Menetys pimeän voimille, vai onko?

Olen ajatellut tässä tätä kuollutta ja homeista blogiani. Niin suloinen kun se säälittävyydessään onkin, myönnetään että tekstipainotteiset blogit eivät menesty oikein verrattuna valokuvia pullollaan oleviin blogeihin.
Vaikka rakas blogini sinnittelee ja ehkä hyvässä lykyssä esittelee kerran kolmessa kuukaudessa hyvän tekstinpätkän, minua ahdistaa kun en menesty tässä kovassa blogibisneksessä olemalla oma itseni.
Olen siis päättänyt juhlallisesti avata hauta-arkkuni kannen ja upottaa sinne toisen jalkani ja jatkaa matkaani toinen jalka haudassa, toivoen silti purevan päheen (hehe) kirjoitustyylini roikkuvan mukana.
Eli.
Ajattelin jotain lifestyle-blogin kaltaista.(Kyllä, myin sieluni.)
Sellaista jossa on paaaaaaljon kuvia. Ajattelin ehkä alkaa käyttää järkkäriäni, kun minulla kerran semmoinen on. Tähän asti siskoni on käyttänyt sitä kuvatessaan nukkejaan blogiinsa. (Sillä blogilla on yli 400 lukijaa, arvatkaa vaan olenko kateellinen vaikka siskoni blogi kertoo....noh. NUKEISTA! Mikä hassuinta, hän ompelee nukeille vaatteita, joita ihmiset oikeasti OSTAVAT hänen blogistaan. Sisko on saanut jo kaksi viikkoa putkeen rahalähetyksiä postissa. Oi missä on oikeudenmukaisuus?)
Kuvia sitten mistä. Ei ole vielä harmainta hajua. Itsestäni? Ajatus kiehtoo huomionhakuisen mutta inhimillisen puoleni puolesta, mutta toisaalta yököttää protestoivan massablogien haukkujan puoleni puolesta.
Elämästäni? En tiedä kuinka kiinnostavaa olisi sitten katsella normaalista sunnuntaipäivästäni kuvia. Kuva 1: Sänky, Kuva 2: Sänky, Kuva 3: Minä katsomassa Frendejä yöpuvussa, Kuva 4: Katkeraa itkua, Kuva 5: Sänky
Kavereistani? Suurin osa kameran lähestyessä kääntää vähemmän kohteliaasti selkänsä.
Mutta tämän olen päättänyt. Valokuvapainotteinen lifestyle-blogi ottanee söpöt mutta kömpelöt ensiaskeleensa vielä kesän aikana.
En silti aio brutaalisti tappaa tätä blogia, ei sentään! Jatkan sössötystä kunnes joku tulee tukkimaan suuni sukalla. (Älkää oikeasti tulko. Minä tykkään kirjoittaa!)
Ja ehkä, jos massamaisesta (mutta toivottavasti silti pinjamaisesta) blogistani tulee oikea menestys, voin alkaa paimentaa pöhköjä lampaitani tämän aitauksen suuntaan.
Mutta te seitsemän lukijaani, ylin ylistys ja kolminkertainen hurraahuuto teille! Luette (toivottavasti) säännöllisesti blogiparkaani ja jopa myönnätte sen! Ja jos minulla on piilolukijoita (tiedän pari) niin hävetkää ensiksi! Miksette voi myöntää olevanne täysin rakastuneita sössötyksiini ja blogini huonoon, hippimäiseen ulkoasuuni? Mutta häpenaallon jälkeen iso kiitos teillekin kaapissa maleksijat.
Ja hei, seitsemän kääpiötäni, mitä mieltä olette ideasta? Tiedän myyneeni sieluni paholaiselle ja astuneeni pimeän puolelle, mutta kun minäkin olen vain ihminen! Olen huomionhakuinen ja vallanhaluinen plösö (joka kylläkin on laihtunut jo kolme kiloa, jei!) joka tahtoo tunnustusta jostain. Mistä vain.