Kymmenen minuutin rakkaus

Koulu virallisesti ei lopu vielä ja onhan itselläni vielä kolme koettakin jäljellä, mutta ei voi mitään, eilen oli niin kiva päivä seurakunnan kanssa saunomassa, uimassa ja paistellessa makkaraa, että kesäfiilis valtasi aivan kokonaan! Löysin itsestäni jälleen kerran sen persoonan joka hölisee puutaheinää tuntemattomille. Rakastan sitä Minää! Se tulee niin harvoin esille, normaalisti Angsti-Pinja on kova ottamaan ylivallan koulujuttujen kaatuessa päälle yms.

Nyt kuitenkin sain taas nauraa tuiki tuntemattomien kanssa, sain kerskua olevani maailmanmestari taas asiassa kuin asiassa, sain hyppiä järveen teletappien lailla uudestaan ja uudestaan, sain syödä kolme makkaraa, sain viljellä sarkasmia kuin auringonkukansiemeniä konsanaan, sain hymyillä ja irvistellä.
Enkä kertaakaan pysähtynyt miettimään:
"Tämä ei oo mä."
Annoin vain mennä. Sillä arvatkaa mitä tajusin?
Kukaan muu ei tule elämään tätä elämää, jos minua ei huvita. Kukaan muu ei oikeasti voi pilata elämääni, se on useinmiten vain oma pääni joka kuiskailee sanoja kuten "Et pysty" tai "Ei ne susta oikeesti välitä".
Täytän seitsemäntoista syksyllä, se on ydinnuoruuden aikaa, joten identiteettikriisi on mitä tavallisin tällaiselle kasvojaan vääntelevälle scoopy-doolle. Ei minun pidäkään vielä sitoutua yhtään mihinkään! Ei minulla pitäisi olla urasuunnitelmia valmiina, ei minun pitäisi MUREHTIA sitä joka ikistä sekuntia varsinkin kun taidealalta valmistuu pelkkiä työttömiä! Mutta se ei ole tämän ajan murhe, herranjestas!
Olen kai jotenkin skipannut sen suuren identiteettikriisin ja hirveän kapinoinnin varhaisnuoruudessa koska se kaikki vyöryy nyt aallon lailla takaisin entistä vahvempana.
Joten hittoako väliä sillä kuka olen! Tällä hetkellä välitän siitä että menen eteenpäin, en siitä MINNE menen. Ojanpohja vaiko kenties valkoinen talo? Hei, I don't know but that's okay, you know why?
MÄ OON TEINI.
Nyt eräs kaverini nousi varpailleen tuon sanan lukiessa.
Olen itsekin vältellyt sanaa koska se aiheuttaa kauhean, lissumaisen jälkikaiun. Mutta minkä asialle tekee, kun se on totta? Miksi pitäisi jaksaa leikkiä kypsää aikuista tässä iässä? Olen tehnyt sitä seiskaluokalta asti, ja se pidemmän päälle väsyttää. Haluan etsiä kaikkea ja itseäni nyt, tämän kesän.

Joten, hauska tavata. Olen Pinja. Halusin ennen kuvataideopettajaksi, nyt en tiedä, mutta se on okei. taidehistoria kiinnostaa, samaten psykologia, myöskin kirjoittaminen. Mitä väliä, ei minulta nyt kysytä kuka tulen kahdenkymmenen vuoden päästä olemaan. Tai jos kysytään, vastaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen:
"En tiedä."

Ah, tätä vapautta. Huumaavaa. Älkää silti säikähtäkö, en kirmaa tuonne niitylle polttamaan ruohoa ja syömään sieniä tässä kokeilunhuumassani.

Ciao! Menenkin tästä nauttimaan vapaudenhuumastani!
(Kyllä, menen lukemaan englanninkokeeseen. Tietynlaista vapautta sekin tuo! Ja tottahan se on, että ei koira mihinkään karvoistaan pääse.)(Tai jotenkin se sananlasku meni...)

Tuplahaastavaa

HAASTE YKKÖNEN
-Each tagged person must answer the 11 questions given to them by their “tagger”and post it on their blog.

- Then, choose 11 new people to tag and link them in your post.

- Create 11 new questions for the people you tag to answer.

- Do not tag back to the person who has already tagged you

Pahuksen vivacious.

