Mitä pitäisi tehdä, mitä vitun sieniä pitäisi vetää, ettei vetäisi itseään aina haavoittuvaiseksi?
Joka ikinen tuolla kuolee sisäsisesti, melkein koko ajan. Jonkun tekee mieli vetää ranteet auki, toisen tekee mieli syödä suruunsa niin paljon, ettei kykene liikkumaan. Tiedättekö, miksi niin tehdään?
Ei kukaan huvin vuoksi nälkiinnytä itseään, kukaan ei huvin vuoksi työnnä sormia kurkkuun, kukaan ei HUVIN VUOKSI maalaa terävillä esineillä kuvioita ihoon. Ei kukaan huvin vuoksi itke pimeässä, jätä menemättä suihkuun, koska ei vain jaksa. Ei kukaan huvin vuoksi huuda kuinka sattuu. Ei kukaan huvin vuoksi tilaa itselleen mielenterveysongelmia.
MUTTA.
Kuka haluaisi rikkinäisen ihmisen? Kuka tahtoo taakan pilaamaan oman päivänsä?
Kuka tahtoo lohdutella toista surun keskellä, jos ilman tätä ihmistä omassa elämässä paistaisi aurinko?
Kuka tahtoo tällaisen ihmisen, joka on vitun eksyksissä, joka kärsii, joka ei enää pysty salaamaan sitä?
"Ihmissuhteiden pitäisi olla voimavara"
JA PASKAT.
Kuinka pinnallinen ihmisen täytyy olla, jos hylkää toisen heti, kun ystävyys tai suhde ei enää olekaan ruusuilla tanssimista ja pelkkää karkkiväreillä maalaamista? Eivät ne harmaan sävyt tapa, ne vain SATTUVAT. Ja tuskaa kokee jokainen jossain vaiheessa elämäänsä.
Pinnalliset ihmiset vain pelästyvät ongelmaisia, rikkinäisiä ihmisiä. "Mitä tollaselle pitäs tehä?"
Olkaa vaikka lähellä, näin aluksi. Älkää jättäkö yksin, jos koko maailma kaatuu niskaan. Okei, saattaahan se olla raskasta puolin ja toisin. MUTTA ENTÄ SITTEN KUN SE OLET SINÄ, JONKA TODELLISUUS MEINAA HAJOTA PIENIKSI PIRSTALEIKSI?
Minua suututtavat ihmiset, jotka pelästyvät rikkinäisyyttä. Hoetaan sitä, ettei tarvitse olla täydellinen, mutta silti ehjät vaativat vierelleen ehjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti