Turvallisin asia, minkä Janni tietää, on nojata vasten bussin lasi-ikkunaa ja sulkea silmänsä. Kuunnella eläkeläisten sananvaihtoa taustalla. Janni antaa huolella laitettujen hiustensa sotkeutua, tarttua sähköisenä bussinpenkkiin. Antaa mascaran valua kyyneleen mukana. Janni antaa ikkunoiden, ovien avautua, päästää kyyneleen valumaan kaulalleen. Esirippu laskeutui, näitte Jannin esittämässä suurinta rooliaan ikinä.
Janni yritti esittää itseään.
Janni halusi pienenä olla näytelmän pääroolissa. Koulussa hän itki kun tyttö nimeltä Johanna sai pääroolin Prinsessa Ruususessa. Janni oli hovineito, jonka vuorosanat rajoittuivat "ihmetyksen huokaukseen" ja "pelästyneeseen huudahdukseen". Janni meni kysymään opettajalta miksi Johanna sai roolin.
"Janni kulta, sä olisit ollu vähän liian hiljainen Ruusunen. Eihän sun ääni kuulu ees luokan perältä."
Johanna irvaili Jannille:
"Mulla on kultaset hiukset niiku OIKEALLA Ruususella"
Seitsemännen luokan näytelmäkerhossa oli koe-esiintymiset moderniin versioon Tähkäpäästä. Janni meni koe-esiintymisiin tukka värjättynä blondiksi. Hän puhui kovalla äänellä.
Rooli meni Jannin luokkalaiselle Tabithalle, jolla oli iho kuin kookospavuista tehty.
"Mä näytän paljon enemmän Tähkäpäältä kun Tabitha!" Janni raivosi näytelmäkerhon ohjaajalle.
"Ei se oo kyse miltä näyttää, Tabitha vaan näytteli paremmin." töksäytti ohjaaja.
Janni lopetti näytelmiin pyrkimisen. Vittuako jollain näytelmällä, hän ajatteli.
Voi, miten väärässä Janni olikaan. Tuolla hän vain aloitti suurimman näytelmänsä ikinä. Jannin oma elämä oli enää vain esirippua, sen laskeutumista, maskeerausta. Oikeat kasvot piiloon, samoin tunteet. Tekohymy naamalle, elämään unelmaelämää. Tai sinnepäin.
Bussin jarrut kirskuivat kun se teki äkkipysähdyksen. Pimeästä illasta oli juossut bussipysäkille hahmo. Janni tunnisti hahmon.
Pieni, lyhyt tummatukkainen tyttö astui bussiin. Janni tunnisti tämän. Perkele. Esirippu ylös, näytös ei ollutkaan ohi.
Korkokengät kopisivat kun tyttö kipitti Jannin viereen istumaan.
"Moi!" tyttö päästi huokauksen ja hymyn sekoituksen valumaan kasvoilleen.
"Mihin sä oot menossa?"
Janni pakotti kasvolihaksensa tottelemaan. HYMYILE.
Janni hymyili, tyttö hymyili takaisin. PUHU.
"Kotiinhan mä tässä vaan."
Tyttö nyökkäsi ja aloitti puhetulvan.
"Mä oon menos Jukan luo, se lupas tekevänsä tänään sushia mulle, ja sit katottais ehkä joku leffa. Lupasin et mä tuun jos saan valita sen leffan, koska tiiäthän minkälainen actionleffaintoilija Jukka on."
NYÖKKÄÄ.
"No joo, kuiteski, mä aattelin sitä ennen käydä vuokraa jonku romanttisen leffan, et Jukka vois innostua vaikka kuhertelemaan sen sijaan et se mässyttäis poppareita koko ajan! Eiks oo mahtava idea?"
NAURA.
"Jep, mut en tiiä. Sushia, yök. En mä vaan tykkää mut ehkä Jukka on puoliks japanilainen tai jotai? Mä en ikinä nähny sen perhettä, eikä siitä nyt tiiä! Muistan vaa yhen kerran ku söin pienempänä sushia, oksensin suoraan ravintolan matoille! Ne ei kattonu hyvällä, heh."
Bussin jarrut kirskahtivat uudestaan, ja tyttö havahtui.
