tiistai 8. toukokuuta 2012

Liikaa painoa hartioilla

Koulu.
I used to love it.
Nowadays I hate it.

Tahtoisin ottaa Natsipolin omiin kätösiini, pyöritellä siitä lumipallon ja nakata seinään. Sitten vielä potkiskella nurkkaa vasten kunnes viimeinenkin hengen pihinä on kaikonnut.
Historian tutkielmaa väsäilen, ja pakko sanoa, että kerrassaan vihaan tätä. Aiheena on taide, mutta silti ei innosta kuin ehkä promillen verran. Suurin osa minusta haluaa mennä ulos juoksemaan ja pitämään hauskaa.
Muutenkin olen äärimmäisen tyytymätön nykyiseen lukiooni. Yli vuosi sitten syntynyt näkymätön ihanuudenverho on rapistunut. Nykyään se roikkuu risaisena ja rumana. Opettajat joita niin kovasti ihailin...he ovat osoittautuneet aika sekopäisiksi. Lukion pienuus, joka oli yksi syy miksi sen valitsin, on kääntynyt vastaan. Ensi vuodelle ei ole näillä näkymin tulossa kuviskursseja koska osallistujia on liian vähän.
Koulumme on pieni, alan kyllästyä naamoihin joita siellä näkee joka päivä. Nyt kun abitkin huitelevat muualla, koulussamme on ehkä hikisesti sata ihmistä, jos edes sitäkään.
En pysty tekemään sitä, että vain piiloudun väkijoukkoon ja annan virran viedä mukanaan. Ei, jos Natsipolissa sitä yrittää, saa peräänsä koiranpentulauman joka kysyy minne olen menossa! Vuh vuh, I'm going to hell, wanna come?

Koulu pännii, mutta vapaa-aika pitää hereillä. Odottelen innolla viikonloppua, koska harvinaista sinänsä, minulla on suunnitelmia. Muutakin kuin pään hakkaamista seinään, kuinka kivaa sekin on.
(Btw, minusta on näin näköjään tullut normaali teini. Epänormaaliuteni (yksi niistä) on aina ollut koulurakkaus ja vapaa-ajanvihaaminen. Noh, voin huokaista helpotuksesta (kai) sillä nykyään on päinvastoin.)
Se kyllä vaikeuttaa koulunkäynyiä, sillä muistiinpanojen sijasta vihkoon syntyy ratkiriemukas piirros nallesta joka hakkaa nuijalla koulurakennusta tuusan nuuskaksi.
Huoh. Enää kolme päivää viikonloppuun. Onneksi loppuviikko on suht helpohko, torstaina ainoastaan pari tuntia ja perjantaina menen kahdeksaan kouluun ja pääsen kymmeneltä. Lällällää :D

Mutta nyt keskityn tutkiskelemaan Ruotsin vaikutusta Suomen taiteeseen Ruotsin vallan aikana. Niin ihanaa että lyön kohta käden seinästä läpi! (Siis puhtaasta innosta, toki toki!)

Ai niin. Joudun huomenna raahaamaan viisi euroa valokuvauskurssille, sillä se on kurssimaksu. Hemmetti, tajuan sen, että negojen kehitykseen menee rahaa yms, mutta olisi kiva jos maksu olisi mainittu vaikka kurssin alussa?
Silloin tällaiset ihmiset, joiden kukkarossa ei ole muuta kuin hämähäkkiperhe ja pölypallojengi, osaisivat pysyä loitolla.

Mutta sen kamalan natsilan takaa paistaa kuitenkin kultainen aurinko kuivan kahisevan muodossa! Kesätyö nimittäin plakkarissa, samoin ripari.

Jaksakaa vielä kevään loppurutistus rakkaat lukijat. Ei väsähdetä vielä, marssitaan eteenpäin. (Tai ryömitään, kieritään, mitä tahansa joka vie mahdollisimman vähän energiaa. Jos ei muu auta niin laitetaan kaveri työntämään kottikärryissä sinne maaliviivalle asti)

2 kommenttia:

  1. haastoin sut:
    http://salainenpienipeikko.blogspot.com/2012/05/haastettu.html#comment-form

    VastaaPoista
  2. Kiitos kauheesti tästä kannustuksesta loppurutistuksen suhteen, ei millään jaksais istua koulun peenkillä :(. Menenpä tästä viimeistelemään esitelmääni hengityselinten sairauksista...

    VastaaPoista