1. Mitä odotat tulevaisuudeltasi ja miltä se näyttää?
Odotan tulevaisuudelta paljon. En sentään mitään prinsessalinnoja ja aviomiestä, olen hei sentään realistinen!
Odotan opiskelua mahdollisesti, toivottavasti Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa (kyllä, rakas tuleva kouluni koki uudelleenkastamisen ja nimeämisen. Bye bye Taik.) Tämä opiskelu kylläkin näyttää hyvin epätodennäköiseltä, sillä opiskelupaikkaa ei noin vain saadakaan. Mutta toivon että se on tulevaisuuden Pinjan ongelma. Huolehtikoon hän asiasta kun on sen aika!
Lähitulevaisuudelta odotan iloisia ylltäyksiä, uusia ystäviä, kokemuksia ja paljon pettymyksiä (tai siis en ODOTA pettymyksiä, mutta toivon vain kasvavani niiden ansiosta yhä kovasydämmisemmäksi. Maailmassa ei pärjää muuten.)

2. Asia mistä et ikinä voisi luopua?
Vaikea kysymys. Hankalaa sanoa ei ikinä, kun ei ole kokenut sitä. Tarkoitan sillä että jos sanoisin etten voisi elää ilman...(tyhmä esimerkki) vaikkapa ilman sukkia (sanoinhan jo että tyhmä esimerkki?). Mistä tiedän, ellen kokeilisi elää ilman sukkia? Entä jos kaikkeen tottuu? Sukattomuuteenkin? Ajan kuluessa unohdan sukat ja niiden koko olemassaolon. Sukista tulee vain abstrakti ajatus, muisto mielessäni. En koe tarvetta, jos minulla ei ole mahdollista saada sukkia.

3. Minkä vääryydeen haluaisit korjata maailmasta, jos saisit siihen mahdollisuuden?
SUKUPUOLTEN VÄLISEN ERIARVOISUUDEN JA EPÄTASA-ARVON!

4. Mitä ystävät merkitsevät sinulle?
Vaikka en asiaa hoe ääneen koko aika, vaikka en juoksentele kylillä halailemassa (hyh) ystäviäni, vaikka saatan irivistää koko käsitteelle...
Ystävät ovat jotain niin tärkeää, että pelottaa koko aika, että menetän jonkun. Kaiken. Edes jonkun. Pelkään, että joku keksii juosta pois, jonkun toisen luokse. Joku keksii kuinka hylätään, eikä siihen tarvita edes paljoa. Pelkään että hylkään itse jonkun huomaamattani. Siksi pitelen ystävyyssuhteita epätoivoisesti kätösissäni, vaikka ne juoksevat pois kuin hihnassa olevat koiranpennut. Olisi hienoa, jos voisin joku päivä heittää hihan pois ja luottaa että vaikka koiranpentu säntää hetkeksi tutkimaan maailmaa, se tulee takaisin.


5. Mikä on asia jossa haluaisit kehittyä tai asia jonka haluaisit osata?
Haluan kehittyä maalaamisessa, piirtämisessä, värien ja liitujen käytössä. Haluan myös kehittyä luonteeltani vähemmän kärsimättömäksi, ystävällisemmäksi persoonaksi joka ei ilkeile tuntemattomille. Haluan oppia hymyilemään. Ja olisiki kiva olla näyttämättä kärsivältä peuralta ajovaloissa koko aikaa. Haluan myös kehittyä tanssissa (jota olen kylläkin tehnyt, terveisin ihminen joka itkien oppi tekemään olan oli kuperkeikan) Ja haluan oppia vislaamaan.

6. Uskotko kohtaloon? Perustele.
En. Kaikki mitä teemme on jostain syystä oman kätemme tuotosta ja siksi voimme syyttää aina ja vain itseämme.

7. Ajatus mikä saa sinut varmasti aamulla nousemaan vuoteestasi ylös reippaana uuteen päivään?
Esimerkkejä:
"Tänään tapaan kivoja ihmisiä! JEE!"
"Pakastimessa on vielä jätskiä! JEE!"
Useimmiten se on jäkimmäinen, joka saa minut iloiseksi ja reippaaksi.

8. Biisi joka tuo mieleen paljon muistoja?
Jem-They. Biisi muistuttaa viime keväästä, joka oli ehkä elämäni paras. Soitin biisin kun pidin koulussa aamunavauksen. Olin ihan hermona, kun olin tunkenut nenäni asiaan, joka pelotti minua aivan hirveästi. Se onnistui kuitenkin, puhuin väkivallasta ja sain puheesta useita kiitoksia. Siitä lähtien olen yhä uudestaan ja uudestaan kastanut varpaani liian monimutkaiseen liemeen, ja silti selviytynyt useimmista haasteista kunnialla. (Esimerkkinä viime viikko, jolloin äikässä pienryhmissä esitettiin näytelmiä. Halusin varta vasten pukeutua tekomahaan, viiksiin ja partaan, hypätä yleisön joukosta sateenvarjoa huitoen ja huutaen "SINÄKÖ MINUT TAPOIT MACDUFFIN RETKU?!" Hetken lähestyessä alkoi hermostuttaa hitosti, ja ajattelin etten ole tällainen ihminen. En vain ole, en minä pysty. Hetken tullessa kuitenkin vain tein sen, useitten yllättyneitten silmaparien kietoutuessa ylleni. Enkä mokannut ainakaan hirveän pahasti. Tuollaiset hetket ovat kasvattavia, ne antavat voimaa.)
Biisiin liittyy myös itsensä voittamisen lisäksi mahtavia Kukkasen koulu-muistoja.

9. Mitä pelkäät? Fobiat yms.
Pelkään kuollakseni hämähäkkejä. Myöskin myrskyjä, ukkosta. Yksinäisyyttä ja muutenkin hylkäämistä.

10. Mitä suunnitelmia sinulla on kesälle 2012?
Kesätyö ruokakaupassa, riparilla isostelemassa. Seukalla nauramassa. Lenkillä juoksemassa niin kaun kunnes keuhkot ja jalat ovat rättipoikkipuhki. Toivon että kesäni kuulostaa kuin heleän tiukujen helinän ja räkänaurun yhdistelmältä.

11. Miten kuvailisit itseäsi kolmella adjektiivilla?
Pessimistinen. Haaveileva. Perfektionistinen.

Ja en jaksa keksiä 11 uutta kysymystä, koska tuntuu että kaikki blogiani lukevat (huimaavat 7) on jo haastettu.


TOINEN HAASTE, josta kiitän sinua (salainenpienipeikko)!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).

Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.

Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

- Ystävien kanssa yhdessäolo

- Kympit koulunumerot

- Kehut

- Taide ja sen tekeminen

- Lempimusiikki

- Jäätelö

- Onnistumisen tunne

- Hyväksyntä, huomio

- Seukka (vaihtelevasti, tällä hetkellä tuo hyvää mieltä, joskus toi pahaa)

- Muistot, hyvät sellaiset säilöttynä mieleen tai vielä parempaa, päiväkirjaan

Haastan kaikki. There you go.

Swotted like mad

Mua työntää maanrakoon joku voima
se tekee musta heikon.
Se saa mut itkemään ja pelkäämään.
Mutta työnnän sen pois
hymy nykyisin paljon helpompaa kasvoille taikoa ois.


Pakko sitä on hymyillä. Vaikka tuntuu, että ote kaikesta murenee koko ajan, mitä enemmän yritän, pitää silti yrittää. Vielä enemmän.

Kolme päivää, KOLME PÄIVÄÄ tavallista kouluopiskelua. Sitten tappoviikko ja urheilupäivä, ja se olisi sitten kesäloma. Ihana, kamala kesäloma. Kesäloma, niin ristiriitainen sana suhaillessa mielessäni. Se aiheuttaa menneisyyden kipupisteiden yhdistymisen ja ikävän, mutta toisaalta se tuo esiin uusia, tuoreita toiveita ja kokemuksia.
Mutta mikä tärkeintä: Kesäloma tuo kesätyön, riparin ja sen, ettei tarvitse mennä LÄHELLEKÄÄN matikankirjaa tai laskinta, historiantutkielmaa, äidinkielen tekstitaitoa tai edes Natsipolin ovea. Niin ihana kuin olitkin, rakas natsila, tarvitsen sinusta PITKÄN loman.
Hermoloman. En aio todellakaan enää suunnitelma What To Do -listaa kesäksi, tai Must To Do. Annan olla. Katsotaan mitä kesästä tulee ilman niitä. Ensimmäinen kerta kaupassa kesätöissä stressaa jo nyt ja riparista en tohdi puhuakaan. Lyön vain vetoa että pikkuiseni juoksevat karkuun häntä koipien välissä kun pitäisi ottaa Raamattu omiin pikku kätösiin ja avata se.
Ja syy miksi tarvitsen hermoloman, on yksinkertainen:

