin juuri häpeällisyyden, olen pinnallinen muotitietäjä. Kolme vuotta sitten tiesin enemmän muotisuunnittelijoita kuin kukaan muu kolmetoistavuotias räkänokka. Mutta antakaa minulle anteeksi. Lapsuus oli mitä oli, minä vain sukelsin siihen maailmaan enkä päässyt takaisin!
Ja ovathan muotinäytöksetkin eräänlaista visuaalista taidetta? OVAT OVAT!

Häpeä Pinja. Lue Sieppari ruispellossa, kuuntele Beethovenia ja laita lukulasit päähän. Ehkä kukaan ei silloin huomaa että piilottelet kaapissasi muotilehtikokoelmia.

Koeviikko ja pimeitä iltoja

Lukiotaipaleeni kaulankatkaisukohta on täällä!
Koeviikko.
Olenko kertonut teille pienestä peikosta nimeltä stressi, joka hiipii aivan liian usein mieleni porukoille ja alkaa manipuloida minua sieltä käsin? Se tekee minusta tärisevän, haudasta nousseen hermoheikon.
Joten keskiviikkona, ensimmäisen kokeen lähestyessä olin lievästi sanottuna paniikissa. Oli kyseessä ruotsin koe, ja opettajamme osaa opettaa yhtä hyvin kuin pehmolelumarsu. Olin siis aevan rauhallinen koetta edeltävänä tunnilla, joka sattui olemaan toinen inhokkini, rakas Biologia. Pöyrin tuolillani ja pölisin. Viittasin tunnilla vaikkei minulla ollut hajuakaan oikeista vastauksista. Vastauksena kysymykseen "onko linnusta mitään hyötyä koivulle" vastasin pikkulinnun olevan puulle kiva kaveri. Se oli väärin. Ilmeisesti.
Joka tapauksessa koeviikon takia olen HERMORAUNIO! Se tarkoittaa että saatan yhtäkkiä puhjeta täysin selittämättömään itkuun unenpuutteen sun muun syömättömyyden takia. Sitten itksen ja nauran yhtä aikaa säälittävyyttäni. Ihana koeviikko.
Noh, eilen oli kumminkin suht vapaamallinen päivä. Yritin relata, joten lähdin uimahallille. Siellä uiskentelin kuntomummojen kanssa. Se sopi minulle. Mummot uivat nimittäin niin hitaasti, että pysyn varmasti tahdissa :)
Se oli Kuntoilua isolla Koolla. Sen jälkeen hiivin ujona tanssiharkkoihin joissa en ole käynyt....ööö kertaakaan. Ilmoitin heti saapuessani olevani hukassa koreografioiden kanssa. No, kävi ilmi ettei se hirveästi pidättele. Ryhmässä on nimittäin neljä ihmistä. Kolme meistä ei oikein pysy mukana, hihittelemme vain. Yksi osaa, joten opettejan mielenrauha säilyy. Ja niin tiedoksi, minä en osaa. Mutta eilen tajusin ettei se haittaa, olen pitkästä aikaa ryhmässä jossa nautin siitä että olen kuin norsu balleriinoilla! Ja kyllä se opettajakin kovan harkinnan jälkeen löysi horjumisestani jotain positiivista. "Suorat nilkat sulla ainakin on" JEI <3
Olin siis iloinen ja voimissani tullessani pimeän aikaan yhdeksältä tanssista Lahdesta. Oli jano, joten poikkesin lähikauppaan.
Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä.
Marssiessani kaupasta ulos limsapullo kourassani, havahduin mutinaan edessäni. Minua kohti käveli pitkä, tumma hahmo kädessään...
PUUKKO!
Tein U-käännöksen. Kertasin mielessäni ohjeita, itsepuolustussääntöjä ja turvallisuusjuttuja muuten vain. Paniikki oli ilmiömäinen, tunsin todellakin olevani DANGERISSA. Kaupassa juoksin myyjän ohi hyllyn taakse. Mies seurasi! Puukkomies seurasi minua! Kuulin ääneen, kovan mutinan ja huutelun. Voi herranen aika, ajattelin tuijottaessani pähkinähyllyä. Minä todellakin pakenin puukkomiestä. Kauppiaana oleva nuori tyttö tuijotti minua silmät suurina. "Jos minä kuolen ekana, kerro vanhemmilleni että vein homman kotiin kunnialla, viimeiset minuutit pakaten pähkinöitä hyllyihin!" hän tuntui viestivän. Nyökkäsin hajamielisesti. Miehen ääni kuului. Katsoin sivusilmällä kun tämä istui kahvipakettien päälle. Yhä puhuen itsekseen. Ja mistä hän puhuikaan!
"MINÄ SANOIN ETTÄ TAPPAMINEN ON VÄÄRIN; MUTTA EI SIIHEN AINA VOI...."
Hitto! Tujotin yhä pähkinöitä. Mahdollisuuteni säilyä hengissä olivat jonkinlaiset. Piti joko pysytellä hyllyllä tai juosta karkuun kuin mielipuoli.
Kiirehdin myyjän ohi. Hän tuijotti puukkomiestä. Minäkin uskaltauduin katsahtamaan juostessani liikkeestä ulos...
PUUKKOMIES
OLI
SITTENKIN
SATEENVARJOMIES

