Kymmenen minuutin rakkaus

Koulu virallisesti ei lopu vielä ja onhan itselläni vielä kolme koettakin jäljellä, mutta ei voi mitään, eilen oli niin kiva päivä seurakunnan kanssa saunomassa, uimassa ja paistellessa makkaraa, että kesäfiilis valtasi aivan kokonaan! Löysin itsestäni jälleen kerran sen persoonan joka hölisee puutaheinää tuntemattomille. Rakastan sitä Minää! Se tulee niin harvoin esille, normaalisti Angsti-Pinja on kova ottamaan ylivallan koulujuttujen kaatuessa päälle yms.

Nyt kuitenkin sain taas nauraa tuiki tuntemattomien kanssa, sain kerskua olevani maailmanmestari taas asiassa kuin asiassa, sain hyppiä järveen teletappien lailla uudestaan ja uudestaan, sain syödä kolme makkaraa, sain viljellä sarkasmia kuin auringonkukansiemeniä konsanaan, sain hymyillä ja irvistellä.
Enkä kertaakaan pysähtynyt miettimään:
"Tämä ei oo mä."
Annoin vain mennä. Sillä arvatkaa mitä tajusin?
Kukaan muu ei tule elämään tätä elämää, jos minua ei huvita. Kukaan muu ei oikeasti voi pilata elämääni, se on useinmiten vain oma pääni joka kuiskailee sanoja kuten "Et pysty" tai "Ei ne susta oikeesti välitä".
Täytän seitsemäntoista syksyllä, se on ydinnuoruuden aikaa, joten identiteettikriisi on mitä tavallisin tällaiselle kasvojaan vääntelevälle scoopy-doolle. Ei minun pidäkään vielä sitoutua yhtään mihinkään! Ei minulla pitäisi olla urasuunnitelmia valmiina, ei minun pitäisi MUREHTIA sitä joka ikistä sekuntia varsinkin kun taidealalta valmistuu pelkkiä työttömiä! Mutta se ei ole tämän ajan murhe, herranjestas!
Olen kai jotenkin skipannut sen suuren identiteettikriisin ja hirveän kapinoinnin varhaisnuoruudessa koska se kaikki vyöryy nyt aallon lailla takaisin entistä vahvempana.
Joten hittoako väliä sillä kuka olen! Tällä hetkellä välitän siitä että menen eteenpäin, en siitä MINNE menen. Ojanpohja vaiko kenties valkoinen talo? Hei, I don't know but that's okay, you know why?
MÄ OON TEINI.
Nyt eräs kaverini nousi varpailleen tuon sanan lukiessa.
Olen itsekin vältellyt sanaa koska se aiheuttaa kauhean, lissumaisen jälkikaiun. Mutta minkä asialle tekee, kun se on totta? Miksi pitäisi jaksaa leikkiä kypsää aikuista tässä iässä? Olen tehnyt sitä seiskaluokalta asti, ja se pidemmän päälle väsyttää. Haluan etsiä kaikkea ja itseäni nyt, tämän kesän.

Joten, hauska tavata. Olen Pinja. Halusin ennen kuvataideopettajaksi, nyt en tiedä, mutta se on okei. taidehistoria kiinnostaa, samaten psykologia, myöskin kirjoittaminen. Mitä väliä, ei minulta nyt kysytä kuka tulen kahdenkymmenen vuoden päästä olemaan. Tai jos kysytään, vastaan ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen:
"En tiedä."

Ah, tätä vapautta. Huumaavaa. Älkää silti säikähtäkö, en kirmaa tuonne niitylle polttamaan ruohoa ja syömään sieniä tässä kokeilunhuumassani.

Ciao! Menenkin tästä nauttimaan vapaudenhuumastani!
(Kyllä, menen lukemaan englanninkokeeseen. Tietynlaista vapautta sekin tuo! Ja tottahan se on, että ei koira mihinkään karvoistaan pääse.)(Tai jotenkin se sananlasku meni...)