"HEI, mun pysäkki! Mut hei Janni-kulta täytyy nähä joku päivä! Soitellaan muru, saat vaikka kertoo miten sulla menee miesrintamalla! Heippa!" tyttö kurkottui halaamaan Jannia. Tumma tukka valui Jannin olkapäille, ja hän yritti rutistaa tyttöä samalla lailla takaisin.
"Moikka kultsi!"
VILKUTA.
"Jukalla on tyttöystävä."
Tyttö seisahtui keskelle bussin käytävää. Oli alkanut tuulla tuivertaa, ja Janni hytisi. Tyttö kääntyi hitaasti Jannia kohti, askel, askel. Istuutui takaisin bussin kuluneelle istuimelle.
"Mitä?"
Hetkellä, jolloin tytön sydän täyttyi jääkylmästä epäilystä, oli alkanut pyryttää. Märät hiutaleet valuivat Jannin ohimolle.
TURPA KIINNI.
Janni alkoi puhua, vastoin konemaisen käsikirjoittajansa tahtoa.
HYMYILE.
Janni antoi suupiliensä vääntyi mahdollisimman mutruun. Nautti siitä, etteivät suupielet krampanneet kireästä hymystä.
Jannin elämä. Näytös 8032, oli epäonnistunut. Rooli poistui Jannin kehosta, hän alkoi itkeä. Puhua suunsa puhtaaksi, hän halusi kertoa tälle tytölle kuinka Jukka satutti tätä. Kuinka kaikki maailmassa satutti. Myös häntä, Jannia.
"Janni..."
Puhe Jukasta ja tytöstä oli kääntynyt, kuin tuuli bussissa. Hiutaleet puhalsivat toiseen suuntaan. Janni vain itki itkemästä päästyään. Hän tunsi lihastensa rentoutuvan. Hän tahtoi ihmisen viereensä, hän tahtoi tuntea että joku halaisi häntä, halaisi ilman tekohymyä, ilman "kultseja" ja "muruja", ilman mitään feikattua.
Hän rutisti tytön haliin.
"Halaa mua, hemmetti vieköön!" Janni parkui ja painautui tyttöä vasten. Tyttö katsoi ihmeissään itkevää Jannia. Hetken epäröinnin jälkeen hän kietoi kätensä tuohon epätoivoiseen, itkuiseen syleilyyn.
He pysyivät siinä ikuisuuden. Itkien. Tyttö silitti Jannin hiuksia. Hän kelpasi ilman naamiota ja vuorosanoja.
Janni hengitti raskaasti.
Mutta ensimmäistä kertaa hän hengitti.
Janni hätkähti, nousi bussinpenkiltä.
"Sara, oota!" ja juoksi tytön perään. Tyttö ei kuullut, joten Janni hyppäsi bussista. Pimeässä illassa hän etsi katseellaan tyttöä. Löydettyään juoksi kohti, tarrasi käsivarresta.
"Janni?" tyttö tuijotti Jannia kummaksuen. Jannin sormet puristivat tytön käsivartta, ne tarrautuivat kuin hukkuvat pelastajaansa. Janni tunsikin hukkuvansa.
Janni avasi suunsa.
Sulki sen.
Avasi taas.
Mitään ei kuulunut. Ei yhtäkään pihausta. Jannin ääni oli kadonnut.
"Janni mitä nyt?" tyttö näytti huolestuneelta. Janni puristi silmänsä yhteen ja rukoili kyyneltä. Rukoili puhekykyään takaisin.
Ei mitään.
"Hei Janni mulla on vähä kiire." tyttö yritti riuhtoa kättään pois Jannin puristusotteesta. Janni sulki silmänsä vielä kerran.
Avasi ne.
"Halaa mua!"
Mutta sen sijaan Janni toimi taas näytöksen, käsikirjoituksen mukaisesti.
HYMYILE.
"Niin et nähäänks huomen vaik kahvilla?" Janni irrotti hymyillen otteensa. Laittoi kädet taskuunsa. Hymyili yhä.
"Joo, mä tekstailen." tyttö sanoi Jannia yhä tuijottaen. Mikä hitto Janniin oli iskenyt?
"Pidä hauskaa Jukan kanssa kultapieni, ja muista käyttää ehkäisyä!" Janni nauroi ja juoksi pois.
Pimeä metsä, eikä se hemmetti vieköön edes ollut hänen oma pysäkkinsä. Janni joutuisi kävelemaan parikin kilometriä.
"SAATANA!" hän potkaisi porttia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti