Illusion

Se, jos mikä on pala maailman suloisinta illuusiota. Se on jotain, minkä vuoksi hyväksyn sen olevan vain kitkerää harhaa, joka näyttää kauniimmalta kuin mikään muu. Mutta harhat satuttavat myöhemmin.
Nyt en kuitenkaan ajattele sitä, ei en.

 Rusina.

Älkää sitten rakkaat lukijat kaikotko, en ole mutantti, vain vähän ruma.

Pingiksen maailmanmestarit.

Haluan nyt vain tuudittautua tähän lumoavaan turvallisuudentunteeseen. Ihanaan kevääseen, mukavaan ja mahtavaan leiriin jolta saavuin. Leiri on se illuusio. Se saa minut, tälläisen karsean itsekkään kyynikon uskomaan hyvään, ja varsinkiin hyviin ihmisiin.

Yhteisöön. Huomasin haluavani olla ME.

En ainoastaaan MINÄ.

Noh. Tämä leiri oli siis seurakunnan kevätleiri, jota olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Halusin leirifiiliksen nousevan punan lailla poskille ja halusin sydämen hakkaavan kovaa rintaa vasten pelkästä innosta.

Niin kävi, ja enemmänkin. Oli mahtavaa! Tuttu Pensuo-porukka plus Hannah Montana leiriytyi salaiseen soppeen leirikeskukseen perjanataina, ja vietti joitain aivan mahtavia hetkiä. Hulvatonta kerrassaan, miten ihminen muuttuu sinä viikonloppuna. Minustakin kuoriutui taas se minä, josta pidän.

Pingiksen maailmanmestarit, uudelleensanoitetut kannustuslaulut, norsufutis, Pensuo, ylitsevuotava pirteys.

Nämä vallitsivat leirillä, ja it was awesome.

Kiitos leiriläisille. Olin iloisempi kuin pitkään aikaan.