Se oli sateenvarjo. Se mitä luulin puukoksi.
How sad is that.

Koeviikko jatkuu. Minä jatkan hermoilua aiheellisesta ja aiheettomasta.

You say good morning when it's midnight

Hyvää iltaa.
Miten satunkin kirjoittamaan aina sunnuntaisin?
Saattaa johtua siitä että sunnuntai on ihana/kamala kuljen koko päivän pyjamassa murahdellen ja laulellen, murehtien ja läksyjä lukien - päivä.
Tällä tekstillä ei ole taaskaan päätä eikä häntää, mutta so what, eihän enää ole elämälläkään. Se vain rullaatirullaa eteenpäin, ei pysähdy hetkeksikään.
Ja minä en pysy perässä.

Minä rakastan Coldplayta!
Se musiikki tulee suoraan hiljaisen huoneen seinien välistä, seikkaillen kiemurtelee korviini. Se saa itkemään. Ja hymyilemään, miettimään. Voi herraisä, minä rakastan sitä musiikkia!

Minä hakkaan tietokonepeliä. Tarkoittakohan tämä että olen julkisesti julistautunut nolife-ihmiseksi?
Ei kai nyt sentään, en ikinä pelaa tietokonepelejä, mutta tänään herätessäni tuli ihan fiilis että haluanpa päästä hakkaamaan pahiksia!
En nyt kumminkaan runea ajatellut hakata, tuskin tiedän mikä se on. Mutta tattadaa, minulla on muinainen heppapeli, jossa hypätään esteitä ja ratsastetaan maastossa hiekka pöllyten!
Mikä parasta, siinä pelissä on pahiksia.
Ne ovat niin pelottavia että pienempänä en edes uskaltanut pelata kun ne huppupäiset iljetykset juoksivat kohti. Kiljuin vain ja itkin. Mutta silti rakastin sitä peliä.

Minä rakastan Riikka Pulkkisen kirjoja!
Kun koulun kirjastosta hätäisesti nappasin ensimmäisen kirjan mikä käteen osui, en arvannut että tästä kirjasta tulisi minulle yöunia vievä möykky. Mutta mikä lumoava möykky.
Hourailin useaan otteeseen luettuani Totta - kirjan. Riikka Pulkkisen toisen romaanin.
Ja nyt olen verenhimoisen kostajan lailla metsästänyt Pulkkisen esikoiskirjaa, Rajaa.
Miksi? Tämä kirjailija on jollain keinolla sukeltanut mieleeni, vienyt ajatukseni, mietteeni, elämäni!
Se on niin kamalan pelottavaa että rakastan sitä.

Minä rakastan Helsinkiä!
Muutan sinne kun opiskelen. Elän köyhää taide-elämää pienessä pahvilaatikossa Senaatintorin kulmilla. Se kaupunki on niin vapaa! (Pakko mainita olleeni siellä eilen)

Hyvää huomenta, minä keksityn nyt heppapeliini. Adios.

Minä ainakin olen prinsessa Pinja

Minä siis lojun sängynpohjalla nauttien kivasta kunnon sunnuntaista. Ja syysflunssasta. Ja astmasta.
Lumoavaa, voisin kertoa tästä ihanasta taudistani vaikka tunnin mutta jos silti säästäisin vähäiset lukijani siltä...voisi olla ihan hyvä vaihtoehto.

