Ihmisten huudot katoaa harmauteen

Olen koko piskuisen viikon odottanut pääseväni kirjoittamaan blogia. Jotenkin on ollut olo, että kaikki täältä omasta päästäni haluaa tulla valutetuksi tietokoneen näppäimistön kautta tekstiksi.
Nyt kun vain pääsin tähän näppiksen ääreen, pääni jyskyttää tyhjänä ja tavailee njuta-verbin taivutusmuotoja.
Mutta jos sitten vaikka tiivistän mitä mieleni syövereissä purjehtii.

Ruotsin Melodifestivalen 2012
Tiistaina oli tutor-koulutus, jonka ansiosta me tutorikokelaat huitelimme tauollaimme ympäri koulua, kun muut opiskelivat luokissa.
Tästä seurasi se, että päädyimme historianluokkaan katsomaan TÄTÄ

Ja en itse tiedä miksi. Historianopettajamme on vain jotenkin öhm. lievästi sanottuna innostunut Melodifestivalen-jutskasta. Ennen kuin kukaan ehti varoitella, oli tämä pahuksen diggi-diggi-diggi-ding-ding-ding päässä jumputtamassa koko loppupäivän.
Nyt oli sitten ihan pakko ja mennä kuunnella ja katsoa kaikki Melodifestivalen-esittäjien esitykset. Ja pakko kysyä, mikseivät Suomen Euroviisukarsinnat ole yhtä mahtavia? C'mon. Mallia naapurimaasta! Meillä oli vain hikinen Uuden Musiikin Kilpailu, jossa biisit olivat tylsempiä kuin itse tylsyys.

Muistelot
Kävin eilen tanssiharkkojen jälkeen kaupasta hakemassa muumilimupullon. Aioin vain nopeasti sen käydä nappaamassa että ehtisin bussiin, mutta jokin pysäytti minut TÄYSIN kesken maratoonisuoritukseni.
Ilkka Jääskeläisen Unohda en.
Jähmetyin totaalisesti. Kuinka kauan onkaan kun viimeksi tuon biisin kuulin? Muistot alkoivat tulvia mieleen kosken tavoin...
Ja nyt jotain noloa. Olin silloin....vuonna 2005-2006 Ilkka Jääskeläisen ISO fani. Okei, taisin aika lailla lakastaa häntä omalla, pikkutyttömäisellä tavallani. Minulla oli itseni kokoinen Ilkka-juliste huoneessani. Ja levyä luukutin ja ihkutin PALJON. Ja se oli silloinkin noloa, sillä ei Ilkka ollut cool, vaikka voittikin Idolsin. Siinä oli typerillä tytöillä yksi uusi aihe kiusata minua, sen lisäksi että olin läski dinosaurus, olin läski Ilkka Jääskeläistä kuunteleva dinosaurus. Mutta minä vain jatkoin silmiisikatsonunohdansenlankeevanvarjonsaanvapauden-hömppääni. Pakotin äiti ostamaan Suosikki-lehden jossa oli juttua Ilkasta. Muistan elävästi äidin kaupan lehtiosastolla kun ojensin hänelle Suosikkia silmät kiiluen.
"Äiti saaksmä ostaa tän? Mä käytän omia rahojani!"
"Ööö...ootko varma Pinja? Ei sattuis siellä olemaan vaikka Prinsessa-lehteä tuon sijasta?"
"ÄITI MÄ OON JO ISO!"
"Pinja sä oot kymmenen vuotta."
Inisin kuitenkin niin kauan että äiti nappasi lehden kädestäni, selasi sen läpi varmistaen ettei siellä lukenut mitään sopimatonta ja heitti kärryihin.
Kotona hän oli mustalla tussilla yliviivannut sopimattomat kohdat. Kysymyspalstalla joku kysyi, mitä tarkoitti numeroyhdistelmä 69. Sain katsella paljon yliviivattua tekstiä tuolloin. (Vaikka lampun valossa yritin katsoa mitä se nyt tarkoitti)
Nämä kaikki pikkuseikat tulvivat päähäni vauhdilla. Katsoin kelloa ja tajusin myöhästyväni pian bussista. En kuitenkaan voinut liikkua sillä lapsienleikkivännäänylitsearjen-piti minua yhä paikoillaan. Laulu loppui ja ehdin juuri ja juuri bussiin.
Kotona kaivoin levyhyllyäni kuumeisesti. Bratz-levy kyllä oli tallella mutta missä hitossa oli Ilkka?
Kysyin äidiltä.
Kirpparilla.

Feikattu sosiaalisuus
Mainitsin jo tiistain tutor-koulutuksen. En maininnut mitä hemmettiä teen tutor-koulutuksessa, varsinkin kun olen tällainen epäsosiaalinen möykky.
Eräs unelmistani on päästä Natsipolin oppilakunnan puheenjohtajaksi. Okei, se saattaa lähennellä pakkomielletä, samoin kuin monet muut unelmistani.
On vain yksi pikku mutta, jota en suoranaisesti tajunnut hallitukseen liittyessäni (siis keplotellessani itseni sinne. Mottoni on että jos demokratia ei toimi (valitse sinua hallitukseen) laita se toimimaan (uhkaile muita kunnes pääset tavoitteeseesi))
En ole pätkääkään sosiaalinen. Kun muut juoksentelevat keskustelusta toiseen, ihmisen luota toisen tykö...
minä mieluiten istun nurkassa ja mutisen vihaavani ihmisiä.
Tungin itseni siis tutoriksi, sillä pakko tässä on pikkuhiljaa alkaa tykätä ihmisistä edes himpun verran. Ja oppia puhumaan vieraille muutakin kuin "hmph".
Joten pakotin teennäisen hymyn naamalleni ja menin tutor-koulutukseen.
Auttoiko?
Ei.
Ärsyttikö?
Joohoo.
Istuin koulutuksen ajan maailman ärsyttävimmän ihmisen vieressä, joka ei ymmärrä sananpartta "turpa kiinni".
Okei oli siinä jotain mukavaa. Sai tanssia Shake Bananaa, maailman tyhmintä laululeikkiä yhdessä parinkymmen yhtä tyhmän näköisen tyypin kanssa.


Ei minulla juuri nyt muuta. Hauskaa viikonloppua, minä aloitan sen tekemällä lukuaikataulun, jei!