Rehellisesti, olen ihan sairaan väsynyt tällä hetkellä.
Sen lisäksi purin vielä itseäni kieleen, jota teen todella usein. Se ei ole kivaa. Kieli turpoaa kohta semmoiseksi metrin pituiseksi etanaksi joka vain röhnöttää suustani roikkuen kuin...öö avaruusoliolla?
Väsymykseni ja otsikko viittaavaat lapsiin, joiden seurasta olen nyt joutunut nautiskelemaan, ehkä enemmän kuin tarpeeksi. Olin siis koko viikonlopun 3-4 luokkalaisten leirillä työntekijänä, eikä ollut oikein helpoimmasta päästä tuo homma, varsinkin kun meikäläisellä ei ole koulutustakaan ohjata semmoisia räkänokkia joilla ilmiselvästi on aivoissa solujen sijaan riisimuroja.
Monta kertaa kirosin niitä lapsia, sekä itseäni, kun olin mennyt lupautumaan hommaan. Mutta hei, euronkuvat silmissä kiillellen suostuisin vaikka strippaamaan,
Strippaaminen olisi kyllä ehkä käynyt nopeammin kuin tuo 24/7 tapahtuva vahtiminen ja ohjaaminen ja karjuminen. Karjuin siihen malliin että leirimme isoset alkoivat pelätä minua. Heh.
Mutta auktoriteettia ansaitakseen oli vähän pakko välillä natseilla, varsinkin kun tuonikäiset kakarat eivät meinaa kunnioittaa ketään.
Pakko sanoa, että kyllä välillä koin antoisiakin hetkiä. Semmoisia hymyjä lapsilta, naurua ja hassuja juttuja. Semmoista hyväntahtoisuutta riitti vielä monessa, ja se oli ihanaa.
Pakostakin aloin miettiä, olinko itsekin tuollainen älykääpiö tuossa iässä. Mätöin karkkia niin paljon etten enää jaksanut ruokaa. Kiljuin innosta kun sain askarrella jonkun hölmön kyhäelmän, jonka vein ylpeänä äidille, joka heitti sen pois heti kun silmä vältti (Ja MITENNIIN se pyyhekankaasta tehty käsinukke oli TURHAKE?)
Ja jep. Taisin olla jopa tyhmempi. Todisteena siitä vanhat päiväkirjat joissa lukee kuinka Markus tykkää minusta. (Ei tykännyt. Luokkamme pojat kusettivat minua ja olin sitten valmiina tunnustamaan ah, niin vakavat tunteeni, mutta sinä päivänä kun tämä "Tykkään susta"-lappu poltteli taskussani, Markus ei ollut koulussa. THANK GOD. Seuraavana päivänä päätinkin sitten luovuttaa ja rakastaa enemmän sipsipussiani. Ja sitten ihmetellään miksi meillä on lihavia lapsia...)
Kuitenkin, ette arvaakaan kuinka ihastuksissani saavuin takaisin kotiin.
Ja täällä sitten odottelikin oma kummilapseni, semmoinen 2 vee.
Vittu.
No ei, oikeasti tykkään kummilapsestani. Oli se ihan suloista kun se tuli halaamaan polveani kun ei muuhun ylettänyt.
Nyt kuitenkin saan olla vähän aikaa ilman lapsia. HALLELUJA! Teenkin sitten kaikkea mitä kaipasin lastenleirillä ollessani. Kiroilen liikaa. Juon vahvaa kahvia, jota leirikeskustesta ei saa. Syön omia mössöjäni (oli ikävä omia mössöreseptejäni. Oikeasti, mitä enemmän ruoassa on erilaista kamaa, sitä parempaa se on!). Ja perkele, koko leirillä ei ollut tarjolla yhden yhtä hedelmää! JA SITTEN IHMETELLÄÄN MEIDÄN LÄSKEJÄ LAPSIA!
Ja asia, jota kaipasin ehkä eniten, oli aikaiset nukkumaanmenot. Meikäläistä nukuttaa jo yhdeksältä, mutta ne kakarat menivät nukkumaan vasta yhdeltätoista. Raakaa.
Unohdin jo kokonaan, mikä tämän tekstin pointti oli. Todennäköisesti pointtia ei ollutkaan...joten.
The end.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti