Sormet kulkevat hyväillen sileällä pinnalla. Ne liukuvat vasten kiiltävää ja viileää peiliä. Sormet kohtaavat sauman, rikkoutuneen osan. Peiliin on liimattu pieniä palasia, jotka ovat jo siitä särkyneet. Yritys on epäonnistunut, ja peili on rikki. Se näytti rikkinäiseltä alunperinkin, ketä se yritti huijata? Miksi se yrittää väkisinkin näyttää kokonaiselta, sileältä ja kauniilta? Niin monet pienet iskut ovat sitä vavisuttaneet, että se on palasista koottu, epäsymmetrinen ja kauttaaltaan synkeä, samea, suttuinen.
Kiillota se, ei se auta. Peili on silti rikki, murenee enemmän ja enemmän vain.
Puhdistusaine luo kieroja viivoja, lisää suttua peilin pintaan.
Peili on kamala, hyi. Ruma.
Heitä kiillotusaine nurkkaan.
Unohda peili, peitä se.
Peili jääköön harmaiden, pölyisten kankaiden peittoon ikiajoiksi.
Kuka hullu nyt rikkinäistä peiliä haluaisi katsella?
Miksi sitten halusit niin kuolettavan paljon koskea tuota rikkinäistä, rumaa peiliä?
Olisit jättänyt sen alunperinkin vain rauhaan.
Sanoisit vain ei, olisit väistänyt. Sylkisit kasvoille, murskaisit saman tien.
Älä piilota silmistä ja jätä nurkkaan itkemään.
Mikä tärkeintä, ole rehellinen itsellesi. Sinä vihaat tuota peiliä.
oli kiva kun kommasit mun blogiin (:
VastaaPoistaps. en oo unohtanu sitä taidekertoilujuttua, koitan jossain vaiheessa kesää saada aikaseks sen sulle kirjottaa (: