Hush Hush

Olen aivan hulluna eräästä kirjasta.

Koska kesälomani on mennyt paljolti kirjani kirjoittamisessa ja kirjojen lukemisessa, ei ole ihme että satuin löytämään uuden lempikirjani.

Korjaan, kirjasarjan.

Becca Fitzpatrick on selvästi sukeltanut mieleni syövereihin ja pöllinyt sieltä pari ainesta joista kirjoissa tykkään. Sillä tämä kirja oli jotain WAU. (Ihana on liian vaisu adjektiivi)
Kirjan juoni kaiken kaikkiaan kuulostaa tököltä ja kököltä ja kuluneelta.
Ai miten niin ei ole tuttu juonikuvio?
Nuori, kiltti tyttö tapaa koulussa nuorukaisen, joka vetää tyttöä vastuttamattomasti puoleensa. Pian tyttö saa kuitenkin huomata ettei poika ole sitä miltä näyttää...
Kunnia kaiketi Twilightille joka aloitti ihminen rakastuu outoon juttuun-buumin. Stephanie Meyerin jälkeen ihminen ja vamppyyri-juttua on kopsattu aika rankalla kädellä. Vamppyyripäiväkirjat esimerkiksi. (Ei sillä että haittaisi, luen kyseistäkin kirjasarjaa innolla!)
Ihminen rakastuu ihmissuteen. No sekin on markkinoitu. Siis tämäkin on Twilightista jos tarkasti miettii. Vai kukas se lihaskimppu Jacob oli jota kaikki teinit kuolasivat? Ideaa on siis kokeiltu kirjassa nimeltä Väristys.
Ihminen rakastuu alieniin. Hyvin mielenkiintoista, sillä kirjoja mahtuu kolmetoista tusinaan. Näitä kylläkin oli jo ennen Twilightia.
En kyllä ymmärrä miksi nuoria kiehtoisi lukea vihreästä avaruusmöykystä ja rakkaudesta? No, ehkä avaruusolennot ovat kirjoissa vetävämmän näköisiä.

Tehkäämme siis kunniaa jo uudelle tulokkaalle:
ihminen rakastuu enkeliin. Langenneeseen enkeliin.
Ja tattatadaaa. Minun lempikirjani on syntynyt.

Nora Grey on tavallinen opiskelija, jonka elämään ilmestyy eräällä biologiantunnilla kiehtova muukalainen Patch. Patch kiehtoo Noraa kuin yölamppu kärpästä, vaikka Nora aavistaa Patchin olevan vaarallinen.
Pian mikään ei ole sitä miltä näyttää....
JNE JNE. Kuvaan astuu toinen kosija, Raamatullista mystiikkaa, blondi paras kaveri, outo psykologi, pahoinpitely, selittämättömiä tapauksia ja hyökkäyksiä.

Suomeksi sanottuna kirja ei vakuta hyvältä. Mutta kun se oli. Tiedän että minun ei pitäisi jankata kirjan ihanuutta, mutta nyt en oikein osaa kritisoidakaan!
Pahuksen kirja. Luin viisi tuntia melkein putkeen ja hakkasin tyynyjä kun tajusin sen pahuksen kirjan loppuneen.
Juoksin nopeasti tietokoneelle ja kirjoitin kirjailijan Googleen. Alkoi raivokas kammppailu etsiessäni kirjalle jatko-osia. Onneksi tajusin että kyseessä oli trilogia, muuten olisi hajonnut jotain muutakin kun oma kahjo pääni.
Nyt vain seuraavia osia odottelemaan. Sitä en kumminkaan kärsivällisenä ihmisenä jaksa tehdä vaan menin enkunkieliseen wikipediaan ja etsin jatko-osat. Toiselle välilehdelle avasin google-kääntäjän (google on oikeasti joka jampan kaveri) koska en jaksanut alkaa kääntää sivukaupalla tekstiä-olen laiska, so what.
Tiesin kyllä että google-kääntäjä on kamalan huono, mutta se paljastui taas TÖKERÖN huonoksi.


she breaks up with him.

google-kamu sanoo:

hän hajottaa hänen kanssaan

Sainpahan seuraavan viikon naurut. :DD

Mutta urgh. Siis. Sitä. Meinasin. Argh.
Lukekaa tämä kirja!
LUKEKAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA se oli käsky!

...
Okei, voisitte olla kilttejä ja esittää lukeneenne. Sitten voisin iloisin mielin hehkuttaa teille kirjalöytöäni.
Nyt häivyn. Lukemaan kirjan uudestaan.