Lähellä, iholla, tunkeilijana

Tämä kuvistyöni ei olekaan ihan mikään helpoin pala purtavaksi. Power Point-esitys olisi tarkoitus väsätä. Aihe oli (kaiketi) aika vapaa, joten halusin jonkun erikoisen mutta silti tavanomaisen, kiinnostavan ja intensiivisen aiheen.
Ja koska jokainen itseään kunnioittava taiteilija väittää, että hänen omaavansa ideat ovat ainutlaatuisia, eikä niitä ole kopioitu mistään...
Sanon ihan suoraan että sain idean tv-ohjelmasta Iholla. En ole ikinä katsonut sitä, mutta ensimmäinen mainos, joka ohjelmasta tuli, oli jotenkin hieno.

Tai ainakin osassa tuosta on jotain tosi siistiä. Se, että mennään kameralla senttimetrien päähän elävästä ihmisestä. Annetaan kameran vangita se hetki, ilman ehostuksia ja photoshoppia.
Sen halusin vangita omaan Power Pointtiini, jonka aiheeksi juhlallisesti valitsin ihon.
Miettikääpä nyt ihoa.
Iho on todella herkkä asia. Kukaan ei kulje ympäriinsä alasti, iho vain suojanaan. Olemme hirveän varovaisia ihomme suhteen. Ei kuka tahansa saa tulla ja koskettaa sitä.
Mutta kesällä kuljemme (okei, kuljette, minä olen kesäisin toppapuvussa) miltei alasti iho kärventyvänä auringossa.
Kaikki ihmiset näkevät kätemme, kasvomme. Mutta jos sanon jollekulle että ota paita pois ja näytä selkäs, niin minua pidetään pervona.
Minusta iho on mielenkiintoinen. Yritämme peittää sitä tekorusketuksella, meikillä, peitämme sen pikkuvirheet unohtaen että ne virheet ovat vasta jotain, mikä tekee ihosta ainutlaatuisen.
Iho kulkee tässä koko elämämme. Se on suojakerros, vahva ja turvaa bakteereilta ja viruksilta. Mutta vaikkei iho olisi rikkikään, se on henkisesti ja psyykkisesti kovin herkkä ja hauras.
Mm. Joten maanantaina olisi diaesitykset vuorossa, ja minulla on tasan yksi iho-kuva.
Enkä tiedä mistä löydän tähän hätään miespuolisen henkilön joka suostuu poseeraamaan valokuvassa selkä paljaana.

Minut haastettiin, mutta en jaksa tehdä haastetta vielä. Ehkä tämän viikonlopun aikana. :)
Heippa. Hauskaa kevättä. Be careful with ur skin.

Liikaa painoa hartioilla

Koulu.
I used to love it.
Nowadays I hate it.

Tahtoisin ottaa Natsipolin omiin kätösiini, pyöritellä siitä lumipallon ja nakata seinään. Sitten vielä potkiskella nurkkaa vasten kunnes viimeinenkin hengen pihinä on kaikonnut.
Historian tutkielmaa väsäilen, ja pakko sanoa, että kerrassaan vihaan tätä. Aiheena on taide, mutta silti ei innosta kuin ehkä promillen verran. Suurin osa minusta haluaa mennä ulos juoksemaan ja pitämään hauskaa.
Muutenkin olen äärimmäisen tyytymätön nykyiseen lukiooni. Yli vuosi sitten syntynyt näkymätön ihanuudenverho on rapistunut. Nykyään se roikkuu risaisena ja rumana. Opettajat joita niin kovasti ihailin...he ovat osoittautuneet aika sekopäisiksi. Lukion pienuus, joka oli yksi syy miksi sen valitsin, on kääntynyt vastaan. Ensi vuodelle ei ole näillä näkymin tulossa kuviskursseja koska osallistujia on liian vähän.
Koulumme on pieni, alan kyllästyä naamoihin joita siellä näkee joka päivä. Nyt kun abitkin huitelevat muualla, koulussamme on ehkä hikisesti sata ihmistä, jos edes sitäkään.
En pysty tekemään sitä, että vain piiloudun väkijoukkoon ja annan virran viedä mukanaan. Ei, jos Natsipolissa sitä yrittää, saa peräänsä koiranpentulauman joka kysyy minne olen menossa! Vuh vuh, I'm going to hell, wanna come?