Wanna be a superhero
Kaikilla on esikuvia. Tattadaa, ihan itse sen äkkäsin. Varmasti eri-ikäisillä esikuvat ja idolit vaihtelevat. En usko että viisivuotias Matti-Petteri haluaa enää olla Hämähäkkimies täytettyään neljäkymmentäkuusi. Eikä Julia ehkä tahdo enää omaa valtakuntaa ja yksisarvista kun on saanut vakituisen työsuhteen mainostoimistossa. (Paitsi toisaalta kukapa EI tahtoisi yksisarvista! Miettikää nyt, se on kuin hevonen ja virtahepo yhdessä paketissa, ei yhtä läski kuin virtahepo (ellei sitä syötä joka päivä porkkanakakulla ja donitseilla) ja sillä on kimalteleva, ihku sarvi otsassaan. Sillä olisi todella hupaisaa jolkotella lukiolle tai töihin tai yliopistolle...) Kumminkin, kun on aikuinen tylsäpää, huumaavat unelmat ovat paljon yksitoikkoisempia ja tylsempiä.
Matti-Petteri unelmoi että voisi maksaa paremmin lainanlyhennyksensä, jonka käytti viisi vuotta sitten ostamaansa Ferrariin. (Sai sitten huudot vaimoltaan joka paasasi ettei Suomessa tee Ferrarilla mitään.)
Julia haluaisi kiihkeästi perustaa perheen, mutta poikaystävä on tilintarkastaja jonka mielestä avioliitto on lupaus tyhjästä.
Aika säälittävää että hylkäämme prinsessalinnat tajuttuamme ettemme voi niitä saada.
Mikä ihme on, kun unelmien pitää olla nykyään mahdollisimman realistisia ja tavoiteltavissa olevia?
Totta on, että jos unelmoi lottovoitosta, mahdollisuus se saada on häviävän pieni, ja samalla kertaa pettymys unelmien toteutumattomuudesta suuri.
Niin, ja jos unelmoi olevansa keiju joka elää satumetsässä, on pettymys melkoinen kun pukee päälleen kauniin pinkin mekkonsa, tökkää halvat Tiimarista ostetut siivet selkäänsä ja lähtee Suomen korpimetsään hyppelemään. Nein, my darling, you can't fly.
Siksipä kukaan ei halua toivoa saavansa unelmiensa työtä, unelmiensa prinssiä tai prinsessaa, puolta valtakuntaa ja Supermiehen voimia.
Ne eivät yksinkertaisesti toteudu.
Minulle on sanottu että omaan paljon unelmia. Sen teki yläasteen äidinkielenopettajani jolle olin palauttanut elämänkertani. Sen lisäksi että hän oli nauranut ääneen tekstilleni, hän oli raapustanut.
"Hienoa että sinulla on paljon unelmia. Toivotaan että ne toteutuvat"
Aloin plärätä sivuja. Miten niin toivotaan? Ihan realistisia ne toiveet olivat!
"Haluan kuvataideopettajaksi"
Selvähän se.
"Julkaisen oman kirjan"
Luonnollisesti.
"Haluaisin mukaan politiikkaan"
Jaaha?
"Hallitukseen kenties"
Ohhoh.
"Nähdään sitten kymmenen vuoden kuluttua kuka johtaa tätä maailmaa"
Hupsista.
Suuret luulot? No ei nyt aivan, minä vain yritin kevyesti vitsailla! Ihan kuin uskoisin olevani tämän maailman kantava voima kymmenen vuoden kuluttua!


---


Ei sillä ettenkö olisi unelmoinut kitkeväni tästä maailmasta pois pahuuden, stereotypiat, homoliittojen vastustamisen ja median luoman kauneuskäsitteen. (Tiivistettynä, Evil is wrong, It's okay to be Gay ja minä ihannoin malleja vasta kun Chanelin näytöksessä marssii laihoja, lihavia, tuhteja, mummoja, vaareja, kissoja, koiria, vauvoja, invalideja...)
Pontti kumminkin tässä on se, että kyllä, mieleni syövereissä jyskyttää kyllä se että en ehkä voi parantaa tätä maailmaa. Mutta mitäpä siitä, nehän ovatkin UNELMIA!




Matti-Petteri, sinusta voi tulla Hämähäkkimies! Kaiva esiin vanhat sarjislehtesi ja hyökkää trikoissa vaimosi työpaikalle kantaen hänet ulos sieltä potkujen uhalla! Sitten voitte ajaa Ferrarilla auringonalskuun vaimosi nalkuttaessa kuinka hän nyt saa potkut. Unohda se, sinä olet Hämähäkkimies!
Julia, hanki hevonen ja tökkää sille porkkana päähän! Näin voit saada  oman yksisarvisesi! Ja nai se tylsimystilintarkastajamiehesi, sillä on iso omaisuus, ja näin saat hankittua "puoli valtakuntaa".


Näettekö senkin typerät realistit?
Unelmat toteutuvat.

Enkelit on kieroja kuin rinkelit

Syvät anteeksipyyntöni epäkirjoittamisestani. Eli siis siitä kun on ollut kouluhommia ja muuta elämää kuin maaginen internet, en ole jaksanut vaivautua raahata itseni tähän tietokonetuolille, napsauttaa lukuvalon päälle ja painaa pääni näppikselle toivoen sen synnyttävän sykähdyttävän uuden blogitekstin. Olen tylysti skipannut blogini, elämäni ja sen että hengeähtäisin jossain välissä.

Ja haloo, koeviikkohan ei ole vielä alkanutkaan!

Hmm. Olen leikannut hiukseni Lyhyiksi isolla ÄLLÄLLÄ (L). Ikään kuin tämä muutoksentahtoinen puuskani ei ikinä loppuisi. Pysäyttäkää minut kun haluan irokeesin.

Koulussa (lukiossa, repikää siitä) menee toistaiseksi hyvin. Olen yhäkin innoissani oppitunneista, uusista haasteista ja ihmisistä. Yhäkin kauhuissani, niskat jännityksessä odotan kokeita, mutta ehkä sen aika on sitten kun se on. Eli pikku vinkkinä, kun koeviikko alkaa oikeasti olla lähellä, kehotan pysyttelemään vähintään viiden metrin päässä minusta. Kannattaa myös pitää turpa kiinni, kasvot pokerina, nauru vähäisenä ja hengitysäänet maksimoida minimiin. Olen herkkä vetämään stressin huippulukemiin.

Mutta nyt kumminkin koulunkäynti on vielä hauskaa. Mitä nyt on ollut pari hupaisaa sanakoetta ja äikän referaattia. Hyvin sujuu, panostan vain 110 prosenttia niin kyllä tästä selvitään!

Huomennakin on koulua. Damdadam, on lauantai mutta minäpä lähden toistamiseen ihanalle kouluretkelle! Viime lauantaina oli kuudelta lähtö jonnekin *****lle suolle kuvaamaan ihania, ihania luontokuvia. Ei luontokuvissa mitään pahaa, mutta en pidä luontokuvaamisesta. Joten elikkäs miten hankin itseni tuolle pahuksen kurssille?

...

Kumminkin, kahdeksan tuntia suolla oli mielenkiintoista. Okei, ryhmä oli miesvoittoinen joten puheenaheet vaihtelivat jalkapallosta pieruihin. (Plus lintutornista syljeskelyyn) Sama se, minä keskityin ammattitaitoisesti kuvaamaan.

Noh, huomenna olisi tähtitieteen kurssin retki Heurekaan. Jipii, tunnen olevani taas ala-astelainen odottamassa luokkaretkeä.

Muuta? No, minulla on menossa totaalinen herkkulakko, jossa pannassa ovat karkit, sipsit, jäätelö, keksit, leivokset, leivonnaiset, pähkinät, hampurilaiset, pitsat jne jne. Sitä on jatkunut jo kolme viikkoa, ja pääsen ehkä kohta eroon jatkuvasta mässäilynälästäni. Olen popsinut porkkanoita.

Minulla on flunssa ja yskin keuhkoni pihalle. Olen Petteri Punakuono. Olen löytänyt itsestäni uuden puolen koulun liikuntaunneilla.

(Okei, noloa tai ei, minä ääntelen peleissä. Havahduin viime korispelissäkin omiin kiljuntoihini ja karjuntoihini. Saatan huutaa mitä mieleen sattuu, yleensä "ÄLÄ HEMMETTI VIEKÖÖN OTA SITÄ PALLOA" tai "EIEIEIEIEI MUN PALLO" tai "SÄÄLIKÄÄ NYT MÄ OLEN LYHYT JA TYTTÖ" tai "NOUNOUNOU EI SINNE" tai "ÄSKÄPÄLÖTSKYHÄPÄLÄ")

Minä kuulun nykyään Natsipolin hallitukseen. Jes, sitä olen aina halunnut ja nyt vasta saavutin haluamani. Syynä se että kiristin ja raivosin edelliselle edustajalle....ah. Kunnon politiikkaa, sanon minä.

Nyt taidan mennä järjestämään englanninmonisteeni aikajärjestykseen ja lajitella ne värikoodeittain.

Mikä sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa.

Ja vielä hieman kuvia!

I agree.

Hiuksia! Niitä on vähemmän! Jeejee! Niskatuuletus toimii ainakin!

ADIOS