Koeviikko ja pimeitä iltoja

Lukiotaipaleeni kaulankatkaisukohta on täällä!
Koeviikko.
Olenko kertonut teille pienestä peikosta nimeltä stressi, joka hiipii aivan liian usein mieleni porukoille ja alkaa manipuloida minua sieltä käsin? Se tekee minusta tärisevän, haudasta nousseen hermoheikon.
Joten keskiviikkona, ensimmäisen kokeen lähestyessä olin lievästi sanottuna paniikissa. Oli kyseessä ruotsin koe, ja opettajamme osaa opettaa yhtä hyvin kuin pehmolelumarsu. Olin siis aevan rauhallinen koetta edeltävänä tunnilla, joka sattui olemaan toinen inhokkini, rakas Biologia. Pöyrin tuolillani ja pölisin. Viittasin tunnilla vaikkei minulla ollut hajuakaan oikeista vastauksista. Vastauksena kysymykseen "onko linnusta mitään hyötyä koivulle" vastasin pikkulinnun olevan puulle kiva kaveri. Se oli väärin. Ilmeisesti.
Joka tapauksessa koeviikon takia olen HERMORAUNIO! Se tarkoittaa että saatan yhtäkkiä puhjeta täysin selittämättömään itkuun unenpuutteen sun muun syömättömyyden takia. Sitten itksen ja nauran yhtä aikaa säälittävyyttäni. Ihana koeviikko.
Noh, eilen oli kumminkin suht vapaamallinen päivä. Yritin relata, joten lähdin uimahallille. Siellä uiskentelin kuntomummojen kanssa. Se sopi minulle. Mummot uivat nimittäin niin hitaasti, että pysyn varmasti tahdissa :)
Se oli Kuntoilua isolla Koolla. Sen jälkeen hiivin ujona tanssiharkkoihin joissa en ole käynyt....ööö kertaakaan. Ilmoitin heti saapuessani olevani hukassa koreografioiden kanssa. No, kävi ilmi ettei se hirveästi pidättele. Ryhmässä on nimittäin neljä ihmistä. Kolme meistä ei oikein pysy mukana, hihittelemme vain. Yksi osaa, joten opettejan mielenrauha säilyy. Ja niin tiedoksi, minä en osaa. Mutta eilen tajusin ettei se haittaa, olen pitkästä aikaa ryhmässä jossa nautin siitä että olen kuin norsu balleriinoilla! Ja kyllä se opettajakin kovan harkinnan jälkeen löysi horjumisestani jotain positiivista. "Suorat nilkat sulla ainakin on" JEI <3
Olin siis iloinen ja voimissani tullessani pimeän aikaan yhdeksältä tanssista Lahdesta. Oli jano, joten poikkesin lähikauppaan.
Sitä minun ei olisi pitänyt tehdä.
Marssiessani kaupasta ulos limsapullo kourassani, havahduin mutinaan edessäni. Minua kohti käveli pitkä, tumma hahmo kädessään...
PUUKKO!
Tein U-käännöksen. Kertasin mielessäni ohjeita, itsepuolustussääntöjä ja turvallisuusjuttuja muuten vain. Paniikki oli ilmiömäinen, tunsin todellakin olevani DANGERISSA. Kaupassa juoksin myyjän ohi hyllyn taakse. Mies seurasi! Puukkomies seurasi minua! Kuulin ääneen, kovan mutinan ja huutelun. Voi herranen aika, ajattelin tuijottaessani pähkinähyllyä. Minä todellakin pakenin puukkomiestä. Kauppiaana oleva nuori tyttö tuijotti minua silmät suurina. "Jos minä kuolen ekana, kerro vanhemmilleni että vein homman kotiin kunnialla, viimeiset minuutit pakaten pähkinöitä hyllyihin!" hän tuntui viestivän. Nyökkäsin hajamielisesti. Miehen ääni kuului. Katsoin sivusilmällä kun tämä istui kahvipakettien päälle. Yhä puhuen itsekseen. Ja mistä hän puhuikaan!
"MINÄ SANOIN ETTÄ TAPPAMINEN ON VÄÄRIN; MUTTA EI SIIHEN AINA VOI...."
Hitto! Tujotin yhä pähkinöitä. Mahdollisuuteni säilyä hengissä olivat jonkinlaiset. Piti joko pysytellä hyllyllä tai juosta karkuun kuin mielipuoli.
Kiirehdin myyjän ohi. Hän tuijotti puukkomiestä. Minäkin uskaltauduin katsahtamaan juostessani liikkeestä ulos...
PUUKKOMIES
OLI
SITTENKIN
SATEENVARJOMIES

Se oli sateenvarjo. Se mitä luulin puukoksi.
How sad is that.

Koeviikko jatkuu. Minä jatkan hermoilua aiheellisesta ja aiheettomasta.