Koulu pännii, mutta vapaa-aika pitää hereillä. Odottelen innolla viikonloppua, koska harvinaista sinänsä, minulla on suunnitelmia. Muutakin kuin pään hakkaamista seinään, kuinka kivaa sekin on.
(Btw, minusta on näin näköjään tullut normaali teini. Epänormaaliuteni (yksi niistä) on aina ollut koulurakkaus ja vapaa-ajanvihaaminen. Noh, voin huokaista helpotuksesta (kai) sillä nykyään on päinvastoin.)
Se kyllä vaikeuttaa koulunkäynyiä, sillä muistiinpanojen sijasta vihkoon syntyy ratkiriemukas piirros nallesta joka hakkaa nuijalla koulurakennusta tuusan nuuskaksi.
Huoh. Enää kolme päivää viikonloppuun. Onneksi loppuviikko on suht helpohko, torstaina ainoastaan pari tuntia ja perjantaina menen kahdeksaan kouluun ja pääsen kymmeneltä. Lällällää :D

Mutta nyt keskityn tutkiskelemaan Ruotsin vaikutusta Suomen taiteeseen Ruotsin vallan aikana. Niin ihanaa että lyön kohta käden seinästä läpi! (Siis puhtaasta innosta, toki toki!)

Ai niin. Joudun huomenna raahaamaan viisi euroa valokuvauskurssille, sillä se on kurssimaksu. Hemmetti, tajuan sen, että negojen kehitykseen menee rahaa yms, mutta olisi kiva jos maksu olisi mainittu vaikka kurssin alussa?
Silloin tällaiset ihmiset, joiden kukkarossa ei ole muuta kuin hämähäkkiperhe ja pölypallojengi, osaisivat pysyä loitolla.

Mutta sen kamalan natsilan takaa paistaa kuitenkin kultainen aurinko kuivan kahisevan muodossa! Kesätyö nimittäin plakkarissa, samoin ripari.

Jaksakaa vielä kevään loppurutistus rakkaat lukijat. Ei väsähdetä vielä, marssitaan eteenpäin. (Tai ryömitään, kieritään, mitä tahansa joka vie mahdollisimman vähän energiaa. Jos ei muu auta niin laitetaan kaveri työntämään kottikärryissä sinne maaliviivalle asti)

Illusion

Se, jos mikä on pala maailman suloisinta illuusiota. Se on jotain, minkä vuoksi hyväksyn sen olevan vain kitkerää harhaa, joka näyttää kauniimmalta kuin mikään muu. Mutta harhat satuttavat myöhemmin.
Nyt en kuitenkaan ajattele sitä, ei en.

 Rusina.

Älkää sitten rakkaat lukijat kaikotko, en ole mutantti, vain vähän ruma.

Pingiksen maailmanmestarit.

Haluan nyt vain tuudittautua tähän lumoavaan turvallisuudentunteeseen. Ihanaan kevääseen, mukavaan ja mahtavaan leiriin jolta saavuin. Leiri on se illuusio. Se saa minut, tälläisen karsean itsekkään kyynikon uskomaan hyvään, ja varsinkiin hyviin ihmisiin.

Yhteisöön. Huomasin haluavani olla ME.

En ainoastaaan MINÄ.

Noh. Tämä leiri oli siis seurakunnan kevätleiri, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Halusin leirifiiliksen nousevan punan lailla poskille ja halusin sydämen hakkaavan kovaa rintaa vasten pelkästä innosta.

Niin kävi, ja enemmänkin. Oli mahtavaa! Tuttu Pensuo-porukka plus Hannah Montana leiriytyi salaiseen soppeen leirikeskukseen perjanataina, ja vietti joitain aivan mahtavia hetkiä. Hulvatonta kerrassaan, miten ihminen muuttuu sinä viikonloppuna. Minustakin kuoriutui taas se minä, josta pidän.

Pingiksen maailmanmestarit, uudelleensanoitetut kannustuslaulut, norsufutis, Pensuo, ylitsevuotava pirteys.

Nämä vallitsivat leirillä, ja it was awesome.

Kiitos leiriläisille. Olin iloisempi kuin pitkään aikaan.