TULEHDUS - Paskanpuhujien Valkoinen Ihmemaa osa 1

"Varo vähän, se on mun käsi!"
"Hups! Anteeks!"
"Turvat kii nytte, se ottaa kuvan!"
"Hymyä!"

Räps.

Salaman räpsähtäessä jokainen suu hiljenee. Joku keskittyy niin paljon omaan, paljon harjolteltuun kestohymyynsä. Toista ärsyttää liikaa sanoakseen mitään. Kolmas varoo sanomasta ainoaa ylitsevuotavaa huudahdusta. Neljäs miettii katossa olevaa halkeamaa.
Jos tämä hiljaisuus rikkoutuisi, rikkoutuisi pian kaikki muukin. Katariina sulkee silmänsä. Se, mitä valokuvakameraan pari sekunttia sitten tallentui, tulee pysymään siellä jollain tavalla ainiaan. Siksipä he kuvan päättivät ottaa. Se, mitä ei pystytä pitää paikallaan, ihminen lukitsee äkkiä. Muistoksi, jonnekin, minne tahansa.
Vaikka kameraan.
"Mä haluun nähä mun ilmeen!"
Katariina avaa silmänsä, kun tytöt tuuppivat toisiaan kohti kameraa. Kirosanoja, leikkisiä vittuja ja perkeleitä lentelee kuin tuulenhenkäyksiä ilmassa. Jos niiden taa kurkisetttaisiin, nähtäisiin paljon kipua.
"EI! Katariina sun silmäs on kiinni!"
"Noni, joudutaa ottaa se uusiks."
"En mä jaksa ottaa uutta, mulla on nälkä!"
Katon halkeama. Se on jollain tavalla paljon sulavampi kuin nuo kolme lattialla valittavaa tyttöä yhdessä. Sillä ainakin on tietty suunta. Nämä tytöt ratkeilevat minne sattuu. Joku minne sydän näyttää, toinen raahautuu yhä uudestaan ja uudestaan kohti maata. Jokaisella on eri ilmansuunta. Etelä, itä...
Karoliinalle jää enää pohjoinen. Kylmä, hytisevä tuuli.


"MIKS HEMMETISSÄ TE KINAATTE KOKO AJAN! OLKAA NYT JOSTAIN EES SAMAA MIELTÄ!"
Tyttöjoukko kääntyy hitaasti kohti Katariinaa. Kuin pienet villieläimet, niiden silmät kiiluvat valppaina sanoista.
"Mikäs vittu sulle tuli?" kysyy Janni. Silmät punaisena, verisuonet niistä katkenneina, sieraimet väristen. Jannin vetämä hengitys katkeilee, hän puuskuttaa. Puhaltaa äkkiä kylmän pakkasilman ulos. Työntää siniset sormensa lumeen muristen.
"Et itekää oo mikää maailman sopuisin ihminen."
Katariina nousee ylös sohvalla. Huojuu. Onpa maa matalalla, ja minä korkealla, hän ajattelee kauhuissaan. Hän pelkää korkeita paikkoja. Sitä vaan ei yksikään elävä sielu tiedä.
"Hemmetti, mähän se aina joudun teiän riitoja selvit-" Katariinan ääni katkeaa kun Janni yhtäkkiä vetäisee häntä jalasta. Äkillinen hengenveto, ja Katariinan pää kolahtaa sohvankulmaan.
"Turpa kii. Turpa kii. Mä en kestä sun sanoja nyt yhtään enempään. Voit nielasta ton sun vitun kieles." Janni sähisee. Kuin käärme. Jannin hiukset huojuvat kylmässä tuulessa. Pienen asunnon heleässä tuulessa, kirpeässä pakkasilmassa on yhtäkkiä hiljaista. Yskähdys.
Katariina vihaa Jannia. Janni vihaa Katariinaa. Suuri kysymys on, miksi he ylipäätään ovat ystäviä. Tämä on kuin pirullista leikkiä. Jumala päätti huvitella kahdella, kolmella, neljällä käsinukella. Heittää ne yhteen, katsella sivussa saatanallista soppaansa.
Niin, Katariina ei ole ikinä oikein ollut uskovainen.
Janni on.
He ovat niin erilaisia, kaikin tavoin.
"Puhu suus puhtaaks neitsyt maria, äläkä aina kiertele ja kaartele." Janni töksäytti, yskäisi ja heitti Katariinan päälle lunta.
Katariina halusi, halusi enemmän kuin ikinä repiä Jannin pään irti ja käyttää sitä johonkin kipeään ja brutaaliin. Vaikkapa keilapallona.
Hän aikoi nielaista tulevat sanat, niinkuin kaiken sen myrkyn mitä hänen ajatuksesa suolsivat, mutta normaali suodatin petti jostain syystä.
"Mä. Vihaan. Sua."
Janni käänsi päänsä yllättyneenä. Samoin kaksi muuta tyttöä. Jannin silmistä kuvastui hämmästys, ja puhdasverinen viha.
"Anteeks?"
"JUST VITTU NIIN! MÄ VIHAAN SUA! Oon vihannu varmaan koko elämäni, koko hemmetin elämäni! Joka hetki sun kanssa on KIDUTUSTA! Siinä vaiheessa ku alettiin hengata samassa porukassa, multa meinas mennä hermo koko ajan! SE, MITEN SÄ HYMYILIT TOTA TEKOHYMYÄS ja nauroit kun joku noita-akka, sai mut voimaan pahoin! Kyllä mä näin että sä nauroit mun selän takana, nauroit mun hiljasuudelle ja sille etten viittiny koskaan sanoo vastaan! JA MITEN HITOSSA mä ees voisin ku puhut koko ajan täyttä paskaa!"
Hiljaisuus. Katariina veti henkeä väristen kylmästä. Ja jostain muusta. Täytyy olla totuus, jota en ole ennen kehdannut sanoa, hän ajatteli hiljaisuuden peittäessä tyttöjoukon. Useiksi minuuteiksi. Kuului vain katkonaista hengitystä. Sitten kolmas tytöistä nousi seisomaan, Iida.
"Katariina et sä oo tollanen.
"Minkälai?" Katariina sylki sanoja suustaan.
"Ilkee."
Samassa Katariina kaatui lumeen. Jokin äkillinen voima riuhtaisi hänet selälleen, sama voimi tunki hänen suuhunsa lunta kaikella sielun ja ruumiin voimillaan.
Janni.
"Vittu lopeta!" Katariina kiljui yrittäettäessään riuhtautua Jannin kivenkovasta otteesta. Katariinan sanat kaikuivat kuuroille, vihan kyllästämille korville. Janni nosti nyrkkinsä, ja löi.
Katariina parahti. Hän nosti kätensä leualleen, yrittäen toisella kädellään vastaiskua Jannille. Hän ei onnistunut osumaan, mutta potkaisi polvellaan Jannia kylkeen. Janni ärjäisi.
"VITUN HUORA!"
Hän nosti Katariinan päätä hiuksista, löi, löi ja löi kolmannen kerran.
Katariinan äänet sekoittuivat itkuun, joka kuului Jannista itsestään. Hän päästi Katariinasta irti äkkiä, nosti kämmenet silmilleen ja itki.
Vitivalkoiseen lumeen oli ilmestynyt veritahra.


"Katariina, haloo maa kutsuu!" Janni heilutteli kättään ystävänsä naaman edessä. Katariina vihasi tuota tapaa, samoin kuin Jannin naamalla koreilevaa hymyä. Janni huomasi, ettei Katariinaa huvittanut hänen ystävällisyytensä.
"Katariina, c'moon. Puhu suus puhtaaks jos on jotain."
Katariina pakotti kasvoilleen hymyn.
"Ei täs mitään."


Jatkoa seuraa...

----

ELIKKÄS

Anteeksi hyvin sotkuinen ja epäselvä teksti. Tarkoituksena on nyt kokeilla about neljän osan jatkotarinaa, novellia tai jotain semmoista. Kirjoituskärpänen puri vähän aika sitten ja oli PAKKO alkaa satuilla tänne blogiin mielikuvituksen suoltamaa psykologista potaskaa.
Toivon että jaksatte seurata tätä! Ja antaa palautetta, jotain.
Ajattelin tämän tarinan nimeksi alkuun Paskanpuhujien Valkoinen Ihmemaa, ja se oli niin törkeän tyhmä nimi että päätin pitää sen. Ja TULEHDUS on tämän osan/luvun nimi.
Joten ei muuta. Jännityksellä seuraavaan 2.osaan asti! (Minä odotan jännityksellä. Vaikka juttua olisi ikävystyttävää lukea, sitä on hiton mielenkiintoista kirjoittaa!)