Pointsit meikäläiselle otsikon omaperäisyydestä!
No niin, kaiken hauskuuden jälkeen asiaan. Pidin tänään elämäni ensimmäisen tanssitunnin. Olen siis jo tanssinut kuusi vuotta (tanssin nyt seitsemättä) ja olen aika kökkö siinä. Show-tanssista on kyse, ja se on aiheuttanut minulle useamminkin kuin kerran harmaita hiuksia ja itkuisia silmiä.
Silti rakastan sitä. Hah. Kaikista parhaimpiin juttuihin maailmassa (myös ihmisiin) minulla on intohimoinen viha-rakkaussuhde. Myös tanssiin.
Nyt se on tänä vuonna sujunut hyvin! Olen oppinut tunkemaan takarivistä hieman edemmäs, ja nyt minä jopa NÄEN mitä liikkeitä opettaja näyttää. JEE! (Ennen juttu oli siis suurinpiirtein kuin rikkinäinen puhelin. Pienessä salissa yli parikymmentä tyttöä tanssii kuin viimeistä päivää, ja ilma on täynnä viuhtovia käsiä, jalkoja ja muita raajoja. Takarivistä on kertakaikkisen MAHDOTON nähdä eturiviin, missä opettaja liikkeet näyttää, joten liike kulkee kuin rikkinäisessä puhelimess viesti rivien lomitse. Jos ensimmäinen rivi tekee opettajan johdolla hyppyjä, takarivissä urpot kuten minä, luulevat tekevänsä oikein ja vetävät jotain aivan muuta.)
Olen siis kehittynyt. Hell yeah, mutta siitä en ajatellut puhua, vaikka kuinka rakastankin kehua itseäni ja taitojani. (haha)
Meillä oli tänään LI7- kurssilla eli Fitness ja tanssi-kurssilla lukiossa vuorossa vihdoin viimein tanssia. Opettajamme ei osaa tanssia (Hyvin palkattu tyyppi Natsipoli!), joten lupauduin tekemään meille tanssitunnin, nyt kun kerran ehkä osaan tanssia.
Kaverin kanssa tehtiin alkulämppä, ja sitten suunnittelin ensimmäisen oman koreografiani, jonka kirjasin muistiin. Se oli Lady Gagan Marry the Night-biisiin, ja oi että rakastin sen sarjan työstämistä! Olihan se alkuun vähän kökköä ja tyhmää yrittää huitoa jotenkin saaden kauniita koreografioita aikaan, mutta kunhan aikani sitä työstin, tuli siitä jopa ihan JEES!
Vähän jänskätti sitä liikkaryhmän tytöille vetää, mutta kun huomasin, että opetukseni toimi, ja sarjasta vaikutettiin tykkäävän, aloin oikeasti rakastua hommaan. Okei, silloin vasta ihastuin. Rakastuin siinä vaiheessa kun vedin tytöille vatsalihassarjaa ja yksi huusi: "SÄ OOT SAIRAS PINJA!" Silloin tuli hyvä mieli!
Ja liikunnanopettajamme (eri kuin tuo ei tanssitaitoinen) kysyi minua tekemään myös LI2-kurssille tanssisarjan. Olin niin iloinen että olisin voinut hyökätä opettajan kaulaan!(Kuulostipa aggressiiviselta. Ihan kuin vamppyyri. Mutta tarkoitin siis halaamista)
Puhuttiin muutenkin opettajan kanssa liikunnasta ja omasta kunnon kohoamisesta. Oli ihana saada kuulla omasta muutoksestaan kehuja joiltakin muiltakin kuin pään sisäisiltä ukkeleilta, jotka kylläkin yleensä dissaavat vaan.
Nyt on vain ihana miettiä seuraavaa sarjaa LI2-tunnille. Alan kääntyä Sweer Dreams(Are made of these) - kasarijytkyyn. Mutta olo on mitä mahtavin! Lihakset ovat muussina toissapäiväisesti tunnin mittaisesta rääkkikuntopiiristä, mutta tämä on mahtavaa kipua! Ja huomenna on yrityksemme Helppi NY:n ensimmäinen keikka. Jänskättää, mutta minusta tuntuu että kyllä siitä selvitään. On semmoinen supernainen-fiilis :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti